• Isännät pärjäsivät ja vieraat viihtyivät Kaustisen kuskikisassa

    Kaustisen kuskikisassa iskivät yhteen suomalaiset ja ulkomaiset narumiehet.
    Kaustisen kuskikisassa iskivät yhteen suomalaiset ja ulkomaiset narumiehet. Kuva: Ville Toivonen
    MT Hevoset
    7.7.201720:58
    MT toimitus

    KAUSTINEN. Maailman eri kolkista Kaustisen kuskiotteluun saapuneet vieraat olivat onnesta soikeina, vaikka isännät harjasivatkin radalta parhaat palat.

    Suomalaiset olivat tylyjä isäntiä Challenge The Champion -kuskikisassa, jossa kotimaiset ja ulkomaiset haastajat saivat vastaansa ohjastajien Euroopan Mestari Mika Forssin. Mestari jäi tällä kertaa radalla sivurooliin, mutta suomalaiset veivät silti voiton, kun Tuomas Pakkanen voitti kaksi osalähtöä kolmesta.Yhdysvalloista saapunut Dein Springs pääsi ajamaan vain kahdessa lähdössä, sillä kolmannesta osalähdöstä hänen ajokkinsa jäi pois. Se ei kuitenkaan tuntunut haittaavan Floridan amatööriohjastajajärjestön puheenjohtajaa.

    "Täällä ollaan kansainvälisen toveruuden ja uusien ystävien hankkisemisen merkeissä, ja ne asiat ovat täällä onnistuneet", Springs hehkutti. "Olen tavannut uusia ihmisiä, ajanut kilpaa ja nauttinut suomalaisten vieraanvaraisuudesta. Järjestelyt ovat olleet todella fantastiset."

    Springs kertoo ajaneensa vajaat 2000 starttia ja noin 400 voittoa. Nykyisin kaikki hänen omat hevosensa ovat ravureita, mutta myös peitsareista on paljon kokemusta. Siviilissä Springs toimii kiinteistöbisneksessä.

    "Matka tänne kesti 17 tuntia, ja aion ottaa homan myös loman kannalta. Lähden Suomesta vielä viikoksi Islantiin espanjalaiskuskin kanssa."

    Kisan tunnetuin ulkomaalaisvieras oli ruotsalainen Claes Sjörström, joka ajaa Kaustisella myös useilla lainahevosilla. Yli 60 hevosen tallia pyörittävä valmentaja myönsi, ettei Kaustiselle saapuminen ollut hänelle itsestään selvää.

    "Kesän viikonloppuina on paljon raveja. Nytkin olisi ollut sekä Halmstad että Maarianhamina", Sjöström taustoitti. "Tallistani on Maarianhaminassa monta hevosta startissa, mutta ajattelin että tulen tänne osin lomareissulle. Pitää arvostaa sitä, kun joku järjestää jotakin tällaista erilaista. Täältä saa ihan uusia tuttuja ja uudenlaisia kokemuksia."

    Artikkelin aiheet
    Kaustinen
    kuskikisa
    Tuomas Pakkanen
    ravit
    kansainvälinen urheilu
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle