
Emma Väre tarjosi Mathilde Halmin kilpailuoikeutta vuokralle syksyllä, kun uusia varsoja tuli talliin roppakaupalla, ja paikat alkoivat käydä ahtaiksi. Tieto saavutti Matti Juutilan kaveriporukan, jolloin mies aktivoitui ystävänsä Riku Härkösen kanssa.
”Päätettiin Rikun kanssa liisata hevonen. Emma ei halunnut tammaa myydäkään. Ei ole tähän asti ainakaan kaduttanut”, Juutila myhäilee.
Menestyksen salaisuudesta kysyttäessä vastuuvalmentaja ei halua ottaa kunniaa itselleen, vaan korostaa hevosen hyvää perusluokkaa.
”Mathildehan on luonnostaan hyvä hevonen, joka oli jo Emmalla väläytellyt. Ei huono tamma mene täyttä matkaa 12-alkuisella ajalla. Hevonen tuli oikein hyvässä kunnossa, ja kaikki oli muutenkin hienosti. Alettiin vaan omalla systeemillä treenaamaan.”
Lauantaina Jokimaalla Sähönen Cupin finaalin voittanut Mathilde Halm asuu Metsämäen raviradan kupeessa täysihoitotallissa.
”Hevonen pääsee treenaamaan Metsämäen hyvillä treenipaikoilla. Hevosia valmennan, kun töiltä ehdin. Itse hoidan ajamisen ja kengityksen. Tyttöystäväni Heidi Taipale hoitaa käytännössä kaiken muun. Hän on erittäin ammattitaitoinen. Kun Heidi oli reissussa, niin piti oikein miettiä, mitä hevosille syöttää.”
”Voltin viitospaikka voi juuri olla kompastuskivi, kun hevonen on vähän hätäinen voltista.”
Juutila kiittelee Taipaleen ja ystävänsä, eläinlääkäri Valtteri Lintulan panosta hevosten hyvinvoinnissa.
”Me ollaan yhdessä pystytty pitämään hevosen terveys mahdollisimman hyvänä. Tässä ei ole kyse yhden ihmisen ansioista, vaan tiimityöstä. Lisäksi on helppo toimia, kun kimppakaverilta ei tule minkäänlaista painetta. Ajatuksena on mennä aina hevosen parhaaksi, eikä ahnehdita.”
Mathilde Halm kilpailee Vermossa volttilähdössä, mikä on joskus aikaisemmin tuottanut hevoselle ongelmia. Juutila tiedostaa tämän.
”Voltin viitospaikka voi juuri olla kompastuskivi, kun hevonen on vähän hätäinen voltista. Siinä joutuu aika paikallaan kääntämään. Kengät jalassa tamma voi tosin olla vähän varmempi.”

Nuori valmentaja treenaa talven menestyjän lisäksi kahta muuta hevosta. Juutilan valmennukseen siirtynyt Taarin Tahti toipuu sairaudesta. Starttihommat odottavat myöhemmin keväällä.
”Sillä oli paha kurkunpään tulehdus, joka hoidettiin kuntoon. Ainakin kuukauden verran pitää vielä treenata ennen starttiin tuloa. Ruuna vaikuttaa mukavalta hevoselta, ja sillä on treenaamisessa hyvä työmoraali. Kun vaan saadaan terveys ja ravi kohdilleen, sillä voisi radalta saada vähän rahaakin.”
Kolmivuotias Mister Cåmeetta on pariskunnan oma hevonen. Siksi sillä ei ole erityistä kiirettä starttiin.
”En usko, että sillä ajetaan vielä tänä vuonna kilpaa. Useammat harjoitusravit on kyllä jo käyty. Koelähtö varmaan ajetaan jo Pitkäperjantaina, mutta muuten varmaan treenataan vuoden päivät.”
Juutila toimii Metsämäellä ratamestarina, joten vapaa-ajan ongelmia ei pääse syntymään.
”Lisäksi ostettiin tuosta vierestä talo ja talli. Ennen muuttoa pitäisi rakentaa tarhoja, ja sen jälkeen pääsee remonttihommiin. Kyllä tässä on tuhat rautaa tulessa”.
Toimeliaalla pariskunnalla on perheessään myös julkkis. Ravikoira Nipa on pitänyt sosiaalisessa mediassa hiljaiseloa. Juutila kertoo, että koiralla on kaikki hyvin.
”Ollaan hieman pidetty somesta taukoa. Mutta edelleen vien sen joka työpäivä omiin hommiinsa Harri Koivusen tallille. Eiköhän tytöt ala taas kesän tullen päivittämään somea. Lisäksi luvassa on yhteistyötä ainakin lapsille suunnatuissa ravitapahtumissa. Kyllä koira sen verran on ihmisten mielissä”, Juutila kertoo.