• Pertti Koskenniemi kertoo Vermon kuulumiset: yhteistyö Solvallan kanssa tärkeää myös jatkossa

    Vermon kilpailupäällikkö Jarkko Korhonen matkustaa ensi viikolla Ruotsiin keskustelemaan ensi kevään yhteistyöstä Solvallan kanssa. Vermon toiveissa on jatkaa Finlandia- ja Elitloppet-viikonlopun yhteistyötä vähintään samassa laajuudessa.
    Tilaajalle
    Stoletheshow voitti tänä keväänä toista kertaa perättäin Finlandia-ajon. Kummallakin kerralla ohjaksissa on ollut Magnus A Djuse. Hevosen suupielessä hoitaja Amalie Bördal Lyssand.
    Stoletheshow voitti tänä keväänä toista kertaa perättäin Finlandia-ajon. Kummallakin kerralla ohjaksissa on ollut Magnus A Djuse. Hevosen suupielessä hoitaja Amalie Bördal Lyssand. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset|Ravit
    24.10.202417:00
    Kaj Närhinen

    Viime viikolla julkaistiin UET Elite Circuitin osakilpailut vuodelle 2025. Finlandia-ajon nimeä ei löytynyt listalta ensi vuodelle. Ainoastaan Kouvolan Kymi GP kuuluu ensi vuonna UET Elite Circuit -kilpailusarjaan.

    Vermon toimitusjohtajan Pertti Koskenniemen mukaan Vermon Finlandia-ajon poisjäänti ensi vuoden kilpailusarjasta johtuu puhtaasti taloudellisista seikoista. Jokaisen järjestäjäradan pitää maksaa 20 000 euron osallistumismaksu Euroopan raviurheilun keskusjärjestölle UET:lle.

    ”Se on joka lähtöön iso summa rahaa. Kun ensi vuodelle on muutenkin luvassa leikkauksia raviurheilun rahoitukseen, on meidän ajateltava asioita isommassa perspektiivissä.”

    ”Lisäksi se mitä saamme 20 000 euron panostuksella UET:lta ei ole käytännössä mitään. Samana viikonloppuna Finlandia-ajon kanssa järjestetään Paralympiatravet-finaali Ruotsissa sekä Lotteria-ajo Italiassa, joten päätös oli helppo tehdä. Katsotaan tilannetta uudestaan vuodelle 2026”, toteaa Pertti Koskenniemi.

    Pertti Koskenniemi toivoo yhteistyön Solvallan kanssa jatkuvan ensi vuonna edellisvuosien tapaan.
    Pertti Koskenniemi toivoo yhteistyön Solvallan kanssa jatkuvan ensi vuonna edellisvuosien tapaan. Kuva: Ville Toivonen

    Koskenniemi painottaa, ettei Finlandia-ajon poisjäännillä UET Elite Circutista ole vaikutusta Finlandia-viikonlopun toteutumiseen. Edellisvuosien tapaan kisa ajetaan kaksipäiväisenä ensi keväänä.

    Viikonlopun ajankohta on kolme viikkoa ennen Solvallan Elitloppet-viikonloppua. Koskenniemi toivoo yhteistyön Solvallan kanssa jatkuvan ensi vuonna edellisvuosien tapaan. Finlandia-ajon voittaja on saanut kutsun Elitloppetiin. Stayer-lähdön voittaja sai tänä vuonna paikan Harper Hanover -lähtöön ja lisäksi Vermossa ajettiin Ruotsin T75-divisioonien karsintoja Elitloppet-lauantain finaalikierrokselle.

    ”Yhteistyö Solvallan kanssa on minusta paljon olennaisempi asia kuin kuuluminen UET:n kilpailusarjaan. Kilpailupäällikkömme Jarkko Korhonen tapaa ensi keskiviikkona Anders Malmrotin. Totta kai tavoitteenamme on jatkaa yhteistyötä Solvallan kanssa vähintään samassa mittakaavassa kuin tänä vuonna.”

    Finlandia-ajon ykköspalkinto oli tänä vuonna 110 000 euroa. Vermon tavoitteena on pitää ykköspalkinto miljoonassa kruunussa ensi vuonnakin.

    ”Eli on siinä vähän laskun varaa tämänvuotisesta tarpeen mukaan. Miljoona kruunua on kuitenkin tarkoitus yrittää maksaa ensi vuonnakin Finlandia-ajon voittajalle.”

    ”Kun vaalit ovat saatu pidettyä, jatkuu työ tonttiasian kanssa suurella intensiteetillä.”

    Ensi vuoden kilpailukalenteria ei ole vielä julkaistu. Jo aiemmin on uutisoitu Vermon ajavan ensi vuonna 43 kilpailupäivää eli kahdeksan vähemmän kuin tänä vuonna. Pertti Koskenniemen mukaan päivien vähentämisen avulla on tarkoitus pitää sama palkintotaso ensi vuoden lähdöissä kuin tänä vuonna.

    ”Kokonaispalkintosuorite tulee tippumaan, mutta tarkoituksenamme on maksaa ravipäivää kohti ensi vuonna saman suuruisesti palkintoja kuin tänä vuonna. Meille on tärkeätä pystyä pitämään keskiviikkopäivien profiili korkealla tulevaisuudessakin. Finlandia-viikonlopun lisäksi Derby-ravit ajetaan kaksipäiväisinä ensi kaudella.”

    Vermon rata-alueen vuokrasopimuksen loppuminen vuoden 2030 loppuun on ollut viime vuosien aikana paljon esillä eri medioissa. Vermon toimitusjohtajalla ei ole tällä hetkellä asiasta uutta kerrottavaa.

    ”Kuntavaalit pidetään ensi keväänä, ja vaalien lähestyessä tämän kaltaiset asiat juurikaan etene. Kun vaalit ovat saatu pidettyä, jatkuu työ tonttiasian kanssa suurella intensiteetillä.”

    Lisää aiheesta
    • Vermossa on määrä ajaa ensi vuonna 43 kilpailupäivää.

      Ravit | Ensi vuoden ravipäivät jaettu: Vermolta vähenee kahdeksan kilpailupäivää

      Tilaajalle
    • Kymi Grand Prix ei luovu paikastaan Euroopan ravilitton UET:n Elite Circuit -kiertueella, vaikka ajat ovat tiukat. Kuvassa kunniakasta loimea kantaa vuoden 2019 voittaja Racing Mange.

      Ravit | Kouvolan raviradalla festivaalit viikkoa ennen Kymi Grand Prixiä 2025 ‒ radan päätapahtuma pitää kiinni UET-statuksestaan

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle