• Henri Ruosteen Tiffanys Diamondilla komea paluu

    Ratsukko nousi Saksassa Hagenissa ratsastetussa neljän tähden kouluratsastuskilpailussa neljänneksi, vaikka rataan mahtui yksi iso virhe, eikä ratsastaja ollut tehnyt tammallaan puoleen vuoteen yhtään tärkeää siirtymistä piaffista passageen.
    Tilaajalle
    Henri Ruosteen Tiffanys Diamond kilpaili myös Pariisin olympialaisissa, mutta se oli silloin aivan Grand Prix -uransa alkutaipalella.
    Henri Ruosteen Tiffanys Diamond kilpaili myös Pariisin olympialaisissa, mutta se oli silloin aivan Grand Prix -uransa alkutaipalella. Kuva: SRL/Sonja Holma
    MT Hevoset|Ratsastus
    4.7.202607:00
    Miia Lahtinen

    Grand Prix -radalla siirtymisiä pois piaffista on monta, ja Hagenissa niistä jokaisessa Tiffany’s Diamond oli hetkisen ymmällään kuin kysyen, että eikö me siirrytäkään käyntiin.

    Henri Ruoste kertoi radan jälkeen, että taustalla on asia, jonka hän on halunnut korjata talven aikana uudelle kaudelle tultaessa. Tiffanys Diamondilla on ollut syvään juurtunut tapa lähteä hätäisesti ulos piaffeista eli ravista paikallaan. Siksi jo puolen vuoden ajan Ruoste on joka kerta treeneissä siirtynyt piaffista aina käyntiin ja hakenut rentoutta. Eikä mies tehnyt poikkeusta Hagenin verryttelyssäkään.

    ”Sitten, kun se rentoutuu, voi mennä taas”, hän kuittaa.

    Ruoste oli oikein tyytyväinen Tiffanys Diamondin perjantaiseen rataan.

    ”Hevonen oli tosi hyvin mun kanssa, keskittynyt ja rauhallinen pitkän tauon jälkeen. Toivottavasti se jatkaa samaan malliin”, hän myhäili.

    Tamma kilpaili viimeksi EM-kilpailuissa Crozet’ssa Ranskassa. Siellä se menetti hermonsa Grand Prix Specialin loppulinjalla juuri piaffista lähtiessään.

    ”Se on ympäristö, johon se reagoi tosi nopeasti. Ei se tekeminen, vaan henkinen tila. Se tarvitsee tilaa ympärilleen. Tänään se oli tosi, tosi hyvä. Tähänastisista radoista se keskittyi nyt parhaiten”, Ruoste kiitti.

    Hagenissa iso virhe tuli laukanvaihdoissa joka askeleella. Ratsukko teki alkuun kaksi huonoa vaihtoa, ja ratsastaja päätti tehdä perään 15 hyvää. Pisteet menivät joka tapauksessa alas, joten oli helppo valita koulutuksellinen ratkaisu. Myös peruutus oli jännittynyt.

    Näiden selkeiden puutteidenkin kanssa Ruosteen ja Tiffanys Diamondin prosentit olivat mainiot 72,783. Luokan voitti Saksan kouluratsastusta vuosikymmeniä hallinnut mitalihirmu Isabell Werth hevosellaan Wendy de Fontaine prosentein 81,051.

    Lauantaina Ruoste kilpailee ruunalla Delaurentis, ja sunnuntaina on taas Tiffanys Diamondin vuoro. Delaurentiksen torstain radasta ratsastaja totesi, että nyt haetaan vain rutiinia, koska kilpailut ovat hevoselle vasta kolmannet GP-tasolla.

    ”Se voi saada 7,5 tai 8 oikeastaan kaikesta, kun se on mun kanssa. Vaikkei se saa kymppiä ehkä mistään, se on tosi korrekti ja klassinen hevonen”, Ruoste tiivistää.

    Ruuna on myös järkevä. Torstaina se oli kyllä virittynyt, mutta siihen vaikutti muun muassa se, että kisa-areenalla oli juuri ennen suoritusta varsoja esityksessä vapaana juoksemassa.

    ”Tiffy ei olisi ottanut sitä niin rauhallisesti”, Ruoste hymähtää.

    Myös Stella Hagelstam kilpaili Hagenissa. Hagels Prince Nassak vaikutti olevan hämmästynyt isosta maailmasta, ja Hagelstam ratsasti kevyesti tehden hyväntuulisen ohjelman. Tulos jäi vielä alas 65,130 prosenttiin, millä ratsukko oli kovatasoisessa kilpailussa luokan viimeinen.

    Lisää aiheesta
    • Joanna Robinson ja Glamouraline olivat mukana Suomen olympiajoukkueessa Pariisissa ja myös viime vuoden EM-joukkueessa Crozetissa Ranskassa.

      Ratsastus | Glamouraline ja Joanna Robinson jäivät pois, Suomella ei joukkuetta Hagenissa

      Tilaajalle
    • Anu Sironen ja Ypäjän Fioretto saavat näyttää osaamisensa Hartpuryssa Englannissa, eikä heidän tarvitse matkustaa mantereelle.

      Ratsastus | Kriteereitä muokattiin, että kouluun saadaan MM-joukkue, parajoukkuetta ei saatu kokoon

      Tilaajalle
    • Henri Ruoste kertoo, että Delaurentisilla on vielä paljon kapasiteettia näyttämättä.

      Ratsastus | Henri Ruosteen olympiahevosten kuulumiset: Kontestro aloitti eläkkeen, Tiffany palailee

      Tilaajalle
    • Delaurentis on jo kypsä ja ammattimainen kilpailukokemukseensa nähden, Henri Ruoste sanoo. Kuva parin viikon takaa Hagenista.

      Ratsastus | Henri Ruoste voitti Aachenissa, mutta Tiffanys Diamond oli liian hermostunut kilpailemaan

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    kouluratsastus
    Henri Ruoste
    Tiffanys Diamond
    Hagen
    Grand Prix
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle