• Hyvän suosion avauskaudellaan saanut siitosori palaamassa kilparadoille – Oriaseman uusia värväyksiä Kriteriumin ykkönen ja ruotsalaislegendan pikkuveli

    Onnelan oriasemalle tulossa ensi kaudeksi myös mielenkiintoisia suomenhevosoreja.
    Tilaajalle
    Johanna Kivimäen Onnelan oriasema jatkaa ensi vuonna samalla toimintavolyymilla kuin kuluvallakin siitoskaudella.
    Johanna Kivimäen Onnelan oriasema jatkaa ensi vuonna samalla toimintavolyymilla kuin kuluvallakin siitoskaudella. Kuva: Johannes Tervo
    MT Hevoset|Ravit
    16.11.202211:07
    Kaj Närhinen

    Onnelan oriasemalla astunut1.09-ennätyksinen Zephyr Kronos (Ready Cash) sai viime kesän siitokaudella lähemmäs 50 tammaa. Oriaseman pitäjä ja oriin osaomistaja Johanna Kivimäki oli tyytyväinen urallaan vajaat 130 000 euroa ansainneen oriin saamaan suosioon debyyttikaudella.

    ”Noin hyvä tammamäärä oli mieluinen yllätys. On aina vaikea arvioida etukäteen kuinka uusi ori lyö läpi markkinoilla”, Johanna Kivimäki kuvailee.

    Ruotsissa syntynyt, mutta nuoruusvuosinaan Pohjois-Amerikassa kilpaillut Zephyr Kronos ilmestyi keskiviikkona Kivimäen valmennuslistalle. Hevosen taustajoukot harkitsevat viimeksi puolitoista vuotta sitten kilpailleen oriin radoille paluuta. Kivimäki korostaa, ettei lopullisia päätöksiä oriin mahdollisesta radoille paluusta ole tehty.

    ”Ainahan se on riski kilpailla siitosoriilla. Toisaalta ori sai laadukkaita tammoja kuluvalla kaudella, joten ensimmäisestä ikäluokasta vaikuttaisi olevan joka tapauksessa tulossa oikein mielenkiintoinen.”

    Jimmy Takterin, Adrian Kolgjinin ja viimeksi Daniel Redénin valmennuksesta kilpaillutta oritta on Kivimäen mukaan liikuteltu kevyesti lähes sen koko Suomessa olon ajan. Kesällä oriin ohjelmaan kuului uinti.

    ”Se on jaloistaan terve ja todella mukava hevonen ajaa. Sillä on vain vajaat 40 starttia urallaan. Olemme ajaneet sillä 1.25-vauhteja hiittisuoralla. Lähiaikoina olisi tarkoitus ajaa ammattimiehen toimesta ratahiitti. Haluan nähdä kuinka ori ravaa kovemmissa vauhdeissa.”

    Kaiken mennessä suunnitellusti on koelähtö ohjelmassa jo tämän vuoden puolella. Kilpaileminen olisi ajankohtaista muutaman kuukauden sisään.

    ”Teemme kaiken hevosen ehdoilla. Emme ota asiasta sen suurempia paineita. Ori on ollut todellisilla ammattilaisilla valmennuksessa. Emme saa sitä valmentamalla paremmaksi. Paikanvaihdos voi toki piristää hevosta.”

    Kahdeksanvuotiaaksi kääntyvä Zephyr Kronos astuu myös ensi kaudella Kivimäen Onnelan Oriasemalta käsin. Kuluvaan kauteen kokonaisuudessaan Kivimäki oli tyytyväinen.

    ”Aseman tammamäärä pysyi samoissa lukemissa kuin edellisellä kaudella. Oriiden tammamäärissä oli pettymyksiä ja toisaalta Zephyr Kronoksen kaltaisia myönteisiä yllätyksiä. Jatkamme ensi vuonna samassa mittakaavassa. Ei olla missään nimessä luovuttamassa, vaikka ajat sinällään haastavia ovatkin.”

    Kuluvalla kaudella Onnelan Oriasemalla ei astunut lainkaan suomenhevosoriita. Ensi vuodelle on asiaan tulossa muutos. Heikki Hoffrenin Kriterium-voittaja Lipassi sekä Hannu Hietasen moninkertainen kuninkuusravikävijä Joriini operoivat oriasemalta käsin.

    ”Lipassi pitää tietysti kantakirjata ja nähdä että nuori ori toimii hyppyhommissa. Joriinia on käytetty siitoksessa aikaisempina vuosina. Se tulee keväällä tähän paikan päälle. Lipassin on tarkoitus käydä vain hyppäämässä meillä.”

    Lämminveripuolella kuluvan kauden oreista Pojke Kronos lähti takaisin Ruotsiin ja Southwind Spirit vaihtoi oriasemaa. Uutena oriina aloittaa Ruotsista Petri Purolta hankittu Master Crowe (Conway Hall). 12-vuotias ori on samasta emästä kuin Commander Crowe.

    ”Kokeillaan millaisen suosion tämänsukuinen ori saa Suomessa. Se pitää tietysti kantakirjata ensin.”

    Lisää aiheesta
    • Southwind Spirit oli tällä kaudella Onnelan oriaseman suosituin lämminveriori. Se nauttii harjauksesta. "Oriilla pitää olla mukavat olosuhteet, silloin ne ovat tyytyväisiä ja siementävät hyvän määrän laadukasta spermaa”, Johanna Kivimäki sanoo.

      Vastarannan kiiski haluaa orin ja tammat samaan pihaan

    • Zephyr Kronos saavutti parhaat meriittinsä 3-vuotiaana USA:ssa. Kuvassa ori on tositoimissa Ruotsissa Örjan Kihlströmin ohjastamana.

      Ready Cashin 09,2-aikainen poika Zephyr Kronos ostettiin Suomeen - ”Vihdoinkin saatiin readycashläistä verta”

    Artikkelin aiheet
    raviurheilu
    siitosori
    Onnelan Oriasema
    Zephyr Kronos
    suomenhevonen
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle