• Solvallan valloittaja Typhoon Face uusiin maisemiin – ”Tämä on eräänlainen tuhkimotarina”

    Viime kaudella hyvin menestynyt Typhoon Face hakee vauhtia uralleen Pohjois-Pohjanmaalta.
    Ylpeä hevosenomistaja Petri Ojala ja Typhoon Face. Seitsemänvuotias ruuna voitti viime kaudella kahdesti Solvallassa.
    Ylpeä hevosenomistaja Petri Ojala ja Typhoon Face. Seitsemänvuotias ruuna voitti viime kaudella kahdesti Solvallassa. Kuva: Jutta Ojala
    MT Hevoset|Ravit
    16.5.202212:00
    Antti Pylkkänen

    Runsaat 44 000 euroa ansainnut ja täyden matkan marraskuussa 12,9-vauhdilla auton takaa viilettänyt Typhoon Face muutti Petri ja Jutta Ojalan hoiviin Pohjois-Pohjanmaalle. Samalla Ojalat ostivat ruunan omistuksesta puolet itselleen. Toisen puolen omistaa edelleen Marco Hautakoski.

    Traktoriurakoitsijana ja -kauppiaana toimiva Petri Ojala ja hänen eläinlääkärinä työskentelevä vaimonsa Jutta asuvat ja pitävät talliaan Iin Kuivaniemellä.

    ”Tämä on eräänlainen tuhkimotarina. Kun Typhoon Face oli viime vuonna huutokaupassa, niin huusin sitä jonkun verran pitkälle. Marco tarjosi silloin kuitenkin ruunasta paremman hinnan. Jännä juttu on sekin, että ollaan tunnettu Marcon kanssa 1990-luvun alusta asti, kun molemmat asuttiin Kaustisella. Niin ne ympyrät yhtyvät, kun ei polta siltoja”, Petri Ojala alustaa.

    Ojala jatkaa seuranneensa Typhoon Facen edesottamuksia huutokaupan jälkeen tarkasti.

    ”Olin hirveän kiinnostunut Typhoon Facesta, kun en saanut sitä etsimääni ykkössarjalaista Ruotsista ja meidän Callipygian jouduttiin lopettamaan. Se oli tosi kova paikka, ja mietin, että mille tässä alkaisi”, Ojala huokaa.

    ”Soitin sitten Marcolle ja kysyin, että mitä kuuluu Typhoon Facelle ja onko ruuna myytävänä. Kaikki on kaupan, vastasi Marco. Aikamme siinä keskusteltiin, mutta Typhoon Face oli minun budjettiini turhan kallis. Kolme viikkoa hiottiin kauppaa. Marco teki sitten ehdotuksen, että hänelle jää ruunasta puolikas ja minä otan puolikkaan. Halusin hevosen tänne, ja niin pääsimme yhteisymmärrykseen. Jos rahaa olisi ollut tarpeeksi, niin olisin ostanut hevosen kokonaan. Kiitos kuitenkin Marcolle, että kauppa järjestyi näin.”

    Seitsemänvuotias Typhoon Face avasi uransa Lutfi ja Adrian Kolgjinin väreistä. Viime kauden menestykset tulivat Katja Melkolta käsin. Loppuvuodesta ruuna siirtyi Hollolaan Esa Holopaisen treeniin. Sieltä Typhoon Face jatkoi helmikuussa Markus Dahlströmille Savonlinnaan.

    41 kertaa urallaan startannut ja viidesti voittanut sekä kahdeksan himmeämpää totosijaa ravannut Typhoon Face tienasi viime vuonna yli 26 000 euroa. Kauden molemmat voitot tulivat Solvallasta.

    ”Savonlinnasta ruunan hain. Markus ei ollut paikalla, mutta hänen vaimonsa (Tanja Dahlström) oli. Hän oli tosi ystävällinen, ja hevosesta oli pidetty hienoa huolta. Katsotaan ruuna läpi. Päällisin puolin ei näy mitään, mutta ainahan vanhemmissa hevosissa on jotain laittamista. Typhoon Face on käynyt jo Kinnusen Antin ja Sinnemaan Leenan hoidossa. Kyllä tästä hyvä tulee. Nyt tutustutaan rauhassa, ja luultavasti heinäkuussa tullaan starttiin”, Ojala miettii.

    ”Vien ruunan tänään vesikävelyyn Ylirannan ratsutilalle. Siellä on myös hyvät ajopaikat, mutta ratahiitit ajetaan Äimärautiolla.”

    Ojala selittää viehätystään Typhoon Facea kohtaan.

    ”Siinä on jotain, joka vetoaa minuun. Ruuna on mennyt 12-vauhdilla täyttä ja 14-vauhdilla pitkää matkaa. Ja on sitten niin kiltti ruuna. Sille käy kaikki”, Ojala kehuu.

    ”Sorosen Jannen kanssa olen keskustellut Typhoon Facesta, ja sieltä on tullut hyviä neuvoja. Janne ja Katja olivat sitä mieltä, että tämä oli hyvä hankinta. Niinhän se on, että jos joku hevonen kiinnostaa, niin siitä ei pääse irti.”

    ”Minä olen ikäni pelannut hevosten kanssa. Ilman niitä en osaa enkä halua olla. Lapsuudenkotiini tulivat ensimmäiset hevoset jo 1970-luvun alussa. On se sitten niin hieno tunne, kun saa ajaa hyvällä hevosella lujaa”, Petri Ojala lausuu.
    ”Minä olen ikäni pelannut hevosten kanssa. Ilman niitä en osaa enkä halua olla. Lapsuudenkotiini tulivat ensimmäiset hevoset jo 1970-luvun alussa. On se sitten niin hieno tunne, kun saa ajaa hyvällä hevosella lujaa”, Petri Ojala lausuu. Kuva: Jutta Ojala
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle