Tuomas Pakkasen Zola Beat kuului T75-pelin avauskohteen suosikeihin. Kauden kolmella voitolla aloittanut kuusivuotias tamma jäi viime startissaan Kaustisella toiseksi.
”Ei hevosta voi tietysti moittia sen ollessa toinen maalissa, mutta tamma ei kuitenkaan tuntunut yhtä hyvälle kuin aiemmissa starteissaaan”, Pakkanen kertoo.
Tuomas Pakkanen kävi ajamassa suojatillaan torstaiaamuna ennen Joensuun kaavailtua starttia. Hevosen ravi ei kuitenkaan miellyttänyt valmentajaa, ja hän jätti Zola Beatin pois lauantailta.
”Pitää varmaan käyttää tamma klinikalla. Yritetään saada se takaisin voittostarttien mukaiseen iskuun. Se on maksettu Pilvenmäki Special -kisaan, ja toivottavasti voimme osallistua huhtikuun puolessavälissä ajettaviin karsintoihin.”
Osa Tuomas Pakkasen valmennettavista on ollut talven ajan Ruotsissa kilpailemassa. Hänen tyttärensä Elina Pakkanen on huolehtinut neljästä hevosesta Julmyran valmennuskeskuksessa. Valmentaja on suhteellisen tyytyväinen hevosten menestykseen Ruotsissa.
”Bluejeans Bi on mennyt ihan hyvin. Toki sitä aina toivoisi vähän parempaa menestystä valmentajana.”
Elina Pakkanen on hevosten kanssa Ruotsissa huhtikuun loppuun. Tuomas Pakkanen uskoo tallin hevosten menestyvän viimeisen puolentoista kuukauden aikana aiempia startteja paremmin Ruotsissa. Alun perin Elina Pakkasen piti tulla pois jo maaliskuun lopulla.
”Hyödynnetään Julmyran paremmat valmennusolosuhteet huhtikuussa. Kotona Siilinjärvellä ei tiedä miten myöhässä kevät tänä vuonna tulee olemaan. Touko- ja kesäkuussa oli hyvin T75-raveja itä-Suomessa. Päästään ajamaan hyviä lähtöjä hyvin valmennetuilla hevosilla”, Tuomas Pakkanen hahmottelee.
Pakkasen suunnitelmissa on lähettää myös ensi talvena hevosia kilpailemaan Ruotsiin. Alkusyksystä siilinjärveläisvalmentajan on kuitenkin suoritettava ruotsalainen ammattivalmentajatutkinto.
”Filiaalia saa pitää ulkolaisella lisenssillä Ruotsin sääntöjen mukaan vain tietyn määräajan. Tarkoituksena on käydä kurssi ensi syksynä. Ruotsalainen lisenssi helpottaa muun muassa hevosten ilmoittamista sekä palkintorahojen maksatusta.”