• Akaasia plus Frans on edelleenkin totta

    Hyviä uutisia Kurikasta: Seinäjoen kuningatarkisassa keskeyttämään joutunut kahden vuoden takainen ravikuningatar Akaasia on toisenkin ultraäänitutkimuksen perusteella kantavana ori Fransista.
    Ravikuningatar Akaasia on ensimmäistä kertaa kantavana.
    Ravikuningatar Akaasia on ensimmäistä kertaa kantavana. Kuva: Anu Leppänen
    MT Hevoset
    10.8.202010:52
    MT toimitus

    Akaasian kuningatarkilpa ei mennyt nappiin, vaikka kenraaliharjoitus Mikkelissä lupasi hyvää. Heti avausmatkalla vaikeudet kasaantuivat onneksi lievän jalkavamman muodossa. Kuitenkin Rovaniemen 2018 ravikuningatar ja Vermon vuotta aiemmin kakkonen oli todettu kantavaksi hyvissä ajoin ennen Seinäjokea. Toinenkin tarkastus sunnuntaiaamuna vahvisti asian. Akaasia ja Frans ovat edelleenkin saamassa varsan ensi keväänä.

    "En nyt muista niitä tarkkoja päiviä, mutta kyllä se jo on aika pitkällä",  Iisakki Oja-Nisula kertoo.

    "Kyllä tämä on iso helpotus, kun viime vuonna ei saatu millään kantavaksi. Toivotaan, että saadaan pikku-Akaasioita. Onhan tuo tamma ainakin ravuri, ei se laukannut millään, jos vain paikat olivat kunnossa. Meillä on nyt kahdeksan hevosta, joista kolme siitostammaa ovat kaikki kantavana. Tänä vuonna ei tullut varsoja, mutta ensi vuonna näyttäisi tulevan. Loput viisi ovat treenattavia. Minä käyn lisäksi päivätyössäkin, ja loma loppui juuri tänä aamuna."

    Artikkelin aiheet
    ravit
    siitostamma
    Kurikka
    hevonen
    raviurheilu
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle