
Reima Kuislan Mandela Zon (Maharajah) on siirtynyt omistajan omalta valmennuslistalta kauhavalaisen Juha-Pekka Laurilan listoille. Kuislan mukaan ori tarvitsee mäkivalmennusjakson huoltotoimenpiteiden jälkeen.
”Sen jalkoja hoidettiin viimeisen startin jälkeen, ja se saa valmentautua vielä pari–kolme viikkoa mäkisemmissä ympyröissä. Meillä tässä Seinäjoen radalla ei ikävä kyllä ole mahdollisuutta sellaiseen”, Kuisla perustelee. ”Minun ohjeitteni mukaan sitä valmennetaan myös Laurilalla ollessaan.”
Kuislan hevosista myös Quidditch Håleryd (Father Patrick) on mäkivalmennuksessa Laurilalla.
Mandela Zon on pitkään raveihin satsanneen ja hevosenomistajana mainiosti menestyneen Kuislan viime vuosien ykköskortti. Nyt kahdeksanvuotias Mandela Zon voitti kaudella 2023 peräti 25 kertaa, mikä on modernin raviurheilun aikana täysin poikkeuksellista.
Viime vuonna Mandela Zon voitti neljästi, kohokohtanaan marraskuun Käpylä Grand Prix. Tältä vuodelta oriilla on viisi starttia ja kolme voittoa.
Reima Kuisla toivoo Mandela Zonin saavan paikan puolentoista kuukauden päästä ravattavaan kotiratansa suurkilpailuun Seinäjoki Raceen, jossa on tänä vuonna 50 000 euron ensipalkinto.
Mandela Zon oli Seinäjoki Racessa mukana kaksi vuotta sitten sijoittuen tuolloin viidenneksi.
”Otan Mandela Zonin parin viikon päästä kotiin. Sitten pitäisi löytää sopiva lähtö huhtikuun alusta, että saataisiin annettua näyttö Seinäjoen järjestäjille. Mielestäni Mandela Zonin paikka on kevään Suomen suurkilpailuissa. Myös Finlandia-ajo kiinnostaa sen kanssa”, Kuisla painottaa.
Viime kaudella Reima Kuislan omassa tallissa olleet hevoset kärsivät valmentajan mukaan kurkunpääongelmista. Kuisla kertoo syyksi paljastuneen juomavesiputkistossa olleet ongelmat.
”Suurimmalla osalla hevosista meni viime kausi penkin alle vesiongelmien takia. Vaikea sanoa, kuinka paljon ongelmat ovat jättäneet jälkiä hevosiin, mutta ainakin Mandela Zon vaikuttaa palanneen omalle tasolleen sairastelujen jälkeen.”
Kuislan muista valmennettavista vuosi sitten keväällä hienosti menestynyt Show Must Go On (Ready Cash) on palailemassa radoille. Viime keväänä kaksi pronssidivisioonan finaalia voittanut seitsemänvuotias ruuna saattaa kuitenkin pian vaihtaa valmentajaa.
”Se tuntuu kotiajossa hyvälle. Harkinnassa on siirtää se johonkin muualle valmennukseen kilpailuiden lähestyessä.”