• Jan-Olov Persson: "Suomeen on aina mukava tulla kilpailemaan"

    Kylmäveriraviurheilun suuriin nimiin lukeutuva Jan-Olov Persson tuo Turun PM-lähtöön kaksi hevosta.
    Smedheim Solan on tuttu ajokki Tapio Perttuselle, joka hyppää kärryille myös lauantain PM-lähdössä. Ori on voittanut 89 startistaan 22.
    Smedheim Solan on tuttu ajokki Tapio Perttuselle, joka hyppää kärryille myös lauantain PM-lähdössä. Ori on voittanut 89 startistaan 22. Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset
    9.10.202013:35
    Kaj Närhinen

    Smedheim Solan on suomalaisillekin tuttu avointen lähtöjen kova nimi. Viisivuotias Eld Rask puolestaan voitti kolmevuotiaana sekä Ruotsin että Norjan Kriteriumin.

    "Smedheim Solan kuuluu luokaltaan tämän hetken parhaisiin kylmäverisiin, mutta on ollut poissa radoilta kolmisen kuukautta hyppyhommissa sattuneen tapaturman johdosta. Ori on kuitenkin tuntunut hyvälle harjoituksissa, olisimme ehkä tarvinneet startin tai kaksi alle, jotta Smedheim Solan olisi ollut aivan huippuiskussa."

    "En ole kuitenkaan yllättynyt, jos olemme mukana taistelemassa sijoista 3–4 parhaan joukossa. Tapio Perttunenhan on ajanut ennenkin oriilla, ja jatkamme samoilla varusteilla ja kengityksellä kuin edellisissä starteissa”, kertoo Jan-Olov Persson Smedheim Solanin nykytilanteen.

    Tästä linkistä pääset Smedheim Solanin kilpailutietoihin

    "Eld Rask on vasta viisivuotias, ja on mukana hankkimassa kovuutta tuleviin koitoksiin. Olemme kilpailleet tänä vuonna pääasiassa viisivuotislähdöissä, mutta tämän vuoden viisivuotiassa on muutama tosi kova hevonen, kuten esimerkiksi Öystein Tjomslandin Våler Nikolai. Näin ollen voittoja ei ole tullut, mutta ori on tehnyt mukavia esityksiä. Olimme mukana Ruotsin mestaruudessa elokuun lopulla Bergsåkerissa, mutta siellä päivä pilaantui laukkaan alkumatkasta, ja kovassa lopetuksessa ei meillä ollut jakoja nousta korkeammalle."

    "Jos olemme lauantaina rahasijalla, olen tyytyväinen. Lähtöpaikka on hyvä, ja Jukka Torvinen saa yrittää luovia Eld Raskin hyvään juoksupaikkaan kärjen tuntumaan. Vaikka Bergsåkerissa tulikin laukka, on Eld Rask yleensä melko ravivarma menijä,” analysoi Jan-Olov Persson Eld Raskin mahdollisuuksia lauantaina.

    Tästä linkistä pääset Eld Raskin kilpailutietoihin

    "Suomeen on aina mukava tulla kilpailemaan, ja yritän aina hevosteni ollessa kunnossa olla mukana kansainvälisissä kylmäverilähdöissä. Kylmäveriyhteistyölle on tärkeätä, että näihin lähtöihin löytyy osallistujia”, toteaa Jan-Olov Persson kansainvälisen kilpailuvaihdon tärkeydestä.

    Turun PM-ravit ovat iltaravit ja alkavat lauantaina kello 17. Maaseudun Tulevaisuuden antenniverkon kanava MT26 esittää studiolähetyksen raveista klo 17 alkaen.

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle