

Ruotsalainen Daniel Olsson on ehtinyt tehdä pitkän ja monipuolisen työuran raviurheilun parissa. Alun perin hän tuli tunnetuksi osaavana ravivalmentajana ja ohjastajana, ja uralta onkin yli 1600 ajettua voittoa.
Viime vuosina Olssonia ei kuitenkaan ole nähty entiseen malliin ohjastustehtävissä. Vaikka tällä kaudella tilastomerkinnöistä löytyy vain kaksi starttia, ovat hevoset ja raviurheilu edelleen suuressa roolissa Olssonin elämässä.
Daniel Olsson aloitti Menhammarin siittolan myyntipäällikkönä vajaat puolitoista vuotta sitten. Hänen vastuullaan ovat muun muassa oriiden varaukset, varsakauppa sekä siitostammakannan uudistaminen. Pitkän linjan hevosammattilainen kertoo viihtyvänsä nykyisessä työssään erinomaisesti.
Olsson ei hypännyt Menhammarin myyntipäälliköksi aivan suoraan hevosen kärryiltä, vaan hän teki välillä uraa ravien mediatyöläisenä. Olsson työskenteli Kanal75:n palveluksessa profiloituen erityisesti Ranskan raviurheilun asiantuntijana.

Siirtyminen Menhammarin palvelukseen ei ollut hänelle itsestäänselvyys, vaan ensimmäisen kerran asiasta kysyttäessä Olsson kieltäytyi tarjouksesta.
”Kun Margareta Wallenius-Kleberg soitti toisen kerran, vastasin tarjoukseen myöntävästi. Menhammarissa työskenteleminen on kuitenkin ainutlaatuinen tilaisuus. Pystyn soveltamaan ravivalmentajana, lainaohjastajana sekä mediatyöläisenä omaksumiani asioita erittäin hyvin nykyisessä työssäni.”
Työtään Ruotsin tunnetuimmassa siittolassa Olsson kuvailee palkitsevaksi.
”Vaikka tunsin jo aikaisemmin valtavasti hevosalan ihmisiä, kontaktiverkostoni on kasvanut todella paljon Menhammarin aikanani”, hän kertoo.
Menhammarin legendaarisen siittolan arki muuttui huhtikuussa, kun siittolan omistaja Margareta Wallenius-Kleberg kuoli 85 vuoden iässä. Lähtemättömän jäljen ruotsalaiseen raviurheiluun jättänyt Wallenius-Kleberg johti rakastamaansa Menhammaria suurella sydämellä vuosikymmenten ajan, ja hän oli ruotsalaisen raviurheilun todellinen grand old lady tai suorastaan kuningatar.
Daniel Olssonin mukaan Menhammarin toiminta jatkuu Margareta Wallenius-Klebergin poismenon jälkeen melko entisillä linjoilla. Siittolan omia tammoja on todettu nyt tiineeksi 70, kun tänä vuonna varsoja syntyi 83.
”Tammoja on siis siemennetty vähän vähemmän kuin aikaisempina vuosina, mutta Margaretan lapset Annika ja Jonas Kleberg aikovat jatkaa äitinsä viitoittamalla tiellä”, Olsson painottaa.
Olsson kertoo siitostammojen lievän vähentämisen liittyvän osittain hevoskannan monipuolistamiseen. Menhammarissa on siitostammoina paljon siittolassa pitkään vaikuttaneiden Maharajahin ja From Aboven tyttäriä.
”Tavoitteenamme on sukulinjojen monipuolistaminen. Tammamäärää hieman tiivistetään, mutta samalla sukulinjoja pyritään terävöittämään uusilla hankinnoilla”, Olsson kuvailee.

Daniel Olsson on innoissaan Wallenius-Klebergin perillisten halusta panostaa siitostoiminnan lisäksi myös Menhammarin valmennuspuoleen. Conrad Lugauer aloitti hiljattain valmentajana tilalla sijaitsevassa Ytterstan valmennuskeskuksessa. Ytterstaan on rakennettu yksi uusi talliyksikkö sekä lisätty tarhojen määrää.
”Stefan Hultman menestyi Ytterstassa todella hienosti. Prix d’Amerique-voittaja Maharajahin lisäksi hänen tallistaan tuli iso lauma muitakin todellisia huippuhevosia. Toivottavasti näemme tulevaisuudessakin lisää Ytterstassa valmennettuja suurkilpailumenestyjiä.”
Maailmantalouden viimeaikaiset heilahtelut ovat vaikuttaneet myös ruotsalaiseen hevostalouteen. Daniel Olsson on varovainen kommentoidessaan kuluvaa astutuskautta, mutta toteaa Menhammarin olevan tietyllä tapaa erityisasemassa siitosmarkkinoilla.
”Suosituimmat oriimme ovat täyteen varattuja myös tänä vuonna, ja niille on hyvin kysyntää myös ulkomailla. Mutta mitä olen keskustellut muiden oriinpitäjien kanssa, tulee Ruotsin astutusluvuissa olemaan suurella todennäköisyydellä laskua viime vuoteen verrattuna. Valitettavaa, mutta ymmärrettävää vallitsevassa taloustilanteessa.”
Varsahuutokauppojen myyntihintoja pidetään yleensä hyvänä mittarina raviurheilun suhdanteista. Menhammar myi pari viikkoa sitten koko vuonna 2022 syntyneen ikäluokkansa Menhammar Online-Sales -huutokaupassa. Keskihinnaksi 65 varsan myymisestä muodostui 174 000 kruunua. Myyntipäällikkö odotti hieman korkeampaa keskihintaa, mutta on kuitenkin tyytyväinen huutokaupan tulokseen.
”Viime vuonna myimme hevosia kolmessa eri huutokaupassa. Nyt kaikki varsat myytiin kerralla. Olimme jo etukäteen tehneet selväksi, ettemme huuda yhtään varsaa takaisin. On helpompi vetää johtopäätöksiä varsakaupan tilasta tulevan syksyn huutokauppojen jälkeen.”

Vaikka Daniel Olssonin työajasta valtaosa on nykyään yhteydenpitoa eri sidosryhmiin, ei hän ole hylännyt käytännön hevoshommiakaan täysin. Hän ajaa edelleen viikoittain Menhammarissa sijaitsevilla hevosilla. Kokenut ohjastaja arvelee hallussaan olevan meriitin, jota kenelläkään muulla ei ole.
”Olen saanut ajaa sekä Calgary Gamesilla että Francesco Zetillä kovempivauhtisia harjoituksia kotona. Kävin aiemmin useamman vuoden Daniel Redénillä ajamassa hevosia TV-töiden ohella. Calgary Gamesilla ajoin paljon viime kesänä. Silloinhan tavoitteena oli Ranskan talvimeeting.”
Menhammarin puoliksi Timo Nurmoksen kanssa omistaman Calgary Gamesin tulevaisuus kilparadoilla on edelleen jatkuvan spekulaation kohteena. Daniel Olssonin mukaan kuusivuotiasta oritta on liikutettu koko siitoskauden ajan. Valmennus ei ole kuitenkaan yhtä tavoitteellista kuin viime kesänä.
”Oriin siitoskausi päättyy elokuun 15. päivä. Timo päättää sen jälkeen, miten haluaa toimia oriin kanssa. Me keskitymme siitosoriin tehtävien hoitamiseen. Ori on ollut tänäkin vuonna erittäin suosittu sekä Ruotsissa että ulkomailla.”
Vaikka Daniel Olsson viihtyy nykyisissä kuvioissaan erinomaisesti, hän myöntää myös poltetta kilvanajamiseen olevan etenkin näin kesäaikaan.
”Minulla ei ole kuitenkaan tällä hetkellä omaa hevosta, ja tietenkin työ Menhammarissa vie suurimman osan ajastani”, Daniel Olsson toteaa.