Matti Patronen ja Virpi Färlin pyörittävät hevostilaa Orivedellä. Tallin lippua on pitänyt aiemmin korkealla muun muassa Merran Roihu, mutta tälle kaudelle lipunkantajaksi on vaihtunut Furiosa.
Suomenhevoset olivat pitkään etusijalla, kun raveja seurattiin televisiosta ja välillä selattiin myytävänä olevia hevosiakin. Patronen luonnehtii, että raveissa käyminen on heille lajin suola, ja hetken mielijohteesta selattiinkin sitten myynnissä olevia lämminverisiä.
”Joku edullinen hevonen, että pääsee raveihin makkaraa syömään”, Patronen nauraa.
Makkaran syöntiä mahdollistamaan valikoitui lämminveritamma Furiosa, joka on voittanut jo 13 kertaa tälle kaudelle ja hämmästyttänyt omistajansakin.
”Se on kyllä lottovoitto henkisellä tasolla, ei niinkään taloudellisesti. Justiin aamulla mietin, että kun Jalurilla 90-luvulla voitettiin seitenvitonen Kaustisella, ykkönen oli 15 000 markkaa ja sillä sai 5 000 litraa polttoainetta. Tänä vuonna on voitettu pari kertaa 4 000 euron ykkönen, niin sillä ei saa kuin 2 000 litraa polttoainetta. Kulurakenne on muuttunut palkintotasoon nähden väärään suuntaan. Toki pärjääminen helpottaa tätä harrastustoimintaa, ei sitä voi kieltää”, Patronen kertailee lajin kehittymistä.