
Solvallan sunnuntain Breddloppet-raveissa Tuomas Pakkasen valmentama ja Elina Pakkasen ohjastama J.J.Dragon ylitti maalilinjan ensimmäisenä iltapäivän toisessa lähdössä. Pari tuntia maaliintulon jälkeen voittaja kuitenkin hylättiin. Tuloksissa syynä hylkäykselle lukee, että hevonen starttasi väärältä lähtöpaalulta.
Ruotsin raviurheilun keskusjärjestön Svensk Travsportin apulaiskilpailupäällikkö Per Wetterholmin mukaan J.J.Dragonin olisi pitänyt startata 20 metriä taempaa.
”Sarjamäärityksen mukaan ohjastajat, jotka olivat ohjastaneet viime vuonna enemmän kuin 30 monté-lähtöä, starttasivat 20 metrin takamatkalta. Eli hevosen voittosumma ei tällaisessa sarjamäärityksessä toimi tasoitusperusteena”, selvittää Per Wetterholm.
Wetterholmin mukaan tämänkaltaisissa sarjamäärityksissä hevoset laitetaan manuaalisesti oikeille lähtöpaaluille. J.J.Dragonin tapauksessa lähtölistojen laatija oli tarkistanut ainoastaan Elina Pakkasen startit Ruotsissa.
”Hänellähän oli Suomesta paljon monté-lähtöjä ohjastettuna viime vuodelta, ja meiltä jäi se tarkistamatta. Eli J.J.Dragonin olisi pitänyt startata 20 metriä taempaa.”
”Kun ei käytetä hevosten voittosummia tasoitusperusteena, joudutaan tekemään manuaalista työtä lähtölistojen teossa.”
Wetterholm harmittelee, että virhettä ei havaittu etukäteen. Samalla hän huomauttaa eri maiden välillä operoivien ohjastajien tilastoinnin haasteellisuudesta.
”Mikäli olisimme huomanneet asian etukäteen, olisimme voineet vaihtaa toisen ohjastajan J.J.Dragonille, ja hevonen olisi ollut oikeutettu osallistumaan. Yhtä lailla meillä on ruotsalaisia ohjastajia, jotka ajavat kilpaa esimerkiksi Norjassa ja Tanskassa. Mikäli hevoset eivät ole Ruotsin rekisterissä, eivät nuokaan startit näy automaattisesti meidän tilastoissa.”
Ruotsissa valmisteilla oleva uusi hevostietojärjestelmä ja tekeillä oleva yhteiseurooppalainen tietojärjestelmä ei Wetterholmin mukaan välttämättä poista Solvallan sunnuntain kaltaista ongelmaa.
”Kun ei käytetä hevosten voittosummia tasoitusperusteena, joudutaan tekemään manuaalista työtä lähtölistojen teossa.”
Ruotsin ravikilpailusääntöjen mukaan hevosen kilpailutulos pitää mitätöidä, mikäli 30 vuorokauden kuluessa kilpailusta huomataan, että hevosella ei ollut osallistumisoikeutta lähtöön. Totopelitulos jää voimaan.