• Liperi palkitsi poikansa: ravien rakastetun äänen Lauri Hyvösen sydän sykkii kotiseudulle ja suomenhevosille

    Pohjoiskarjalainen Liperin kunta palkitsi eilen poikansa maailmalla, ravien äänityöläisistä suosituimman Lauri Hyvösen, vuoden 2023 PR-teosta kunnanvaltuuston kokouksessaan.
    Lauri Hyvönen, palkittu Pohjois-Karjalan ja Liperin poika.
    Lauri Hyvönen, palkittu Pohjois-Karjalan ja Liperin poika. Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset|Ravit
    19.12.202317:30
    Riku Niittynen

    Palkinto tuli Lauri Hyvösen menestyksekkään esiintymisen johdosta Haluatko Miljonääriksi -ohjelmassa syksyllä. Hyvönen toi ohjelmassa vahvasti esille liperiläisyyttään ja pohjoiskarjalaisuuttaan, kuten on tehnyt muussa työssäänkin. Samoin hevoset sydämenasiana tulivat lähetyksessä positiivisesti esiin.

    Lauri Hyvösen osuus tietovisassa ei loppunut lyhyeen, sillä vaikka voitto-osuus jäi lopulta tonniin, sinnitteli mies miljoonajahdissa pitempään. 1 000 euroa on yksi takuusummista, jonka kilpailija saa pitää, vaikka vastaisi väärin myöhemmässä vaiheessa, ja Hyvöselle kävi juuri noin.

    ”Ensimmäisen selostustyöni tein Liperin Riihilammen jääraveissa 1999. Ikää oli 15.” Lauri Hyvönen

    Lauri Hyvönen on ammatiltaan raviselostaja, haastattelija, juontaja ja analyytikko. Mikä tahansa äänityöläisyys, varsinkin hevosiin ja raveihin liittyvä, onnistuu Joensuun seudulta Liperistä lähteneelle verbaalivirtuoosilta. Työtä leimaa empaattinen ote kaikkeen ympäröivään sekä taustojen vahva tuntemus Pohjois-Karjalan ulkopuolellakin. Homma taipuu usealla eri kielellä kaiken lisäksi. Nämä ominaisuudet tekevät hänestä alan todennäköisesti rakastetuimman hahmon kotimaassa ja muuallakin.

    ”Liperin kunnan palkitsemisen perusteluissa oli myös muu kotiseudun esiintuominen”, Hyvönen kertoo.

    ”En ole ollut veronmaksaja Liperiin enää vuoden 2005 jälkeen, mutta juuret siellä ovat vahvassa. Ensimmäisen selostustyöni tein Liperin Riihilammen jääraveissa 1999. Ikää oli 15. Side on edelleen vahva ja tunne kotiseutua kohtaan suuri. Paikalliset ihmiset ja hevoset tuntuvat edelleen läheisiltä: yhteydenpito heihin on pysynyt tiiviinä. Jääraveissa esimerkiksi voitti muuan Romeo Lax, joka oli seudun huippuja. Sen ohjastajan Jyrki Tuomelan kanssa olemme edelleen yhteyksissä, ja monien muiden. Omat suosikkini ovat olleet paikallisia nimiä vuodesta toiseen.”

    Toinen rakkaus Hyvösen elämässä, joka ei liioin ole ruostunut, on ravit ja hevoset, miehen elämäntyö.

    ”En voisi kuvitella eläväni ilman osuuksia suomenhevosissa. Nyt on osakkuudet starttihevosista Mythos (lämminverinen) ja Ari, joita saa jännätä säännöllisesti. Lisäksi omistan osuudet puolitoistavuotiaista suomenhevosista Chaplin ja Unelmavävy. Näiden ohella on vielä pari siitostammaprojektia, joissa olen myös osallisena. Näissä suomenhevoshommissa ja kasvatuksessa vaaditaan paljon kärsivällisyyttä, mutta juuri näin haluan tätä hevoshommaa harrastaa. Nimenomaan suomenhevoset ovat kaikkein lähinnä sydäntä.”

    Kaikenlaiset hevoset, mutta erityisesti suomenhevoset, ovat lähellä Lauri Hyvösen sydäntä. Kuvassa mies on Kaivopuiston Cityravien yhteydessä 2017 ponin kärryillä. Suomenhevosen ohjissa on Joanna Kuvaja.
    Kaikenlaiset hevoset, mutta erityisesti suomenhevoset, ovat lähellä Lauri Hyvösen sydäntä. Kuvassa mies on Kaivopuiston Cityravien yhteydessä 2017 ponin kärryillä. Suomenhevosen ohjissa on Joanna Kuvaja. Kuva: Anu Leppänen

    Ari kilpailee seuraavan kerran lauantaina joulun aatonaattona Oulun T75-raveissa. Mutta miksi juuri suomenhevoset?

    ”Kansallisaarteemme mainitaan muun muassa valtion budjetin perusteluissa. Ilman suomenhevosta ei ole suomalaisia raveja, ja haluan pitää osaltani huolta molemmista. Toivoisin että muillakin ravihevosia harrastavilla olisi pitkäjännitteistä toimintaa. Toisaalta jokainen hevonen ja harrastaja ovat tärkeitä; oli omistus tai osakkuus sitten jalostushevosesta tai kilpahevosesta.”

    ”Sydän läikähtää joka kerran kun nokka tai ajatus kääntyy kohti rakkaita maisemia.”

    Mitä Liperi merkitsee juuri nyt ja tulevaisuudessa?

    ”Nyt se merkitsee juuria, kotiseutua ja jokakesäisen loman mökkeilykohdetta noin kymmeneksi päiväksi akkuja lataamaan ennen kuninkuusraveja. Aika näyttää tuleeko joskus palattua kokonaan, mutta sydämestä se ei lähde missään tapauksessa. Olen onnellinen jatkuvasta elävästä suhteesta kotiseutuun, jossa itse pidän yhteyttä ja ihmiset kotiseudulta pitävät minuun. Sydän läikähtää joka kerran kun nokka tai ajatus kääntyy kohti rakkaita maisemia.”

    Lisää aiheesta
    • Kriterium-finaalissa Tuomo Ojanperän ohjastama N.P. Onni epäonnistui lähtölaukan muodossa. Satakunta-ajon finaaliin kaksikko lähtee karsintavoittajina.

      Ravit | ”Kyvyt ovat olleet tiedossa, mutta ravaamisen kanssa on ollut ongelmia” ‒ Lauri Hyvönen ratkaisevassa roolissa nuoren suomenhevosmenestyjän hankinnassa

      Tilaajalle
    • Iivo Niskanen mittaa perjantaina ennen raveja muskeleitaan ja kestävyyttään Lauri Hyvöstä vastaan. Ilmassa on renessanssiajan herrasmiesmäisen kaksinkamppailun henkeä, tosin Hyvöselle tarjotaan vedonlyönnissä hyvitystä.

      Ravit | Iivo Niskanen haastaa Lauri Hyvösen tuimaan vedonlyöntiin – toistuvatko Tour de Uumajan kauhut?

    • Iivo Niskanen on myös kova ravimies, ja ohjastusura jatkuu illalla Vieremän raveissa. Yksi laji päivässä ei supermiehelle riitä!

      Ravit | Lauri Hyvönen sai taipua Iivo Niskaselle Cooper-haasteessa

    • Tartu ohjiin! "Jake" Litmanen ei sentään vielä ole aloittamassa ohjastusuraa, mutta Lauri Hyvösen ura kilpakärryillä alkaa perjantaina Kajaanista.

      Lauri Hyvösen ohjastusura alkaa perjantaina Kajaanista numerolla seitsemän

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle