
Monen Etelä-Suomessa vietetyn vuosikymmenen jälkeen kotikulmilleen Mikkeliin valmentamaan palannut Pertti Puikkonen on saanut talliinsa mielenkiintoisen vahvistuksen. Puikkosen uusin treenattava on kuusivuotias Furioso Wohlrab (Muscle Hill), jonka viimeisimmät startit ovat Suur-Hollola-ajon karsinnasta sekä kisan B-finaalista, jossa Furioso Wohlrab oli viides.
”Omistaja halusi kokeilla sille uittotreeniä”, Puikkonen kertoo. ”Hevosessa ei pitäisi olla mitään ihmeitä, mutta ainakaan ihan heti ei ole tarkoitus ajaa kilpaa. Varmaan ainakin kuukausi menee.”
Furioso Wohlrabilla on uraltaan 47 starttia, joista se on voittanut 14. Oriin voittosumma on reilut 55 000 euroa ja ennätys 12,9a täydeltä matkalta. Hevosen omistaja ja kasvattaja on Ifa Racing, ja viimeksi se on kilpaillut Matias Salon valmennuksesta.

Joulukuussa 70 vuotta täyttävä Pertti Puikkonen kertoo viihtyneensä kotipaikassaan Mikkelin Huuhanahossa hyvin.
”Mukavasti tänne on kotiuduttu, ei mitään valittamista. Rauhassa saa touhuta, ja treenipaikat ovat hienot”, Puikkonen kiittelee.
Viime keskiviikkona Pertti Puikkonen kävi valloittamassa pitkäaikaisen kotiratansa Vermon. Voittoajokkina oli oma valmennettava Mellby Helios.
”Hevoset ovat menneet ihan mukavasti, ja Vermon voiton jälkeen on puhelinkin soinut”, Puikkonen naurahtaa.
Tallissa on nyt kahdeksan omaa valmennettavaa sekä Hanna Rusasen valmentama Kuuselan Wiltteri, jonka osaomistaja Pertti Puikkonen on. Sen viimeisin kilpailu sunnuntaina Jämsässä päättyi keskeytykseen.
”Eläinlääkäri tulee keskiviikkona tutkimaan sen. Joku ongelma on, kun väsy tuli.”