• Gocciadoron uusi Skandinavian turnee alkaa Solvallasta

    Suukko hyvästä suorituksesta! Anu Niskasen hoitama Virginia Grif, valmentaja Gocciadoro ja iloinen joukko ihmisiä Solvallan valloittajina.
    Suukko hyvästä suorituksesta! Anu Niskasen hoitama Virginia Grif, valmentaja Gocciadoro ja iloinen joukko ihmisiä Solvallan valloittajina. Kuva: Anu Leppänen
    MT Hevoset
    9.4.201911:46
    MT toimitus

    Ensimmäiset 12 hevosta saapuivat hoitajansa Anu Niskasen kanssa Sisyfos-tallille perjantai-iltana, ja niistä 4 juoksee tänään ja huomenna Solvallassa.

    "Reissu kesti kolme päivää: Parmasta ensin Müncheniin, sieltä Malmöön ja sitten Tukholmaan ja Sisyfosille", Anu Niskanen kertoo.

    Viime vuonna tallin hevoset osoittivat olevansa kovia tekijöitä Pohjolassa ja iskivät heti saavuttuaan kultakantaan, mutta ihan yhtä luottavaisella mielellä Alessandro Gocciadoron luottohoitaja ei aloituksen alla tällä kertaa ole.

    "Meidän koko talli sairasti talvella Eurooppaa kiertäneen viruksen, eivätkä hevoset ole sen jäljiltä yhtä valmiita kuin vuosi sitten. Lisäksi pitkästä kuljetuksesta on niin vähän aikaa, että mahdolliset sen aikana tulleet sairastumisen eivät ole ehtineet vielä ilmetä", Niskanen varoittaa.

    Tämän illan Solvallan hevosilta hän odottaa normaaleina silti hyvää panosta. Ne ovat Niskasen mielestä Trendy O.K:n ohella tallin vahvimpia valtteja koko kesääkin ajatellen.

    " Vicario voitti viime starttinsa Milanossa helposti, vaikka jäi alussa kuolemanpaikalle. Visa As puolestaan voitti Bolognassa isolla numerolla takaa Triss-lähdön, joissa on paljon hevosia ja joita ei ole helppo voittaa. Kummallakin on lisäksi hyvät lähtöpaikat", Niskanen iloitsee.

    Keskiviikon Solvallan ravien jälkeen onkin sitten aika alkaa uudestaan pakata ja ruveta suunnittelemaan Seinäjoelle lähtöä. Trendy O.K. starttaa Seinäjoki-Racessa ja Virginia Grif samassa avoimessa tammalähdössä, jonka se voitti vuosi sitten.

    Artikkelin aiheet
    Alessandro Gocciadoro
    Solvalla
    ravit
    Skandinavia
    hevosurheilu
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle