• Landen Paukku uuteen merkkipaaluun

    Ikäluokkaa hallinneelle Landen Paukulle ilmoitettin Oulu Expressin karsintoihin vain 11 haastajaa, joten kisa ajetaan suorana finaalina.
    Ikäluokkaa hallinneelle Landen Paukulle ilmoitettin Oulu Expressin karsintoihin vain 11 haastajaa, joten kisa ajetaan suorana finaalina. Kuva: Anu Leppänen
    MT Hevoset
    28.7.201816:18
    MT toimitus

    ROVANIEMI. Landen Paukku jatkoi voittokulkuaan Pikkuprinssissä, jonka voitto merkitsi sille myös uutta merkkipaalua: voittoajalla 24,6ake se on ensimmäinen valiorajan täydellä matkalla puhkaissut nelivuotias.

    Pikkuprinssissä oli kahden poisjäännin myötä vain neljä osallistujaa, mutta siitä huolimatta kisa oli täysipainoinen ja jännittävä. Sellaisen lähdöstä teki Sirukasson, jonka ohjissa Mika Forss puolusti keulapaikkaa Jani Suonperän Landen Paukkua vastaan.

    Avauskierros mentiin 1.25-kyytiä, ja kirikierroksella vauhti vaan lisääntyi: kolmas puolikas 1.24,5, ja loppu 1.23:a. Loppusuoran alussa Landen Paukku sai keulahevosesta otteen ja lipui selvään voittoon. Sirukasson oli mainio kakkonen ennen Jostoisia ja Vixeliä.

    Landen Paukun voittoaika 24,6a on uusi Suomen ennätys. Valiorajan alitus on nelivuotiaille harvinaista herkkua, ja Landen Paukku alitti rajan ensimmäistä kertaa täydellä matkalla. Sirukassonin aika oli 25,1a, Jostoisin 25,4a ja Vixelin 26,4a.

    "Takasuoralla ajattelin, että mitenköhän tässä käy, mutta hevonen oli mahdottoman hyvä", Jani Suonperä iloitsi. "Varaakin jäi varmaan vähän. Ajoin vain sen, minkä tarvitsi, ja helposti se lopulta voitti."

    Landen Paukku on voittanut nelivuotiaiden suurkatselmukset. Kriterium sillä jää väliin, koska oritta ei ole maksettu mukaan kisaan, mutta muita tehtäviä tälle kaudelle riittää.

    "Oulu Express, Satakunta-Ajo, Ilkka-Ajo ja Varsakunkku on tarkoitus ajaa, jos kaikki menee hyvin. Tärkeintä kuitenkin olisi saada hevonen pysymään ehjänä", Suonperä luetteli.

    Mika Forss oli erittäin tyytyväinen Sirukassonin suoritukseen.

    "Hevonen oli tosi hieno ja se parantaa koko ajan", Forss kiitteli. "Nyt sillä pystyi ekaa kertaa tavallaan ajamaan vähän kilpaakin. Voimia oli tänäänkin jäljellä vaikka kuinka, mutta se on niin touhukas, ettei ihan kaikkea uskalla yrittää puristaa irti. Janin hevonen on tässä kohtaa paljon valmiimpi, mutta esitys oli aivan loistava."

    Artikkelin aiheet
    hevonen
    ravikilpailu
    suomen ennätys
    Landen Paukku
    Pikkuprinssi
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle