Värtsilästä, Venäjän rajalta kotoisin olevan Päivi Strandenin opiskelu- ja urapolku on aivan omanlaisensa.
Lapsuus heppatyttönä maalla 1980–1990-luvun vaihteessa taas oli aika tyypillinenkin. Ensin hän kävi jonkin aikaa Joensuussa ratsastuskoulussa, ja sitten hankittiin oma hevonen.
”Minä olin perheen ainukainen, mutta äiti ratsasti myös. Siitä se karkasi”, Stranden kertoo.
Perheeseen ostettiin raveissa juossut suomenhevosruuna Teräs-Piikki, jolle isä rakensi karsinan omakotitalon varastorakennukseen. Sen seuraksi hankittiin muutaman vuoden päästä shetlanninponiori, joka oli tietysti ihan riiviö.
Niillä Stranden ratsasti pelloilla, maastoissa ja teillä.
”Se oli niin erilaista kuin nykyään, kun ratsastetaan turvallisessa ympäristössä kivoilla ja kilteillä hevosilla”, hän hymyilee.
”Silloin sitä ei osannut pelätä mitään, vaikka koskikin välillä aika tavalla. Ainakin on opeteltu asioita kantapään kautta.”
Kilpailemisen makuun Stranden pääsi parikymppisenä ruuna Erä-Arin kanssa, se kun osasi hypätä.
”Kaikki kinkerit kierrettiin ja joskus pärjättiinkin”, ratsastaja kuvaa intoa, joka jatkuu yhä vahvana.
Ylioppilaskirjoitusten jälkeen Stranden lähti opiskelemaan filosofiaa Joensuun yliopistoon. Psykologia olisi kiinnostanut enemmän, mutta sitä oli vaikeampi päästä lukemaan.
Pari kolme vuotta Stranden jaksoi istua luennoilla, kunnes hän alkoi ajatella, että ei tämä kyllä ole kovin käytännönläheistä hommaa, eikä tästä ammattiakaan tule.
Hoitoala oli siinä vaiheessa tullut tutuksi työkeikoilla, joten Stranden luki itselleen lähihoitajan paperit. Niitä töitä hän on tehnyt siitä lähtien.
”Mutta kymmeneen vuoteen en ole tehnyt kuin yövuoroja”, hän kertoo.
Työn teon ohessa hän teki hevosalan opintoja ja opiskeli ratsastuksenopettajien korkeimman tason, master-tutkinnon.
Oma talo rakennettiin aviomiehen kanssa vuonna 2006.
”Sanoin Pasille, että laitetaan neljän hevosen talli: kaksi omaa, kaksi vierasta ja harrastellaan”, Standen muistelee.
Toisin kävi. Vuonna 2017 Stranden perusti yrityksensä tmi PS Ratsupalvelut, ja sen myötä tontilla on neljän sijasta 24 hevosta. On omia ratsuja, siitoshevosia, opetusratsuja oppilaille ja tallipaikkalaisia.
Samalla tila on laajentunut. Ensin piti ostaa omaksi hevosten laidunpelto ja sitten naapurin mummon mökki, se kun sijaitsi tallin ja pellon välissä. Ja kun talvet menivät huonoiksi, oli nelisen vuotta sitten laitettava maneesi.
Pressuhalli löytyi käytettynä Oulusta, mutta kyllä sen hinnaksi pohjatöineen tuli noin 150 000 euroa, jota nyt maksellaan.
”Mutta mie oon selitellyt, että jos tästä joutuu vaikka luopumaan, tämän pystyy purkamaan ja myymään eteenpäin”, Stranden sanoo.
Ei hän luopumassa ole, mutta toki hevosalan vaikeudet ja huono kannattavuus kolkuttelevat takaraivossa.
”Silloin kun pystyy mennä, tulla ja tehdä, pitäisi mennä ja tehdä.”
Strandenin omaan elämänkatsomukseen ovat vaikuttaneet niin filosofian opinnot, työskentely mielenterveyspuolella kuin hevosetkin. Pitäisi osata elää hetkessä ja tarttua mahdollisuuksiin.
”Silloin kun pystyy mennä, tulla ja tehdä, pitäisi mennä ja tehdä”, hän sanoo.
Ja kyllähän hevoselämä opettaa pitämään jalat maassa.
”Faktahan on sekin, että paskan määrä on vakio. Jos joku asia menee hyvin, niin kohta ei menekään”, hän hymähtää.
Tietystä rankkuudesta huolimatta hevoset ja talliympäristö ovat asioita, jotka auttavat jaksamaan ja tuovat ihmisen irti arjesta.
”Kyllä niistä on apua, vaikka välillä tuntuu siltä, että ne vievät itseltä mielenterveyden”, hän sanoo ja hymyilee.
