

Niclas Aromaa veti viime keväänä Finnish Warmblood -yhdistyksen erittäin suosittuja nuorten hevosten valmennuksia Ypäjällä. Niitä oli tarkoitus jatkaa tänä vuonna, mutta Aromaa on joutunut ilmoittamaan, että valmennukset eivät onnistukaan.
Hanna-Maria Korpi FWB-yhdistyksestä kertoo, että ratsastusalueet ja treeniajat valmennuksille on varattu, mutta korvaavaa valmentajaa ei ole kovasta yrityksestä huolimatta löytynyt.
”Se oli vakaasti suunnitteilla, ja se meni mönkään minun osaltani. Peruin sen liian myöhään, kun yritin viimeiseen asti saada asioita järjestymään”, Aromaa pahoittelee.
Hän kertoo, että ei pysty olemaan poissa kotoa Saksasta niin paljoa, kuin valmennusten pitäminen kunnialla vaatisi.
Aromaan ja hänen puolisonsa Laura Aromaan tallissa asuu 35 hevosta, ja lisäksi eläkeläisiä ja toipilaita elää pihattolaitumella. Siitoshevosten ja varsojen hoito on ulkoistettu kymmenisen vuotta sitten. Aromaa kertoo, että tarkoituksena on vähentää hevosten määrää. Syy on se, että jatkossa talliin ei näytä löytyvän opiskelijoita ja työntekijöitä.
”Meidänkin konseptia on pakko muuttaa. Meillä on nyt hyvät ihmiset töissä, mutta sitten kun heitä ei ole tässä, uusia ei saa tilalle mistään”, Aromaa sanoo.
Hän on havainnut, että sama ongelma koskee niin aivan huipputalleja kuin myös hevosalan ulkopuolista työelämää.
”Juuri keskustelin optikon kanssa, ja hän sanoi, että he eivät saa työntekijöitä, jotka haluaisivat olla töissä enemmän kuin kolme päivää viikossa ja muutaman tunnin kerralla. Arki ja elämä menevät huolestuttavaan suuntaan. Miten tämä maailma saadaan menemään tästä eteenpäin kaiken tämän kriisin ja ongelmien keskellä, jos kukaan ei tee töitä?” Aromaa kysyy.
”Meidän on nyt supistettava hevosmäärää niin, että pystymme tarvittaessa hoitamaan ne Lauran kanssa vaikka kaksin tai yhden työntekijän kanssa”, Aromaa sanoo.
Hän toteaa, että moni kyllä tykkäisi ratsastaa kilpaa, kunhan joku muu hoitaisi hevoset, eikä tarvitsisi käydä läpi koko rankkaa polkua alusta alkaen
”Ei löydy enää sitä tarvittavaa nöyryyttä, vaikka nöyryydellä tässä on ennenkin saavutettu se, mitä on saavutettu”, Aromaa sanoo.

Vaikka ajatukset alan tulevaisuudesta ovat synkkiä, kilpailupuolella kevät näyttää kiinnostavalta. Toki kilpailumatkat aina osaltaan johtavat myös kiireisiin kotitallilla.
Aromaan ratsastama, Ulla ja Kimmo Helasuon omistama 11-vuotias ori Cascalinus (Cascalino I – Acolord) on vakiintunut 145-tasolle ja se on valmis nations cup -tehtäviin. Aromaa kertoo, että tarkoitus on, että ori saa täydet mahdollisuudet kilpailemisessa, ja sitten se siirtyy astumaan.
”Se on aloittanut tämän kauden hyvin, ja yritetään päästä isompiin kilpailuihin ja isommille radoille”, Aromaa sanoo.
Ratsukko on hypännyt tällä kaudella viisi kansainvälistä luokka, joista neljä 145-tasolla, ja niistä on tullut yksi ainoa puomi. Suunnitelmana on Nations Cup -kilpailuiden hyppääminen Suomen joukkueessa.
Lisäksi hänellä on 11-vuotias ruuna Kannanheart pieniin luokkiin ja ulkokaudelle myös 10-vuotias Corleone, joka voi hypätä 145-tasoon saakka pienempiä luokkia.
Cascalinukselle on jäänyt Suomeen kahdelta astumisvuodelta yhteensä 12 jälkeläistä. Ne mitä Aromaa on nähnyt, ovat olleet sporttisia.
”Myöhemmin se tulee saamaan enemmän ja hyviä tammoja. Käyttäisin sitä kyllä itse, koska siinä on paljon hyviä, positiivisia asioita, ja se hyvyys ei ole sattumaa, vaan nimenomaan emälinjasta tulee niin paljon suorituskykyä”, Aromaa tiivistää.