

Kaustisen huipputamma Endless Story pääsi viime vuonna parin hutikerran jälkeen debytoimaan Forssan Tammavaltikassa. Edelliset kerrat menivät ohi sairastelujen vuoksi.
Tammavaltikka on kahden hiitin kilpailu, jossa paras hevonen ratkotaan peräkkäisinä päivinä juostavissa 1640 ja 2640 ryhmäajoissa. Voittaja on nopeimman yhteisajan kellottanut hevonen.
Viime vuonna Endless Storyllä jäi Tammavaltikasta hampaankoloon. Omistaja-valmentaja Pirjo Paavolan mukaan molemmissa starteissa jäi jossiteltavaa.
”Maililla jäätiin täysissä voimissa pussiin. Lauantaina puolestaan oli helkkarinmoinen vesisade, ja meillä sen vuoksi pito-ongelmia. Siinä tuli sitten pikkuisen väsy, kun mentiin tasaisen kovaa”, Paavola muistelee.
Paavola ei sinällään näe kahta matkaa ongelmana, vaan uskoo tamman jaksavan ne hyvin. Viime startti Mikkelissä St Michel -viikonloppuna osoitti hevosen olevan kunnossa. Sen sijoitukseksi jäi seitsemäs, mutta aika oli vain kymmenyksen Endless Storyn ennätyksestä jäänyt 10,7a.
Juoksunkulku ei suosinut, sillä Endless Story starttasi radalta seitsemän ja Santtu Raitala joutui pakittamaan sen aivan porukan perälle. Kirikierroksen Endless Story kulki 09,5-vauhtia.
”Mikkelissä tamma tuli kiertämällä todella kovaa lopun, eikä Mikkelissä kiertäminen ole mitenkään helppoa. Tamma tykkää mennä vapaalta radalta, ja voi tuntua selässä vähän nahkealta. Santtu Raitala kuitenkin tuntee hevosen, ja kääntää vapaalle radalle, kun on aihetta.”
Endless Story (Maharajah) on startannut tällä kaudella toistaiseksi sangen säästeliäästi. Kuuden startin kauteen on mahtunut suunniteltu treenitauko, mutta myös kurkunpääntulehdus.
”Kesäkuussa Kouvolan startissa tamma oli kipeä, ja kesä meni vähän siinä. Tällä hetkellä kotioloissa kaikki pitäisi olla hyvin. Ei ole mitään negatiivista tiedossa.”

Endless Storyn lähtökohdat raviuralle eivät olleet hyvät, mutta tammasta on vuosien mittaan tullut huikea kilpahevonen. Ison varsan takajalassa oli sanomista, ja alussa vaadittiin paljon malttia ja tarkkaa työtä.
Vaikeaan alkuun nähden tamman statistiikka on kovaa luokkaa. Kahdeksanvuotias hevonen on startannut 73 kertaa totosijoin 22-11-12. Mailin ennätys on 10,6a ja rahaa on tienattuna 126 125 euroa.
”Meiltä jäi kaikki ikäluokkakisat ajamatta. Oli aivan selvää, ettei tamman kanssa aloiteta kolmivuotiaana. Hevosen piti olla kropaltaan valmis. Se on juossut rahansa tavallisista lähdöistä, vaikka mukaan mahtuukin monia 75-voittoja. Kova saavutus siinä mielessä.”
Endless Story on tunnetusti sitkeä kilpahevonen, joka ei moiti juoksupaikkaa. Jos tamma antaa lopussa periksi, valmentajan mukaan on alettava etsimään jostain vikaa.
”Normaalina päivänä Endless Story tulee loppuun asti ja taistelee. Huonosta startista tietää aina, että jotain on vialla. Ei Kouvolassakaan tiedetty yhtään etukäteen mistään sairaudesta.”
Sitkeyden lisäksi Paavola kiittelee hevosen maireaa luonnetta. Hyväkäytöksiselle tammalle tulee olemaan tärkeää käyttöä kilpauran jälkeenkin.
”Tämä on kyllä tosi lunki hevonen. Se on todella meidän silmäterä, varsinkin kun on oma kasvatti. Käytöksessä ei ole huonoja puolia. Kilpauran jälkeen tamma menee jalostukseen. Näillä näkymin ensi keväänä suunnitellaan sille orivalintaa.”
”Tamma on nyt sopivan ikäinen, enkä halua ajaa sitä piippuun, joten tämä on viimeinen kokonainen kausi. Täytyy toivoa, että hevonen osaa periyttää äitinsä hyviä ominaisuuksia.”

Endless Storyn hoitaja on Pirjo Paavolan tytär Elina, joka saa työnsä laadusta tunnustusta.
”Elina on meidän tallissa töissä, ja on iso linkki tässä hommassa. Hän pitää tosi tarkkaa huolta tammasta.”
Pirjo Paavola on tähän asti tunnettu paremmin Pirjo Miettusena. Reilu viikko sitten ravivalmentaja Veli-Erkki Paavolan kanssa naimisiin mennyt Paavola oudoksuu vielä uutta sukunimeään.
”Hommathan meillä jatkuu niin kuin ennenkin. Meillä oli tässä raviradalla hääjuhlat. Paikalla oli enimmäkseen ystäviä ja ravi-ihmisiä. Oli tosi hyvät pirskeet, kaikki tykkäsivät. Juhlat olivat juuri meidän näköiset, miten ne ajateltiinkin”, Paavola kertoo onnellisena.