• Portion Boys tutustui hevosiin ja raviurheiluun Kaustisella – ”Onnellisuus on tämänhetkinen fiilis”

    Tiina Forsby innostui haaveilemaan jopa alanvaihdosta.
    Tiina Forsby pääsi hevosen ohjaksiin Kaustisella. Apukuskina oli Jarmo Hirvikoski.
    Tiina Forsby pääsi hevosen ohjaksiin Kaustisella. Apukuskina oli Jarmo Hirvikoski. Kuva: Seidi Koivusalo
    MT Hevoset|Ravit
    31.3.202512:15
    Juha Jokinen
    Kaustinen

    Kaustisen raviradan varikolla oli sunnuntaina odottava tunnelma, kun ravinuoret ja talkoolaiset valmistautuivat vastaanottamaan edellisenä iltana yleisön hullaannnuttaneen Portion Boys -yhtyeen jäseniä.

    Tilataksi saapui varikolle ja porukka kokoontui nopeasti tallikahvioon pukemaan ajovarusteita. Tilanne oli yhtyeen jäsenille ainutkertainen, sillä kukaan heistä ei ollut ajanut hevosta aikaisemmin. Veli-Erkki Paavolan tallin luottohevoset Tuurin Toivo ja Endless Story saivat kunnian kyyditä ensikertalaisia. Tandem-kärryille kavutessa ilmeet olivat aavistuksen jännittyneitä, mutta takaisin tullessa hymy oli korvissa jokaisella ja kommentit sen mukaisia.

    ”Olipa mahtava kokemus. Yllättävää oli havaita kuinka pienillä liikkeillä noin suurta hevosta pystyy hallitsemaan. Ei sitä tarvinnut yhtään pyytää juoksemaan, vaan se kyllä halusi itse lisätä vauhtia. Kyllä mä tunnistin heti, että kyseessä on huippuhevonen”, naurahti Tuurin Toivolla ajanut ääniteknikko Joonatan Jaakonaho.

    Tiina Forsby alias JaloTiina oli pakahtua naurusta, ilosta ja onnesta kun pääsi ensin ponin ja sitten hevosen rattaille.

    ”Mä olen niin onnellinen tästä. Taidan vaihtaa ammattia ja siirtyä hevosten pariin. Tämä on upeaa. Hevoset ovat niin uljaita ja hienoja eläimiä. Tämä kokemus jättää minuun ikuisen jäljen, en unohda tätä päivää ikinä”, hehkutti Forsby varikolla ja vielä keikan jälkeen BackStagella.

    ”Tämä kokemus jättää minuun ikuisen jäljen, en unohda tätä päivää ikinä”, Tiina Forsby hehkutti.
    ”Tämä kokemus jättää minuun ikuisen jäljen, en unohda tätä päivää ikinä”, Tiina Forsby hehkutti. Kuva: Seidi Koivusalo

    Yksi päivän kohokohta oli ehdottomasti se, että Kaustisella viisi vuotta sitten pahoin auto-onnettomuudessa loukkaantunut Veera Uusitalo pääsi myös ohjastamaan hevosta. Ennen onnettomuutta nuori nainen oli lahjakas esteratsastaja. Sunnuntaina hän teki paluun hevosten pariin yli viiden vuoden tauon jälkeen.

    ”Ei tätä pysty sanoin kuvailemaan. Ikenet menivät ihan kuiviksi kun hymyilin rattailla koko ajan. Se että vieressä ohjasti rakas ystäväni Tiina, teki tilanteesta vieläkin ainutlaatuisemman”, hehkutti Veera ohjastuksensa jälkeen.

    Veeran päivä jatkui ilon, naurun ja onnen sävyttämänä. Veli-Erkki Paavola luovutti 3-vuotiaasta varsasta 10 prosentin osuuden Veeralle ja nimesi hänet nuoren Miasma-tamman kummiksi.

    ”Olen aivan sanaton. Tämä on ihan mahtavaa. Tulen vielä joskus ajamaan tällä hevosella. Oho, tulikohan luvattua liikoja”, naurahti Veera Uusitalo silitettyään nuoren varsan samettista turpaa.

    Veera Uusitalo (vas.) ja Tiina Forsby ihailivat Miasma-tammaa, jota esittelivät Veli-Erkki Paavola ja Pirjo Miettunen.
    Veera Uusitalo (vas.) ja Tiina Forsby ihailivat Miasma-tammaa, jota esittelivät Veli-Erkki Paavola ja Pirjo Miettunen. Kuva: Seidi Koivusalo

    Veli-Erkki Paavola halusi olla mukana auttamassa Veeran kuntoutumisessa.

    ”Tuli vaan sellainen tunne, että haluan auttaa Veeraa jotenkin. Hän saa varsan juoksemista palkinnoista 10 prosenttia ja saa käyttää ne sitten omaan kuntoutumiseen tai virkistykseen, ihan miten hän itse haluaa. Se olisi kova juttu, jos tämä auttaisi Veeraa jotenkin vaativassa kuntoutumisprosessissa”, kertoi Paavola.

    Ikärajaton keikka toi Nikulaan paikalle toista tuhatta nuorta Portion Boys-fania. Energinen ote sai lapset ja nuoret pauloihinsa ja tunnelma oli korkealla. Tina Forsby hehkui onnea keikan jälkeen.

    ”Onnellisuus on tämän hetkinen fiilis. Se mitä saimme viikonlopun aikana kokea, ei unohdu koskaan. Kaustinen jätti sydämeen ikuisen jäljen.”

    Lisää aiheesta
    • Vuodenvaihteen jälkeen tämä on ollut tuttu näky. Veera nousee ylös pyörätuolista ja kellottaa aikaa. Parhaimmillaan hän pystyy seisomaan ilman tukea jopa kahden minuutin ajan.

      Ihmissuhteet | Haapavetisen Veeran, 21, elämä muuttui silmänräpäyksessä neljä vuotta sitten – rattijuoppo ajoi päin

      Tilaajalle
    • Bilebändi Portion Boys on yhtä suurta perhettä ja he tukevat toisiaan myös keikkamatkojen ulkopuolella. Vasemmalta: Roope Nieminen, Aapo Vuori,  Tiina Forsby, Mikael Forsby sekä Raimo Paavola.

      Musiikki | Portion Boys on nähnyt jo myös menestyksen varjopuolet

    • Ennen onnettomuutta Veera suunnitteli yhdessä Ilmarinsa kanssa tilanpidon jatkamista.Niiltä osin unelmat murenivat, mutta Veera elää edelleen maalla ja maaseudusta.

      Maatalousyrittäjät | ”Monet kyyneleet ovat lehmän kylkeen pyyhkiytyneet” – vakavasta auto-onnettomuudesta selvinnyt Veera haaveilee karjanhoitotöistä

    Artikkelin aiheet
    Portion Boys
    raviurheilu
    Kaustinen
    hevonen
    Tiina Forsby
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle