• Hurjaan iskuun noussut suomenhevosmenestyjä jää pois Jokimaalta

    Kilpailukausi päättyy mahdollisesti jo nyt.
    Kuuselan Wiltterin vakio-ohjastaja Pertti Puikkonen kuuluu myös lahjakkaan viisivuotiaan osaomistajiin.
    Kuuselan Wiltterin vakio-ohjastaja Pertti Puikkonen kuuluu myös lahjakkaan viisivuotiaan osaomistajiin. Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset|Ravit
    13.10.202211:53
    Kaj Närhinen

    Tällä kaudella jo viidesti voittanut ja suomenhevosten Derbyssä viidenneksi sijoittunut Hanna Rusasen valmentama Kuuselan Wiltteri jää pois lauantailta. Poisjäännin taustalla ei ole kuitenkaan Hanna Rusasen mukaan vakavampaa syytä.

    ”Sille nousi kuumetta. Onneksi nousi jo nyt, eikä sairastuminen ilmennyt vasta startissa”.

    Viime vuonna Satakunta-ajon finaaliin selvinnyt Kuuselan Wiltteri haki alkuvuodesta virettään. Vasta elokuun alussa palaset mikkeliläisoriin palaset loksahtivat kohdilleen. Hanna Rusanen ei osaa sanoa tarkkaa syytä oriin vireen löytymiseen.

    ”Viime vuonna sillä oli ongelmia hiekan syömisen kanssa. Tänä vuonna ennakoimme asian, ja sen kanssa ei ole ollut ongelmia. Alkukausi oli odotusten valossa pettymys. Vähän oli jo toivoton olo hevosen tuntuessa hiiteissä hyvältä, muttei suorittanut starteissa.”

    Elokuun alussa Lappeenrannassa kauden avausvoiton jälkeen heikoinn sijoitus on ollut Derby-finaalin viides tila. Hanna Rusanen pohtii auttoiko kesän läpi säännöllisesti starttaminen löytämään kuntohuipun.

    ”Asiat eivät ole aina yksiselkoisia hevosten kanssa. Elokuusta lähtien on sitten mennyt todella hyvin.”

    Kuuselan Wiltterin kausi oli jo lähentymässä loppuaan. Lahden aiotun startin jälkeen ei välttämättä olisi ajettu muita startteja. Oriilla on ollut hieman ongelmia etupolvien karpaalikanavien kanssa. Valmentajan mukaan niiden operointi on harkinnassa.

    ”Katsotaan mitä Teivon klinikalla suositellaan. Voi olla että operoimme ne seuraavaksi, ja emme starttaa enää tämän vuoden puolella.”

    Hanna Rusanen suuntaa katseensa toiveikkaana Kuuselan Wiltterin tulevaan kuusivuotiskauteen. Oriin voittosumma on hieman päälle 21 000 euron.

    ”Siitä on oikein hyvä jatkaa ensi vuoden puolella. Kyseessä on tosi lahjakas hevonen joka on jo nyt tuonut meidän omistajaporukalle Team Wikiliikkujille monta ilonaihetta. En näe mitään syytä etteikö ori riittäisi vielä sarjoissaan eteenpäinkin.”

    Lisää aiheesta
    • Kuuselan Wiltteriä ohjastaa Satakunta-ajon finaalissa osaomistaja Pertti Puikkonen.

      Hanna Rusanen suuntaa Kuuselan Wiltterin kanssa Poriin maltillisin odotuksin – osaomistaja Pertti Puikkonen palaa nelivuotislahjakkuuden rattaille

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle