Leo Mönttinen on tehnyt elämänsä aikana valtavasti hevoskauppaa. Vaikka kaupanteko on hiljentynyt, Mönttisestä saa edelleen herkästi kauppakumppanin. Kuva: Juha TanhuaLahtiKättä päälle ja käsirahaa
Vanhan ajan hevoskauppakulttuuri on katoavaa kansanperinnettä. 3 000 hevoskauppaa tehnyt Leo Mönttinen tuntee hevoskaupan salat.TilaajalleHevonen on ollut kautta aikojen merkittävä kaupankäynnin kohde. Hevosella on ollut iso roolinsa työssä, sodassa ja urheilussa. Kun hevosta on tarvittu, on käännytty hevoskauppiaan puoleen.
Viime vuosikymmeninä vanhan ajan hevoskauppakulttuuri ja sen myötä myös hevoskauppiaat ovat kuitenkin käytännössä kadonneet.
Lahtelainen Leo Mönttinen on nähnyt hevoskauppakulttuurin muutoksen lähietäisyydeltä. 66-vuotias Mönttinen on Suomen tunnetuimpia hevoskauppiaita.
”Eläkeläinen minä nykyään olen. Tämä on tällaista harrastushommaa, että pysyy mieli virkeänä”, Mönttinen kiirehtii painottamaan.
Hänen vasta Lahden raviradalle rakentamassaan tallissa on kahdeksan karsinaa, joista puolet on tällä hetkellä käytössä.
Hevoskauppias tai eläkeläinen eivät ole ainoita titteleitä, joita Leo Mönttisestä voisi perustellusti käyttää. Häntä voisi kutsua myös ravivalmentajaksi.
”Minusta saa kauppakaverin vaikka heti, kun on hyvät aiheet.”
Raviurheilun keskusjärjestön Suomen Hippoksen Heppa-tietokannassa valmentajatilastot alkavat vuodesta 2000. Tällä vuosituhannella Leo Mönttisen valmentamat hevoset ovat juosseet 395 voittoa ja ansainneet yli kaksi miljoonaa euroa.
Mönttinen painottaa, että hän ei hätkähdä hevoskauppiaaksi kutsumisesta.
”Varmasti moni muistaa minut paremmin niistä ajoista, jolloin kauppaa tehtiin paljon nykyistä enemmän. Ei se minua häiritse”, Mönttinen aloittaa.
”Jotkut tuntuvat häpeävän, jos ovat olleet kauppamiehiä, mutta minä en ymmärrä, mitä siinä pitäisi hävetä tai vähätellä. Ei koira karvoistaan pääse, eikä tarvitsekaan päästä.”
Mönttistä ei pidetä kauppamiehenä sattumalta. Hänen omistuksessaan pyörähtäneiden hevosten määrä on hämmentävä.
”Voi tuntua hullulta, mutta on niitä käynyt yli 3 000. Ja se on totuudenmukainen luku”, Mönttinen painottaa.
Pyörylän Paroni kilpaili Leo Mönttisen tallista vuosikaudet hyvällä menestyksellä. Nykyisin ruuna on eläkeläisratsuna. Kuva: Anu LeppänenHurjimmillaan hevosia saattoi Mönttisen mukaan pyörähtää yhden vuoden aikana parisen sataa.
”Silloinen emännyys piti tarkkaa kirjaa kaikista hevosista. Vihot valitettavasti menivät muutama vuosi sitten tulipalossa, mutta parhaana vuotena kotipihassa kävi noin 150 hevosta. Niiden lisäksi olivat reissun päällä venkslatut hevoset, jotka eivät kotipihaan ehtineet.”
Hurjimpien kauppamääriensä aikaan Mönttinen vaikutti synnyinkulmillaan Suonenjoella. Savosta Päijät-Hämeeseen hän muutti vuonna 1995. Samoihin aikoihin Mönttisen toiminnan painopiste muuttui laajamittaisesta kaupanteosta kohti ravivalmentamista.
Käänne oli Mönttisen osalta sekä harkittua että sattumaa.
”Vanhan ajan hevoskauppa alkoi olla kannattamatonta. Sellainen, jossa pelattiin isoilla määrillä”, hän kuvailee.
Hän kertoo, että tavallisten hevosten myynnissä katteet ovat pieniä.
”Silloin homma perustuu siihen, että hevoset vaihtuvat tarpeeksi tiuhaan.”
Mönttisen mukaan hänellä oli samaan aikaan tuuria matkassa.
”Omaan talliin sattui hyviä kilpahevosia. Kun niiden kanssa pärjättiin, löytyi yhteistyökumppaneita, joiden kanssa panostettiin uusiin hevosiin.”
Toiminnan painopisteen muuttuminen tarkoitti Mönttisen ostamien ja myymien hevosten määrän hurjaa putoamista.
Yksi hevoskauppakulttuurin muutokseen vaikuttanut asia oli hevosten teurashinnan romahtaminen 1990-luvulla. Kun hevosella aikaisemmin oli aina perusarvo, kauppakin kävi vilkkaammin.
Leo Mönttinen muistaa saaneensa isosta hevosesta teuraaksi myytynä enimmillään yli 11 000 markkaa.
”Ei niin pientä hevosta ollut, ettei siitä lihaksi myytynä melkein viittä tonnia markoissa saanut”, hän toteaa.
”Kaupankäyntihän on siitä ihmeellistä, että äkkiä tieto ja kontaktitkin leviävät.”
Mönttinen aloitti hevoskauppiasuransa varsinaisesti vuonna 1979. Noina vuosina sekä kansantalous että raviurheilu kasvoivat vauhdikkaasti, ja Mönttinen muisteleekin 1980-lukua kaupanteon kulta-aikana.
”Siihen aikaan maailma oli aivan erilainen. Kaikenlaisille hevosille ja muutenkin melkein kaikelle tavaralle oli hinta ja kysyntää”, hän kuvailee.
Alkuun Mönttinen teki myös karjakauppaa, mutta sen hän lopetti 1980-luvun puolivälissä.
Leo Mönttinen rakensi hiljattain itselleen uuden kahdeksan hevosen tallin Jokimaan raviradalle Lahteen. Kuva: Juha TanhuaMönttinen itse on ravimies, mutta välillä hän teki lisäksi paljon ratsukauppaa. Ratsujen markkinat mullistuivat 1990-luvun alkuvuosina Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Näissä operaatioissa Mönttinen teki paljon yhteistyötä vanhan kaverinsa ja kaupantekokumppaninsa, kontiolahtelaisen hevoskauppalegenda Oiva Pölösen kanssa.
”Hevosia haettiin Venäjältä, Latviasta ja Liettuasta. Välillä mentiin kahdella autolla, niin että saatiin tusinan verran hevosia kerralla”, Mönttinen kertoo.
”Koskaan ei saa alkaa murehtia tehtyjä kauppoja. Päinvastoin minulle on nautinto, jos myymäni hevonen pärjää.”
Kielitaidottomien suomalaisten hevoskauppiaiden ovia vieraille maille aukaisi ravipiireistä tuttu ravivalmentaja ja hevosvälittäjä Jan-Erik Nygård.
”Jannella oli hyvät kontaktit Venäjän suuntaan, kun hän oli välittänyt ravihevosia jo aikaisemmin. Ehkä me olimme Oivan kanssa vähän sellaisia persooniakin, että jos olimme kerran jossain talossa käyneet, meidät myös muistettiin”, Mönttinen painottaa.
Vanhan ajan hevoskauppiaita ei Mönttisen mukaan käytännössä enää ole. Alan viime vuosikymmenien suurimmat hahmot, Oiva Pölönen ja kauhajokelainen Otto Salojensaari alkavat olla ikämiehiä.
”Ei hevoskauppiaita paljon tarvita, kun melkein kaikki hevoset ovat myynnissä netissä”, Mönttinen kiteyttää.
Ravipuolella muutos on kiihtynyt entisestään viime vuosina. Ruotsalaisissa nettihuutokaupoissa on joka viikko tarjolla mojovasti hevosia.
”Turha prosentteja on arvailla, mutta iso osa Suomeen ostettavista hevosista tulee nettihuutokaupoista.”
Yleiset suhdanteet puolestaan jarruttavat varsakauppaa. Kun talous on tiukoilla ja ravialan näkymät epävarmat, nuoriin hevosiin ei panosteta entiseen tapaan.
”Kaupan tekeminen olisi vieläkin kivaa, mutta muut ovat sen lopettaneet. Minusta saa kauppakaverin vaikka heti, kun on hyvät aiheet”, hän naurahtaa.
Leo Mönttisen reilu vuosi sitten myymä Issakan Valo on yksi parhaista suomenhevosista. Tässä rattailla Iikka Nurmonen. Kuva: Terhi Piispa-HelistenVaikka Leo Mönttinen kertoo oman toimintansa olevan nykyisin harrastelua, kauppaa syntyy myös edelleen. Reilu vuosi sitten Mönttinen oli otsikoissa myytyään menestysravuri Issakan Valon jyväskyläläiselle Ahti Ruoppilalle.
Vajaat pari vuotta Mönttisen omistuksessa ollut Issakan Valo siirtyi kaupan jälkeen Antti Tupamäen valmennukseen Petäjävedelle. Uusissa käsissä ori jatkoi nousuaan suomenhevosten absoluuttiselle huipulle.
Heinäkuussa Issakan Valo oli kuninkuuskilpailussa kolmas. Menneenä talvena hienosti menestyi myös Edward Snipes, jonka visiitti Mönttisen tallissa oli niin pikainen, että ruuna ei ehtinyt kilpailla hänen valmennuksestaan kertaakaan.
”Koskaan ei saa alkaa murehtia tehtyjä kauppoja. Päinvastoin minulle on nautinto, jos myymäni hevonen pärjää. Se auttaa seuraavan kaupan saamista, kun ihmiset näkevät, että ei hevosen tarvitse loppu olla, vaikka minä sen myyn.”
Osa Mönttisen tallissa olleista huippuravureista ovat kilpailleet uransa loppuun asti hänen käsissään. Menestyneimpiä niistä ovat olleet yli 200 000 euroa ansainnut hollantilaisruuna Viper Acktion sekä Pyörylän Paroni, jonka voittosumma oli yli 400 000 euroa.
”Niitä ei myyty, koska omistin molemmista vain puolet. Kokonaan minun omistuksessa olleilla hevosilla on aina ollut hinta. Olisi häpeä, jos en sanoisi hevoselle hintaa”, Mönttinen selventää.
Paronista oli kauppa pitkälti sovittu heti ensimmäisen Mönttiseltä juokseman startin jälkeen.
”Kimppakaveri kuitenkin löi hanttiin, ja koska minä omistin hevosesta vain puolet, piti antaa periksi.”
Siirin Sälli on yksi Mönttisen neljästä hevosesta. ”Normaalisti tällaiselle hevoselle olisi aina kysyntää, mutta nyt on hiljaista.” Kuva: Juha TanhuaVaikka Leo Mönttinen ostaa hevosensa myös jälleenmyynti takaraivossaan, se ei enää ole johtava tai ainakaan ainoa ajatus.
”Jos nykyään ostaa hevosen, se täytyy hankkia omaan käyttöön ajateltuna”, hän painottaa.
Kaupan tekeminen on tullut Mönttiselle verenperintönä isältään Vihtori Mönttiseltä. Nuorena Leo oli ensin tallimiehenä tunnetuilla hevoskauppiailla ja armeijan jälkeen viisi kuukautta töissä sahalla.
”Olin iltavuorossa töissä, kun tuttu kauppamies oli tullut porttivahdilta kyselemään, että onkohan Mönttinen lähettyvillä. Työnjohtoon oli mennyt tieto, että työajalla tehdään hevoskauppaa, ja pomot olivat sitä mieltä, että heidän ajallaan pitäisi tehdä töitä eikä kauppaa.”
Mönttisen mukaan hänelle suositeltiin lämpimästi, että kannattaisi jatkossa keskittyä joko sahan töihin tai hevoskauppaan.
Hevoskauppiaan uransa Mönttinen oli aloittanut pankista saamansa 4 000 markan lainan turvin.
”Pankinjohtaja kysyi, mihin tarvitsen lainaa. En tiedä johdatinko häntä väärään uskoon, mutta sanoin, että pitäisi ostaa huonekaluja ja muutenkin laittaa kotia kuntoon”, hän kertoo.
Ensimmäinen hevonen maksoi miehelle 4 300 markkaa.
”Minulla ei ollut ihan sitä koko 4 000 markan pankkilainaanikaan jäljellä, vaan jäin myyjälle hevosesta velkaa 400 markkaa. Alle viikossa kävin maksamassa loppuhinnan pois, kun olin saanut hevosen myytyä.”
Ruotsalaistamma Blast Pad on Leo Mönttisen uusin hankinta. Kovan kaupanteon vuosina sama hevonen saattoi pyörähtää Mönttisen omistuksessa enimmillään jopa neljä kertaa. Kuva: Juha TanhuaKaupanteon Mönttinen kuvailee olevan hänelle kuin huumetta. Toimintaa ja vipinää pitää olla.
”Se on minun paheeni, eikä siitä ole päässyt eroon. Jos on halunnutkaan”, hän pohtii.
”Välillä tulee melkein kuin pakko, että täytyy saada tehtyä joku kauppa. Ei sen tarvitse johtua siitä kaupan olevasta hevosestakaan, vaan jotenkin tulee sellainen polte.”
Hevosten lisäksi Mönttinen on tehnyt kauppaa muun muassa tallikiinteistöillä. Hän kuitenkin painottaa kaiken muunkin toiminnan aina liittyneen kiinteästi hevosiin.
”Nytkin tuossa lantalan seinässä on kyltti, että vaneria myytävänä. Jos joku ohikulkija poikkeaa ostamaan levyn, päivä on melkein pelastettu. Tulee se kaupan tekemisen tarve hetkeksi tyydytetyksi”, Mönttinen nauraa.
Taipalettaan hevosten parissa Mönttinen kertaa iloisena.
”Rikas en ole, mutta asiani olen pystynyt hoitamaan. Olen elättänyt itseni hevosilla vuodesta 1979 alkaen. Saa sitä joku muukin kokeilla.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
