
Santtu Raitala on ensimmäistä kertaa urallaan kisan 16 ohjastajan joukossa, kun hän ohjastaa Elitloppetissa kolmatta Daniel Redénin tallin hevosta, Mister Herculesta. Mister Hercules, Raitala ja Redén olivat myös onnekkaita rata-arvonnassa, sillä rata kolme on parhaita lähtöpaikkoja Solvallassa, vaikka toki avauskarsinnan hevosista pienemmillä numeroilla starttaavat Best OfDream Trio ja Ultion Face avaavat lujaa.
Redén sai myös toiselle avauskarsinnan hevoselleen Hail Marylle kelpo paikan numerolla viisi. Tätä oritta ohjastaa kaksinkertainen Elitloppet-voittaja, nykyään USA:ssa vaikuttava Åke Svanstedt. Toisen karsinnan Redénin tallin hevonen, vuoden 2021 Elitloppet-voittaja Don Fanucci Zet, sai niin ikään mainion ykkösnumeron. Toisaalta ori laukkasi juuri tuolla numerolla viime kauden finaalin suosikkina, ja Redén on myöntänyt jälkeen päin valinnan menneen pieleen. Don Fanuccia ohjastaa entiseen tapaan Örjan Kihlström.
Sunnuntaipäivän aikana jo ennen Elitloppetin rata-arvontaa selvisi siis kolmen jäljellä olleen paikan saajat. Lauantaina meni jo kutsu Gävlen kultadivisoonan voittajalle Mister Herculekselle. Valmentajansa Daniel Redén halusi tarkastaa hevosensa olon seuraavana päivänä, ja ohjastajansahan oli lisäksi hämärän peitossa. Tänään enköpingläisvalmentaja varmisti kolmannen hevosensa Elitloppetiin, ja kuski tuli kuin tulikin Suomesta.
Eilen Gävlessä kärjestä loppusuoralla laukannut italialaisori Usain Töll sai myös paikan sunnuntaipäivän alkajaisiksi. Sen hoitaja on suomalainen Anu Intonen, joka on vaikuttanut Italiassa pitkään. Viimeinen paikka meni Ruotsin naapurimaalle, muttei Suomeen. Norjalaiset saivat Best OfDream Trion mukaan. Se aloitti mahtavasti Pohjoismaissa viime vuonna, mutta huippumeno tyrehtyi. Ori läpikävi loppuvuodesta kaulaoperaation. Tämän kautensa se aloitti hyvällä esityksellä Birissä, joskaan vastus ei ollut huippua. Myös Best Ofdream Trion ohjastajalla Kim Erikssonilla on suomalaisjuuria, sillä hän syntyi ja kasvoi kouluikään asti Tammisaaressa.
Daniel Redénin tallin kohutuin hevonen Francesco Zet ei saavu Elitloppetiin, vaikka lauantaihin saakka niin odotettiin ja toivottiin. Eilen Gävlessä kuultiin, että ori saattaisi juosta Harper Hanoverin pitkän matkan kisassa Elitloppetin sijaan, mutta sillekään listalle ori ei ilmestynyt. Sen sijaan Harper Hanoverista löytyy yksi viikonlopun varsin harvoista suomalaisnimistä, Tapio Perttusen tallin Global Beware, joksa taistelee lauantaina miljoonan kruunun ykköspalkinnosta.
Elitloppet-viikonloppu pitää sisällään ehkä aiempaa ja odotettuakin vähemmän suomalaisaineksia, mutta kylmäveristen Elitkampenissa ollaan vahvoilla. Supersuomenhevoset Evartti ja Parvelan Retu saivat mukaan kumppaneiksi hirmuvireisen Antti Ala-Rantalan ajokin Nylandin ja Ossi Nurmosen tallin Stallonen. Jälkimmäinen on ehtinyt tällä kaudella vasta tulla hylätyksi Kuopiossa. Se pudotti kuitenkin muun muassa tallikaverinsa H.V. Tuurin pois lähtölistalta.
Santtu Raitala ohjastaa sunnuntaina siis myös Antti Ojanperän valmentavaa Evarttia ja Hannu Torvinen Parvelan Retua Petri Laineen tallista.
Vuoden 2023 Elitloppetin hevoset, matka 1609 metriä, finaalin ykköspalkinto viisi miljoonaa Ruotsin kruunua:
Karsinta yksi
1 Don Fanucci Zet/ohjastaa Örjan Kihlström, valmentaa Daniel Redén, hevosen kotimaa Ruotsi
2 Önas Prince/Per Nordström, Ruotsi
3 Stoletheshow/Dexter Dunn (Uusi-Seelanti/USA), Frode Hamre (Norja), Ruotsi
4 Etonnant/Anthony Barrier, Richard Westerink, Ranska
5 Vernissage Grif/Alessandro Gocciadoro, Italia
6 Go On Boy/Romain Derieux, Ranska
7 Just Believe/Greg Sugars, Jess Tubbs, Australia
8 Brother Bill/Magnus Djuse, Timo Nurmos, Ruotsi
Karsinta kaksi
1 Best OfDream Trio/Kim Eriksson (Ruotsi), Erik Killingmo, Norja
2 Ultion Face/Adrian Kolgjini, Ruotsi
3 Mister Hercules/Santtu Raitala (Suomi), Daniel Redén, Ruotsi
4 Hohneck/Gambriele Gelormini (Italia/Ranska), Philippe Allaire, Ranska
5 Hail Mary/Åke Svanstedt, Daniel Redén, Ruotsi
6 San Moteur/Björn Goop, Ruotsi
7 Vivid Wise AS/Mathieu Abrivard (Ranska), Alessandro Gocciadoro, Italia
8 Usain Töll/Alexandre Abrivard (Ranska), Vitale Ciotola, Italia, hoitaa Anu Intonen
PÄIVITETTY 21.5.2023 kello 20.50: korjattu karsintojen järjestys.