• Toto75-karonkka: Pertturi on ruunista parhain

    Ylivieskan kaksipäiväiset Ruunakunkkarit toivat parrasvaloihin uuden – tai palauttivat sinne vanhan – tähden. Pertturi vei nimiinsä Ruunaruhtinas -kisan molemmat osamatkat, ja Waarnojen vauhtimylly on täten salvettujen kiistaton valtias.
    Pertturi on ruunien ruhtinas. Gallupin enemmistö ei ottaisi ruunia mukaan kuninkuuskisaan.
    Pertturi on ruunien ruhtinas. Gallupin enemmistö ei ottaisi ruunia mukaan kuninkuuskisaan. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset
    16.8.202012:24
    MT toimitus

    1. Pertturi

     

    Kaudet 2016, 2018 ja 2019 ilman ykkössijoja kisannut ja vuosina 2015 ja 2017 vain kerran voittanut Pertturi on kuin uudestisyntynyt. Ruunaa on aiemmin pidetty maalisuoran matseissa pehmeänä, mutta nyt Pertturin taisteluilme on toista maata.

     

    Ruuna muistetaan vuoden 2014 Kriteriumin kakkosena ja 2015 Ilkka-ajon ykkösenä, mutta varsana nostatetut lupaukset eivät ole konkretisoituneet ennen kuin kaudella 2020. Roni ja Heidi Waarnan väreissä voittoja on tullut tänä vuonna jo viisi. Ajankuvaa ilmentävästi Waarnojen ja Pertturin polut yhtyivät Facebookin keskustelupalstan kautta.

     

    Pertturi iski Ruunaruhtinas -kisassa molempien osamatkojen voittoon parijonon keskivaiheilta. Voitot tulivat selvällä marginaalilla, ja kokonaiskisassa ero Hvalstad Odiniin ja Josveisiin kasvoi pitkälti päälle sekuntiin.

     

     

    2. Granetta

    Ruotsalaisvieras jätti hyvyydellään suomenhevostammat Helätin-ajossa varjoonsa. Granetta laukkasi 1500 ja 1100 metriä ennen maalia, ja Jimmy Jonssonin ohjastettava oli puolimatkassa kärkeä perässä 50 metriä. Silti Granetta kiisi vielä neljättä – viidettä rataa kiertäen varmaan voittoon. Viimeiset 800 metriä tamma tykitti 21,5-vauhdilla.

     

    Granetan esitys toimi karuna tasonmittarina suomenhevostammoille. Helätin-ajon voittaja lukeutuu Ruotsin tammaparhaimmistoon, ja ero suomenhevostammoihin on tuntuva. Tietenkään yhden kisan perusteella ei voi tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, varsinkin, kun monella kotimaan tammalla oli ladattu kuntohuippu kuningatarkisaan.

     

     

    3. Cameron Evo

    Cameron Evo karkasi keulasta kevyesti Malja-ajossa. Vastus ei ollut tiukimmasta päästä, mutta kun oriin kesän ansiolistalla on nyt Joensuu-ajon ja Malja-ajon voitot sekä Kultaloimen kakkonen, tuntuisi paikka Finlandia-ajossa ansaitulta. Eritoten, kun ulkomailta ei kiristyvän koronatilanteen vuoksi ole sen sankempaa edustusta ilmeisesti tulossa.

     

     

     

     

     

    Artikkelin aiheet
    ravit
    hevosurheilu
    Ruunakunkkarit
    Pertturi
    Ylivieska
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle