Jokainen varsa on arvokas ja astutuspäätös arvostettava

Liisa Hytösen kotitilalla Konnevedellä Keski-Suomessa oli aina ollut hevosia. Vielä 70-luvulla setä teki savottaa ja isä ajoi hevosella.

80-luvulla perhe oli puolen vuoden ajan ilman hevosta, ja se aika luettiin ilmoituksia Maaseudun Tulevaisuudesta. Tyttäriä oli talossa neljä, ja heistä Leena kävi Ypäjän ja oli töissä muun muassa Pentti Savolaisella. Hänestä ja Liisasta tulivat ne sukutietäjät.

”Isä mietti myöhemmin, että oltaisiinko päästy vähemmällä, jos oltaisiin myyty hevoset, ennen kuin tytöt syntyivät”, Hytönen hymähtää.

1990-luvun puolella hän alkoi etsiä itselleen hevosta kaikenlaiseen harrastamiseen. Hänellä oli yksi kriteeri: ei Vokkeria, koska hän ei ollut innostunut siitä oriista sen enempää rakenteellisesti kuin luonteensa puolesta. Sisko vielä evästi, että ei sitten Suikkua eikä Hiluakaan.

Tässä kohtaa, ja juttua tehdessä noin kymmeneen kertaan, Hytönen painottaa, että ei halua hitustakaan arvostella toisten hevosia tai jalostusvalintoja. Jokainen suomenhevonen on hieno, jokainen varsa on arvokas ja jokainen astutuspäätös arvostettava. Mutta hänen oma valintansa ovat erisukuiset, ja hän on iloinen, että nykyään löytyy myös paljon muita, joilla on sama intohimo ja ajatusmaailma.

Silloin 90-luvulla Hytönen löysi oriin Eri-Luonnos (i. Luonnos, ei. Pari).

Vasta myöhemmin hän alkoi tyytyväisyydellä tutkia sen sukua tarkemmin.

Yli 500 jälkeläisen Luonnos on toki isänä, mutta muuten sukutaulu vilisee tuntemattomia nimiä. Vuonna 2008 29-vuotiaana kuolleesta Eri-Luonnoksesta tuli Hytösen jalostuksen kantaisä. Se oli myös täydellinen harrastehevonen, jonka kanssa isä saattoi vielä vanhoilla päivillään käydä metsätöissä – se seisoi ohjakset maassa, niin kuin hevosen pitää.

Erisukuisia hevosia harrastavat painottavatkin usein nimenomaan suomenhevosen monipuolista käyttöä.

”Intohimoiset raviukot eivät kyllä ole soitelleet, että kun sinulla on sellainen varsa”, Hytönen sanoo.