
Monen suurkilpailun voittaja upean pitkän uran tehnyt ori Don Giovanni on viikonloppuna siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Derbyn voittoa esimerkiksi seurasi UET Grand Prixin karsinnan ykkönen Solvallasta. Caenista Ranskasta UET:n finaalista ei herunut menestystä vaan tuli lähtölaukka, mutta ura jatkui voitokkaana 12-vuotiaaksi asti. Vielä kilpailuoikeuden päätöskausikin toi kaksi tikkua Don Giovannin yhteensä 111 starttia ja 29 voittoa sisältäneelle uralle.
Don Giovannin omisti sen kasvattaja Ladies Stable Ab, joka oli myös kasvattaja. Oritta valmensi koko uran ajan Markku Nieminen ja hoiti Johanna Kyläkoski. Don Giovannin emä Honey Born (Buckeye Count) 14,9 oli huippuhevonen, jonka varsoista myös Born Quick voitti Derbyn ja paljon suurkilpailuja. Honey Bee (Keystone Patriot) ja Timur (Tibur) olivat myös suuria lahjakkuuksia Honey Bornin jälkeläisistä.
Don Giovanni (Lindy’s Crown) voitti Derbyn ja UET-karsinnan ohella muun muassa Porin Kultaloimen, Helsinki-ajon ja Kuopio Stakesin sekä kilpaili monta kertaa menestyksellä ulkomailla UET-karsinnan jälkeenkin. Ura sisälsi terveysmurheita, mutta jatkui tosiaan kunniakkaasti kilpailuoikeuden loppuun saakka.
Voittoja tuli liki uskomattomasti kaikilla kahdeksalla kaudella, joilla Don Giovanni kilpaili. Väliin mahtui kaksi vuotta taukoa kausilla 2003 ja 2004 terveysmurheiden vuoksi. Siitoksessa Don Giovanni sai 44 varsaa, joista paras oli Don Jovi Rok 13,2, 24 voittoa ja 56 027 euroa.
Viime vuodet Don Giovanni on viettänyt eläkepäiviä Niemisen tallin naapurissa Urjalassa. Johanna Kyläkoski sai 21 vuotta sitten oriin ”passikseen” kuukausi sen jälkeen, kun oli saapunut töihin Markku Niemiselle.
”Paljon on koettu yhteisellä matkalla Don Giovannin kanssa”, Kyläkoski huokaa.
”Siihen tarinaan kuuluu tietysti muitakin, ennen kaikkea oriin omistaja-kasvattaja Birgitta Packalén, jonka kanssa yhteistyö on ollut todella saumatonta kaikki nämä vuodet. Minulle Don Giovanni on ihan poikkeuksellisen tärkeä hevonen, kun koko ura ja sen jälkeenkin on menty käytännössä yhtä jalkaa. On saatu olla mukana raviuheilun huipulla, kokea mahtavat menestykset ja myös loukkaantumisten tuomat surut. Siinä tuli opittua paljon huippuhevosista, kansainvälisestä raviurheilusta ja vammojen kuntoutuksestakin.”
”Don Giovanni oli ihan mahdottoman hienoluonteinen ori: herrasmies käytökseltään. Se oli aina hyvällä päällä. Keväällä jo päätettiin klinikkakäynnin yhteydesä, että tämä on oriin viimeinen kesä. Hampaat alkoivat olla niin kehnot, että syöminen rupesi huolestuttamaan. Haluttiin antaa sille hyvä elämä, eikä päästää tilannetta huonoksi. Päätös oli silti tosi raskas.”
Johanna Kyläkoski on ollut Niemisen tallissa monen huippuhevosen taustalla. On kiinnostavaa tietää, onko nykyisissä hoidokeissa uutta Don Giovannia.
”Uutta ei tule, mutta myös Lexus Dreamin (Lexus Font) kanssa olen kokenut ylä- ja alamäet ja tullut läheiseksi. Tietysti monen muunkin kanssa, mutta näistä nykyisistä tällä ruunalla on erityinen paikka vähän Don Giovannin tapaan. Lexus Dream on vihdoin aika hyvällä mallilla. Faskiaoperaation jälkeisistä komplikaatioista lähtenyt kierre on tuonut monenlaista murhetta, eikä uskalla luvata mitään. Jos asiat menevät edelleen hyvällä tavalla, paluu radoille on mahdollinen alkuvuodesta.”