Päivän onnistujat:
Johan Untersteinerille tupla
Kotiradan voimahahmo Johan Untersteiner onnistui Toto75-kohteissa kaksi kertaa. Ensimmäisen ykkössijan toi kultadivisioonassa onnistunut Dancer Brodde, joka käytti jo lähtösuoralla räjähtävää lähtönopeuttaan hyödyksi etenemällä keskeltä rataa keulapaikalle saakka ohi suosikki Holcombe Zetin. Sen jälkeen asetelmat suosivat hyvävireistä Sweden Cup -kakkosta, joka kirkasti Solvallan hopeasijan kullaksi. Voittotulos oli 11,2.
Jälkimmäinen ykkössija tuli pari kohdetta myöhemmin Klass I -lähdössä Eminent Kronoksen kanssa. Takarivistä startannut lähdön niukka ennakkosuosikki eteni määrätietoisesti jo ensimmäisessä kaarteessa eteenpäin kohti paikkaa kärjessä, ja sinne se myös pääsi avauspuolikkaan täyttyessä. Tällä kertaa Propulsionin pojalle maistui ravi ja tuloksena oli hallittu voitto. Johan Untersteiner ohjasti molemmat voitot valmennettavillaan.
Jikken
Hopeadivisioonassa suosikki käänsi tukalan tehtävän loppusuoralla edukseen. Seiskaradalle arvottu Jikken joutui peruuttamaan lähtösuoralla takajoukkoihin kauas kärjessä juosseesta Laredo Bokosta. Keskipitkä matka tarjosi lisää kiriaikaa suosikille, joka aloitti oman hyökkäyksensä lopulta viidennestä parista ulkoa vasta viimeisellä takasuoralla. Rauhallinen matkavauhtikin oli Jikkeniä vastaan, mutta avaruuskaistojen kiri päätössatasilla toi hienon lopputuloksen, kun valjakko ohitti koko edessä olleen porukan 300 metrin aikana. Örjan Kihlström ohjasti Daniel Redénin valmentamaa ruunaa. Stall Zet on omistaja.
Fashion Monger
Neljäs kohde oli ohjastajien Wången Cup -finaali. Dwight Pieters ohjasti lähdön pelisuosikkia Fashion Mongeria, joka starttasi matkaan tukalalta 12-radalta 15 hevosen autolähdössä. Suosikki joutui peruuttamaan alkumatkalla aivan hännillä kolmannenkin rivin hevosten taakse. Välipuolikas hölkkäiltiin 20-vauhtia, joka pakotti suosikin kolmannelle radalle reilu kierros ennen maali. Moni muukin kohosi kolmannelle radalle, joka pakotti Fashion Mongerin loppukaarteessa jo viidennelle radalle. Zigzag Zagazoo näytti olevan tuossa vaiheessa jo matkalla voittoon, kunnes se sekosi askelissaan loppusuoran alussa. Fashion Mongerin tykkikiri tuotti tulosta ja se voitti lopulta helposti. Maria Törnqvist valmentaa Stall D-P – Easyn omistamaa hevosta.