• Ollin oppivuodet jatkuvat - huonoilta paikoilta miljoonakisoihin

    MT Hevoset
    13.8.201916:06
    MT toimitus

    Olli Koivunen on sekä tehnyt mahtavan nousun ohjastajaeliittiin, että ehtinyt myös kokea kovia tänä vuonna. Keskiviikkona hän ajaa kahdessa jättipalkintoisessa lähdössä Solvallassa.

    Kotimaan ajajaliigan kärjessä on tiukkaa, mutta nuori Koivunen ajaa silti tänä keskiviikkona naapurimaassa, kuten ajoi viime keskiviikkonakin. Tällä viikolla on vielä isommista raveista kyse, kun viisivuotiaiden huippukisassa Jubileumspokalenissa voittajan tilille rapsahtaa miljoona kruunua ja Tammojen EM:ssä 900000 kruunua. Tilaisuuden kunniaksi Solvallassa ratkaistaan keskiviikkona ylimääräinen T75-kierros.

    Koivunen ohjastaa molemmissa, valitettavasti vain tosi huonoilta lähtöradoilta startaten. Pellavapäähän voitti jo  Eeliksen (T75-6) rattailla upealla kirillä Elitloppet-viikonlopun pitkän matkan kisan Harper Hanoverin lähdön. Kymi GP:ssä oli epäonnea, mutta  Timo Nurmoksen valmennettava osoitti kuuluvansa huipputason koitoksiin kiriessään taas vahvasti, saatuaan mahdollisuuden liian myöhään.

    "Eelis on ollut hyvä, eikä ole riittämätön minusta tähänkään hirmulähtöön", Koivunen arvioi.

    "Kuitenkin olemme täysin toivottomissa asemissa ja ihan tuurin armoilla nyt."

    EM:ssä Koivunen istuu  Golda Parisin (T75-3) rattailla, mutta asetelma on vielä toivottomampi.

    "Golda Pariskin on mainiossa vedossa, mutta porukka on nyt niin kova, että olisi pitänyt saada ykkösrata väkisin. Nyt on aika vaikea uskoa mihinkään, rahasijakin olisi kova."

    Paras Koivusen menestykseen on T75:n päätöskohteessa isänsä  Harri Koivusen valmentamalla  Sobel Conwaylla.

    "On ruuna ollut kyllä älyttömän hyvä kahdessa juoksussaan meiltä! Ja se tuntuu edelleen treenissäkin mainiolta. Pitkä matkakakaan ei ilmeisesti ole ollut ongelma Sobel Conwaylle. Se on niin fiksu hevonen, ettei tyhjennä itseään turhaan kohellukseen, joten kyllä sen nopeus säästynee pitkälläkin matkalla loppuun. Odotan nähdyn perusteella hyvää suoritusta, ja on kyllä tosi mielenkiintoista mitata tämän hevosen tasoa tässäkin. Se jatkaa samoilla varusteilla: kengittä ja jenkkikärryillä."

    Koivusilta on tulessa Solvallassa vielä montélähdössä (lähtö 2)  Liisa Nummen ratsastama  Magnifico.

    "Ruuna menee aina kengät jalassa. Se avaa lujaa ja on ollut hieno, mutta nyt taso vasta punnitaan. Jännä nähdä kuitenkin tämäkin."

    Tästä pääset keskiviikon Solvallan T75-listoihin.

    Artikkelin aiheet
    Olli Koivunen
    ravit
    Solvalla
    Jubileumspokalen
    Tammojen EM
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle