• Ruotsin kilpailut palaavat ohjelmaan – Nina Pettersson-Perklén avaa talven suunnitelmia

    Nina Pettersson-Perklén toivoo kilpailevansa usean kerran Ruotsissa lopputalven aikana. Keskiviikon Solvallan kilpailut ovat valmentajan ensimmäiset Ruotsin puolella lähes vuoteen.
    Tilaajalle
    Nina Petterson-Perklén suuntaa pitkästä aikaa Ruotsiin kilpailemaan.
    Nina Petterson-Perklén suuntaa pitkästä aikaa Ruotsiin kilpailemaan. Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset|Ravit
    11.2.202615:00
    Kaj Närhinen

    Siuntiolaisvalmentaja Nina Pettersson-Perklén on yleensä kilpailuttanut valmennettaviaan aktiivisesti myös Ruotsissa.

    Nyt Ruotsissa käymisessä on ollut tauko, joka kuitenkin päättyy keskiviikkona, kun Borups Diamant ja Midsummer Sun kilpailevat Tukholman Solvallassa.

    Suomen kisoihin keskittymiselle on ollut valmentajan mukaan selkeä syy.

    ”Viime vuonna hevoset olivat tosi pitkään alamaissa. Tallissa pyöri virusta, ja useampi hevonen alisuoritti. Ei ollut mitään aihetta lähteä Ruotsin puolelle kilpailemaan”, Nina Pettersson- Perklén aloittaa.

    Alkanut vuosi on lähtenyt tallin osalta myönteisesti. Maanantai-iltana BWT Hopi otti voiton Jokimaalta.

    ”Voittoja voisi aina tulla toki enemmän. Mutta useat hevosistamme ovat tehneet hyviä esityksiä, vaikka eivät ole voittanetkaan. Hevosissa on tällä hetkellä ihan erilainen vire kuin koko viime kaudella.”

    Borups Diamantin rattailla nähdään keskiviikkona Ulf Ohlsson.
    Borups Diamantin rattailla nähdään keskiviikkona Ulf Ohlsson. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    Borups Diamantin rattailla nähdään keskiviikkona Ulf Ohlsson, Örjan Kihlströmin tarttuessa Midsummer Sunin ohjaksiin. Tallikaverukset kiihdyttävät mailin matkalle vierekkäisiltä eturivin lähtöpaikoilta. Valmentaja suuntasi tiistai-illan lautalla kohti Ruotsia myönteisin mielin.

    ”Molemmat tekivät hyvät esitykset viimeisissä starteissaan ja lähtöpaikat ovat asialliset. Vaihdamme lyhyemmät hokit kummallekin. Sen pitäisi olla ilman muuta eduksi.”

    Keskiviikon reissun ei ole tarkoitus jäädä tallin ainoaksi yritykseksi Ruotsissa tänä talvena.

    ”Olemme olleet muutamina talvina pidemmän pätkän Ruotsissa kilpailemassa. Samankaltainen reissu olisi suunnitelmissa tällekin talvelle. Kaikkia yksityiskohtia ei olla vielä lyöty lukkoon pitempiaikaisen Ruotsin reissun osalta. Käydään nyt ensiksi parilla hevosella, ja päätetään sitten loput yksityiskohdat uuden reissun osalta.”

    Lisää aiheesta
    • Benjamin Rochardin ohjastama ja Philippe Allairen valmentama Izoard Veqaquais oli selityksittä Harper Hanover -ajon paras.

      Ravit | Harper Hanover -lähdössä dramaattisten vaiheiden jälkeen ranskalaisjuhlat

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Nina Pettersson-Perklén
    ravikilpailut
    Ruotsi
    Solvalla
    hevonen
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle