• Matti Juutila siirtyy hoitamaan Metsämäen rataa

    Matti Juutila, 21, on Metsämäen uusi rata-alueiden hoitaja Mika Ahtiaisen siirryttyä Pohjanlahden länsipuolelle.
    Moonlight Awesome ja Matti Juutila valloittivat Härmän kolme vuotta sitten.
    Moonlight Awesome ja Matti Juutila valloittivat Härmän kolme vuotta sitten. Kuva: Anu Leppänen
    MT Hevoset
    11.11.202013:03
    MT toimitus

    Metsämäen ravirata satsaa nuoreen voimaan ​Mika Ahtiaisen siirryttyä Gävlen ratamestariksi. Matti Juutila valikoitui hakijoiden joukosta rata-alueiden hoitajaksi. Juutila on tehnyt tähän asti valmennuspuolen töitä, auttanut nuoresta pitäen kotitilalla Hämeenlinnassa ja osallistui mm. 2017 Salamakypärät ohjastajaliigaankin. Hän muuttaa Hämeenlinnasta Turkuun heti ja aloittaa työt ensi maanantaina 16.11.

    "Matti ei tietenkään ole valmis ratamestari, ja työnimike on nyt rata-alueiden hoitaja", Metsämäen raviradan toimitusjohtaja  Eeva Karvonen kertoo.

    "Kuitenkin toivotaan, että hänestä kehittyy ratamestari. Hakijoita oli 15, ja Matti osui osaamisiltaan ja asenteeltaan parhaiten työnkuvaan. Hän saa apua meidän aiemmalta ratamestarilta  Hannu Ketolalta, joka oli osaltaan tekemässä Mika Ahtiaisestakin ammattimiestä."

    Juutila on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt jo paljon.

    "Ei tämä ihan puskista tullut, ja vähän on jo ehtinyt valmistella muuttoakin. Tyttöystävä on Turusta, ja hänen kauttaan löytyi meille asunto. Omat kaksi valmennettavaa siirtyvät myös Metsämäen lähelle  Jari T. Lindemanin talliin. Nöyrin mielin ja kiitollisena lähdetään tähän haasteesee. Ei kysyvä tieltä eksy. Hyvä kun on Hannu Ketola opastajana siellä. Olin jo sunnuntaina Porin  Sipi Erkkilän kyydissä opiskelemassa ja tänään on tarkoitus mennä Vermoon  Juha Keskimaunun kyytiin kuulemaan hänen mietteitään. Varmasti tulee vielä monta kertaa soitettua viisaammille, näille nimille ja esimerkiksi Ahtiaiselle."

    "Hevosoppia on tullut kotoa,  Pasi Tikkalalta,  Aleksi Kytölältä,  Tapio Perttuselta ja  Teemu Okkolinilta. Aleksilta sain heti paljon vastuuta, kun olin Uumajan radalla toisen talliyksikön vastaavana. Se oli tosi opettavaista. Kotona olen maatalossa ajanut koneita nuoresta pitäen, joten sekään puoli ei ole ihan uutta. Hyvin mielenkiintoiselta tämä tuntuu. Olen iloinen kun pystyn näin ammattimielessäkin yhdistämään rakkaan harrastuksen hevoset ja työn. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla!"

    Artikkelin aiheet
    Matti Juutila
    Metsämäen ravirata
    ratamestari
    hevosurheilu
    Turku
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle