• Pekka Korven 3-vuotiaat MT Ravien uudessa jaksossa sunnuntaina kello 11

    "Olen aina tykännyt treenata varsoja."
    "Birgit Combo oli aika kypsä, nopeasti kehittyvä hevonen", Pekka Korpi kuvailee tammaa, joka juoksi jo 2-vuotiaana lähes 28 000 euron voittosumman. Haastattelijana Lauri Hyvönen.
    "Birgit Combo oli aika kypsä, nopeasti kehittyvä hevonen", Pekka Korpi kuvailee tammaa, joka juoksi jo 2-vuotiaana lähes 28 000 euron voittosumman. Haastattelijana Lauri Hyvönen. Kuva: Jukka Heiskala
    MT Hevoset
    27.3.202113:30
    Antti Savolainen

    Pekka Korven valmennuslistalla on tänä vuonna yhteensä kymmenen 3-vuotiasta lämminveristä. Kuusi niistä on Suomessa ja neljä Ruotsissa, jossa toimintaa pyörittää Janne Korpi.

    Pekka Korpi tunnetaan ravivalmentajana, joka on voittanut lähes kaiken mahdollisen Suomessa ja menestynyt ulkomaillakin. Hän on myös pitkänlinjan hevoskasvattaja, ja tallin varsoista suurin osa on itse tai kimppakaverin kanssa kasvatettuja.

    "Takavuosina kun tulin takaisin Amerikasta, niin varsoja ei oikein tarjottu treeniin, enemmän sellaisia vanhoja tarjottiin. Olen aina tykännyt treenata varsoja, joten ostin silloin emätammoja ja siitä se lähti."

    Toinen leimallinen piirre Korven tallin varsoilla ja aikuisilla hevosillakin on, että ne ovat tikissä silloin kun on suurkilpailuiden aika.

    Sunnuntain MT Ravit- ja Talkkari -lähetykset ovat maksullista sisältöä. Niitä lukemaan pääsevät MT Hevoset -palvelun hankkineet. Myös ne, joilla on ennestään painetun lehden kesto- tai digimuotoisen MT:n tilaus, pääsevät luonnollisesti katsomaan ohjelman ja lukemaan hevosuutisia verkosta rajattomasti.

    Ohje MT Hevoset -paketin hankintaan (tilauksen mitta 1–12 kuukautta, 12 kk tilaukseen saa kaupanpäälle Ravinetin vuosikuvaston)

    Ohje digitunnuksen käyttöön ottoon niille, joilla jo on MT:n tilaus

    MT:n asiakaspalvelu auttaa verkkopalveluntunnusten kanssa arkisin kello 8–21, jos niiden luonti ei onnistu.

    Artikkelin aiheet
    Pekka Korpi
    ravit
    hevosten valmennus
    MT Hevoset
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle