• Hevoshenkinen kaveri hakusessa? Vermo järjestää lauantaina deittiravit

    Viime vuonna tapahtuma keräsi noin sata ystävän etsijää. Naiset lähtivät silloin liikkeelle miehiä rohkeammin.
    Kiintymys hevoseen voisi yhdistää nykyistä useampiakin ihmisiä. Vermo kokeilee nyt toista kertaa sinkkutreffien järjestämistä raveissa.
    Kiintymys hevoseen voisi yhdistää nykyistä useampiakin ihmisiä. Vermo kokeilee nyt toista kertaa sinkkutreffien järjestämistä raveissa. Kuva: Markku Vuorikari
    MT Hevoset
    9.2.201708:30
    Kaijaleena Runsten

    Vermon ravirata järjestää toista kertaa deittiravit lauantaina. Tapahtuman nimi on Love-Baari, ja se käsittää ravien seuraamisen ja peleihin opastuksen Vermon katsomoravintolassa.

    "Mukaan on ilmoittautumisten perusteella tulossa ihan uuttakin porukkaa, jotka ovat varmaan löytäneet sen yhteistyökumppanin Deittisirkuksen kautta. Näin voi tavata vähän leikkimielisesti muuta hevoshenkistä porukkaa", arvioi Vermon raviradan markkinointiassistentti Sari Heino.

    Hän kertoo, että tapahtuma järjestettiin vuosi sitten vastaavana ajankohtana perinteisten Talvimalja-ravien yhteydessä. Deittisirkus, joka on helsinkiläinen tapahtumien järjestämiseen erikoistunut palveluyritys, oli silloinkin yhteistyössä mukana.

    Viime vuonna ilmoittautumisia tuli mielestämme ensimmäiseksi kerraksi tosi hyvin. Kuten voi odottaa, varsinkin aika paljon naisia oli ilmoittautuneissa, Heino valottaa.

    Ennakkoon paikan varasi viime vuonna reilu 80 henkeä, ja paikan päälle tuli vielä suoraan lisää.

    Tiistaihin mennessä ilmoittautuneita oli noin 50, ja Heino toivoo sen tarkoittavan vähintään viime vuoden kaltaista osallistumista.

    Raveissa on kokeiltu ainakin ystävänpäivätapahtumia. Mutta Sari Heino arvioi, ettei kovin moni ravirata ole kokeillut sinkkutreffien järjestämistä. Forssassa hän muistelee tapahtumaa kokeillun joskus useampi vuosi sitten.

    Lisää tietoa Love-Baarista löytyy Vermon verkkosivulta tapahtumista.

    Artikkelin aiheet
    Vermon ravirata
    deittiravit
    Love-Baari
    sinkkutapahtuma
    hevosharrastus
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle