• Jägersron ravit viivästyivät onnettomuuden johdosta

    Ravit jatkuvat alkuperäisestä aikataulusta yli tunnin myöhässä.
    Jägersron ravit viivästyivät onnettomuuden johdosta.
    Jägersron ravit viivästyivät onnettomuuden johdosta. Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset|Ravit
    7.9.202517:11
    Kaj Närhinen

    Jägersron sunnuntain Derby-ravin viivästyvät reilusti onnettomuuden vuoksi. Ennen iltapäivän kolmatta lähtöä Love This Bar pääsi irti tallialueella ja juoksi lopulta kärryt perässä yleisöalueelle. Kyseisellä alueella oli lasten poniratsastusta tapahtumahetkellä.

    Ruotsin valtiollisen radion Sveriges radion mukaan kaksi kuudesta onnettomuudessa mukana ollutta ovat loukkaantuneet vakavasti. Toinen näistä on alle 10-vuotias lapsi ja toinen täysi-ikäinen mies. Loukkaantuneita oli yhteensä kuusi.

    Love This Barin valmentaja Adrian Kolgjini kertoi Travrondenille, että hevonen voi tilanteeseen nähden hyvin. Tammaderbyn finaalista Love This Bar jää luonnollisesti pois.

    ”Tärkeintä on kuitenkin ettei yksikään onnettomuudessa olleista ihmisistä ole tietojeni mukaan loukkaantunut todella vakavasti. Tamma oli hypännyt pystyyn tallialueella ja törmännyt samalla hevosautoon. Hoitaja oli tippunut kärryiltä ja hän oli roikkunut ohjaksissa. Lopulta hänen oli ollut pakko päästää ote ohjista. Onnettomuus olisi voinut sattua kenelle tahansa tänään Jägersrossa”, painotti Adrian Kolgjini.

    Sunnuntain V75-peli alkaa klo 17.20. Alunperin V75-pelin piti alkaa klo 16.00.

    Korjattu 7.9. klo 17.26 loukkaantuneiden määrä.

    Travrondenin uutinen aiheesta:

    https://www.travronden.se/travsport/travtavling/hastolycka/a/kolgjini-om-olyckan-pa-jagersro-hon-stegrade-sig

    Artikkelin aiheet
    Jägersron ravit
    onnettomuus
    hevosurheilu
    Adrian Kolgjini
    Ruotsi
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle