
Vermossa on Toto75-pelissä 100 000 euron Jackpot. Suuri Suomalainen Derby huipentaa ravit. Siinä riittää mielenkiintoa ensimmäisistä metreistä alkaen. Homman nimi lienee hyvin pitkälti se, että Magnitudella yritetään puolustaa johtopaikka sisäradalta kaikin keinoin.
Sinne halunnee myös keskeltä rataa kiihdyttävä Ancio, jonka lähtönopeudella spekulointi on yksi kisan mielenkiintoisista yksityiskohdista.
Ancio kilpailee nyt ennakkotietojen mukaan kolmatta kertaa urallaan ilman kenkiä. Aikaisemmat kerrat olivat Kolmivuotispokaali viime vuoden toukokuussa ja Kriteriumin finaali viime syksynä, jotka se voitti molemmat.
Markku Niemisen suojatti näytti lähtönopeuttaan Kolmivuotispokaalissa, missä se kiihdytti vastaavalta paikalta kyselemättä keulaan. Sen jälkeen se ei ole näyttänyt samanlaista nopeutta siivekkeen takaa, mutta toisaalta kuinka paljon sillä on satsattu kiihdytyksiin?
Nyt lähtöpaikka olisi loistava sisäradan hevosta vastaan verraten siihen, jos matkaan pitäisi lähteä esimerkiksi sen rinnalta.
Joka tapauksessa Ancio on kisan suosikki. Keulasta se olisi todella lähellä voittoa ja voi voittaa muualtakin.
Vastustajista jo mainittu Magnitude oli karsinnassa vakuuttava keulasta. Uranus Ordenille tehdään mielenkiintoinen muutos, kun se kilpailee ensimmäistä kertaa urallaan ilman kenkiä.
Karsintavoittaja Callela Capitano sai hienon paikan, mistä se pääsee todennäköisesti tarkkailemaan tapahtumia kärjen taakse toiselle radalle.
Suomen mestaruudessa Pekka Korven tallilla kävi hyvä tuuri lähtörata-arvonnassa. Tallin kolmikko EL Jetpack - Corazon Combo - Run For Royalty sai radat 2, 3 ja 4.
Kun taas kisan suosikki Massimo Hoist arvottiin takariviin ysiradalle. Toki se päässee sieltä aivan asiallisiin asemiin, mutta joka tapauksessa sen täytyy kiertää jossain vaiheessa ainakin kolmatta rataa.
Massimo Hoist eteni Tammer-ajossa johtaneen Lancelot B.R.:n rinnalle päätöslenkin alkaessa. Se jyräsi ohi keulahevosen, mutta kaksi tuorevoimaisempaa tuli ohi lopussa. Starttiväli on nyt lyhyempi ja ori voi olla pykälän terävämpi.
Korven kolmikosta erottuu hieman Corazon Combo, joka teki mainion kirin viikko sitten Ylivieskan Malja-ajossa. Se kiersi kolmannesta ulkoa kiihtyvässä vauhdissa Ylivieskan tiukan loppukaarteen kolmatta ilman selkää ja tuli hyvin maaliin asti. Keulasta se heittäisi suosikille haasteen.
Unohtaa ei voi EL Jetpackia, joka on loistavalla paikalla ja pääsee nyt lähemmäs kärkeä kuin viimeksi. Stoneisle Vertigo on vaarallinen, jos juoksussa tapahtuu jotain odottamatonta ja matkavauhti lipsahtaa liian kovaksi.
Lähtö 1: 1, 2, 8, 5 (6, 7)
Lähtö 2: 4, 1, 11, 9, 2, 6 (3, 12)
Lähtö 3: 9, 3, 2, 11 (1, 4)
Lähtö 4: 5, 10 (2, 4)
Lähtö 5: 3, 7 (4, 5)
Lähtö 6: 4, 6 (3, 2)
Lähtö 7: 5 Ancio (1, 6)
768 riviä = 38,40 euroa