

Ruotsin Derbyn ja tammaderbyn eli Derbystoetin karsinnat ravattiin tiistai-iltana Malmön Jägersrossa. Finaaliin selvinneet valjakot tulivat suurelta osin tutuilta nimiltä. Jokaisesta karsintalähdöstä jatkoon pääsi kaksi ensimmäistä.
Suomalaisomistuksessa olevista karsintahevosista finaaliin selvisi tammaderbyn karsinnoissa juossut Caia (Cantab Hall). Kaustislaisen Petri Lahti-Luopan ja jyväskyläläisen Suvelan Tallin omistama Caia avasi omassa erässään johtoon ja jatkoi sitten kärkipaikalle edenneen suosikki Countess Facen (Muscle Hill) peesissä. Loppusuoralla Caia sai myöhään kiritilaa eikä aivan ehtinyt voittoon asti, vaikka vaihtoikin rytmiä lopussa todella vauhdikkaasti. Molemmat saivat ajan 13,2a.
Caian ohjissa oli Mats E Djuse ja sitä valmentaa Fredrik Wallin. Caian kasvattaja on Riikka Avotie Kangasalta.
Suomalaisomistuksessa olevista hevosista paljon odotettiin Janne Korven JJK-Sports Oy:n omistamalta Kinglet Birdiltä (Nuncio), joka voitti edellisessä kisassaan nelivuotiaiden tammojen klassikkolähtö Stochampionatetin.
Daniel Redénin valmentama ja Örjan Kihlströmin ajama Kinglet Bird oli selvä suosikki tiistain ravit päättäneessä tammaderbyn karsintaerässään. Alkumatkan toisella ilman vetoapua ja sitten toisessa ulkona ravannut Kinglet Bird kiri lopussa taisteluun finaalipaikoista, mutta jäi niukasti kolmanneksi, eikä näin päässyt jatkoon.
Kinglet Birdin erän voitti Sonesta (Bold Eagle) ja toisen finaalipaikan vei Pure Diamond (Father Patrick). Sen kasvattaja ja yhtiönsä kautta myös omistaja on suomalaistaustainen Marko Kreivi.
Derbyn puolella suurin suomalaistoivo oli Barn Ready (Ready Cash), jonka kasvattaja, valmentaja ja osaomistaja on suomalaislähtöisen huippuvalmentaja Timo Nurmoksen talliyhtiö ja toinen omistaja torniolainen Pertti Tapojärvi.
Takarivistä startannut Barn Ready oli oman karsintansa selvä suosikki, mutta ori laukkasi parijonosta kisan puolimatkassa. Voittoon puristi huippusuorituksella Epic Kronos (Muscle Hill), joka taisteli ykköseksi ennen Stens Rubinia (Readly Express).
Barn Readyn epäonnistumisesta huolimatta Timo Nurmos sai Derbyn finaaliin kaksi ja tammaderbyn finaaliin yhden valmennettavansa. Derbyfinaalin suurin ennakkosuosikki on Nurmoksen tallin Fame And Glory (Tactical Landing), joka oli Björn Goopin ajamana ylivoimainen omassa erässään.
Fame And Glory voitti viime vuonna ikäluokan Kriteriumin, ja nyt muutaman vuoden takaisen derbyvoittajan Calgary Gamesin (Readly Express) pikkuveli pyrkii seuraamaan veljensä jäljillä derbyssä. Valmentaja oli tyytyväinen karsintaesitykseen, mutta harmitteli arpaonnea finaalin lähtöratavalinnassa.
”Pääsin valitsemaan vasta viidentenä radan finaaliin. Eihän tuo katastrofi ole, mutta ei sisempikään rata olisi haitannut. Hevonen oli todella hyvä, ja ilman muuta meillä on mahdollisuudet finaalin voittoon”, Nurmos kuvailee.
Fame And Glory on kilpaillut valmentajansa huippuhevosille tyypilliseen tapaan hyvin säästeliäästi. Derbykarsinta oli vasta sen kauden kolmas ja koko uran yhdestoista kilpailu.
”Syksyllä on tarkoitus ajaa kilpaa. Onhan siellä tarjolla UET GP ja muitakin lähtöjä. Fame and Glorylla on paljon annettavaa tulevillekin vuosille kilpahevosena, mutta hevosen ehdoillahan tässä edetään.”
Fame And Gloryn takana toisena finaaliin selvisi Underground Artist (Royalty For Life), jonka kasvattajat ovat suomalaiset International Hacienda Oy ja Juha Saarijärvi. Underground Artistin omistaa menestysvalmentaja Robert Berghin talliyhtiö, mutta koska Bergh on menettänyt lisenssinsä verosotkujen takia, Underground Artist on Christoffer Erikssonin valmennuksessa.
Timo Nurmoksen toinen derbyfinalisti on omassa erässään toiseksi sijoittunut Kojak Sisu (Muscle Mass). Derbykarsinta oli Nurmoksen talliyhtiön omistamalle ruunalle sen nelivuotiskauden ensimmäinen kilpailu. Kojak Sisun karsinnan voitti Daniel Wäjerstenin ajama ja valmentama Kuiper (Face Time Bourbon), joka on yksi finaalinkin avainhevosista.
Timo Nurmos olettaa kautensa avanneen Kojak Sisun parantanvan finaaliin.
”Se joutui jäämään pois aiotusta startista, mutta ei karsinnan esitys yllättänyt, sillä se oli tuntunut oikein hyvälle valmennuksessa. Lähtörata 11 finaaliin vaikeuttaa toki tehtävää paljon.”
Tammaderbyn finaaliin Nurmos sai Grangerin (Trixton), joka oli karsintansa toinen. Kisassa oli dramatiikkaa, sillä ykkösenä maaliin kirinyt Friendoftheopera (Muscle Hill) hylättiin maaliintulon jälkeen murtautumisen takia. Näin voiton vei Kelly Smartface (Captain Sparrow), joka kiri viimeisellä askeella Grangerin edelle. Friendoftheoperan hylkäyksen myötä Grangerkin kuitenkin pääsi finaaliin. Timo Nurmos ei odota Björn Goopin ohjastajakeen saavalta Grangerilta suuria finaalissa.
”Hienoa hevosen ja omistajien kannalta päästä mukaan finaaliin. Lähtörata 12 on kuitenkin tekemätön paikka. Björn Goop ajaa sekä Fame And Glorylla että Grangerilla. Mats E Djuse jatkaa Kojak Sisun rattailla”, Nurmos kertoo.
”Olen tyytyväinen kolmeen finalistiin. Useampi hevosistamme teki hyvät esitykset, mutta ennakkoon lähtöpaikat veivät suurimmat mahdollisuudet.”
Kaikkiaan karsinnoissa juhlivat tutut nimet. Ruotsin valmentajatilaston ykkönen Daniel Redén sai kolme valmennettavaansa Derbyn finaaliin. Epic Kronoksen lisäksi myös Holcombe Zet (Daley Lovin) voitti karsintansa ja Herakles Zet (Propulsion) oli oman lähtönsä kakkonen.
Herakles Zetin erän voitti Global Etalon (Brillantissime), jonka valmentaja on Fredrik Wallin. Viime vuonna tammaderbyn Global Dancerilla (Carat Williams) voittanut Wallin tekee vahvaa nousua Ruotsin valmentajamarkkinoilla, ja nyt hän siis sai hevosen molempien klassikkokisojen finaaliin, kun myös Caia on hänen tallistaan.
Derby ja tammaderby ratkaistaan Jägersrossa syyskuun 1. päivä. Derbyn voittajalle on luvassa kahden miljoonan kruunun ykköspalkinto. Tammaderbyn voittaja puolestaan kuittaa miljoona kruunua. Ykköspalkinto tuplaantuu, mikäli voittaja on Premiechansningin piirissä.
Muun muassa Caia kilpailee tämän myötä kahden miljoonan kruunun ensipalkinnosta.
1. Sonesta – valmentaja Jörgen Westholm
2. Daim Brodda – Thor Borg
3. Kelly Smartface – Roger Walmann
4. Countess Face – Adrian Kolgjini
5. Knickers Sisu – Mattias Djuse
6. Carmita Silvio – Johan Untersteiner
7. Pure Diamond – Fredrik Wallin
8. Caia – Fredrik Wallin
9. Xia Lloyd – Adrian Kolgjini
10. Flamenco Girl – Lars I Nilsson
11. Dial Square – Mattias Djuse
12. Granger – Timo Nurmos
1. Kuiper – valmentaja Daniel Wäjersten
2. Epic Kronos – Daniel Redén
3. Macahan – Maria Törnqvist
4. Global Etalon – Fredrik Wallin
5. Fame And Glory – Timo Nurmos
6. Trogir – Wolfgang Nimczyk
7. Zaxton – Daniel Wäjersten
8. Stens Rubin – Johan Untersteiner
9. Holcombe Zet – Daniel Redén
10. Herakles Zet – Daniel Redén
11. Kojak Sisu – Timo Nurmos
12. Underground Artist – Christoffer Eriksson