• Viime vuoden voitokkain ravuri lopetettiin – ”Tosi kova paikka meille”

    Kaudella 2024 peräti 15 kertaa voittanut Impresario jouduttiin joulun alla lopettamaan pitkittyneiden terveyshuolien takia.
    Tilaajalle
    Impresarion ura oli lyhyt mutta menestyksekäs. Antti Veteläinen ajoi valtaosan sen kilpailuista.
    Impresarion ura oli lyhyt mutta menestyksekäs. Antti Veteläinen ajoi valtaosan sen kilpailuista. Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset|Ravit
    22.12.202516:07
    Ville Toivonen

    Kahdeksanvuotiaan Impresarion omistivat Maj-Len ja Kristian Lella, joka oli myös ruunan valmentaja.

    Impresarion uran loppuluvut ovat 24 starttia totosijoin 16-3-0, voittosumma 33 990 euroa ja ennätys 13,5a täydeltä matkalta.

    Viimeksi Impresario kilpaili helmikuussa Vermossa toiseksi sijoittuessaan.

    Impresario lopetettiin viime viikolla.

    ”Jos vedetään mutkat suoriksi niin lyhyt versio on, että hevonen sai niin pahan viruksen, että ei toipunut siitä ollenkaan”, Kristian Lella kertoo.

    ”Se oli tosi kova paikka meille, mutta ei muita vaihtoehtoja oikein ollut. Kilpahevoseksi Impresariosta ei enää olisi ollut, eikä se luonteensa puolesta olisi sopinut miksikään pullahevoseksi. Ei tähän ratkaisuun mitenkään huviksemme päädytty.”

    Kristian Lella on saanut kokea ravielämän nousut ja laskut.
    Kristian Lella on saanut kokea ravielämän nousut ja laskut. Kuva: Ville Toivonen

    Impresarion nousu oli nopea ja näyttävä. Vasta kuusivuotiskautensa lopulla koelähdön juossut ruuna juoksi viime kaudella kaksi seitsemän voiton putkea ja voitti yhteensä 15 kauden 20 kilpailustaan.

    Rajuotteisen, pelkästään autolähdöissä kilpailleen Impresarion (Ready Cash) kyvyt olivat sarjoihinsa pitkään aivan omaa luokkaansa.

    ”Varmasti paras hevonen mikä minulla on ollut”, Kristian Lella summaa.

    Lempääläisen Lellan ansioitunein ravuri on tallin pitkäaikainen menestyjä Way To Go. Urallaan 26 kertaa voittaneen ja lähes 140 000 euroa tienanneen ruunan kilpailuoikeus päättyy vuodenvaihteessa, sillä Way To Go kääntyy 13-vuotiaaksi.

    ”Sen lisäksi on kolmevuotias, kaksivuotias ja kaksi kesävarsaa. Vähän on motivaatio hakusessa, kun Impresariosta piti luopua ja Way To Golla loppuu kilpailuoikeus”, Lella myöntää.

    Lisää aiheesta
    • Kristian Lella ajoi ensimmäisen starttinsa vuonna 2019. Ennen viikonlopun finaalilähtöjä ohjastajatilastosta löytyy 99 ajettua starttia.

      Ravit | Kaverin somepäivityksellä oli yllättävä seuraus – Kristian Lella tavoittelee Suomen mestaruutta

      Tilaajalle
    • Impresario on voittanut uransa 24 startista 16. Voittosumma on lähes 34 000 euroa ja ennätys 13,5ake. Kuvassa rattailla on Antti Veteläinen.

      Ravit | Viime vuoden voitokkain ravuri starttaa vasta syksyllä

      Tilaajalle
    • Ravikuningas V.G. Voitto valittiin vuoden parhaaksi hevoseksi yleisöäänestyksessä.

      Ravit | Ravigaalassa palkittiin parhaat: Antti Ojanperä vuoden valmentaja ja V.G. Voitto vuoden hevonen

    • Antti Veteläinen on ajanut Impresarion 20 startista 19, joukossa kaikki ruunan uran 15 täysosumaa.

      Ravit | Vuoden voitokkain saa rattailleen yllätysohjastajan: ”Valmentaja päättää kuka hevosella ajaa”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Impresario
    Kristian Lella
    Hevonen
    Ruuna
    Lempäälä
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle