

Impresario kulki viime vuonna voitosta voittoon ja palkittiin Ravigaalassa vuoden voitokkaimpana ravurina. Luonnikas ruuna keräsi hulppeat 15 ykköstä ja ansaitsi radoilta yli 31 000 euroa. Kauden loppu ja tauolta paluu helmikuussa eivät sitten sujuneet enää ennakko-odotusten mukaisesti.
”Ruuna alisuoritti kauden viimeisissä kilpailuissaan, eikä ollut helmikuussa lainkaan oma itsensä. Hevonen tähystettiin ja keuhkot olivat täynnä räkää. Se hoidettiin ja annettiin olla helpommalla. Kontrollissa selvisi että edelleen tauti on päällä ja keuhkoissa limaa. Vielä maalis-huhtikuussakin hevonen oli saman taudin kourissa, joten talvi meni aika lailla sairastelun merkeissä”, kertoo omistaja-valmentaja Kristian Lella.
Keväällä hevosen kanssa päästiin normaaliin treenirytmiin, mutta kauden aloitus venyy syksyyn.
”Kesällä vauhdit ovat tapissaan ja vahvan hevosen ominaisuudet pääsevät paremmin esille syksyn tullen. Treenataan ja hoidetaan kesän ajan ja palataan radoille syksyllä. Hevonen on nyt terve ja treenaa ihan kivasti.”

Impresario on viime aikoina ollut Lellan tallin hevosista eniten otsikoissa, mutta sydämen on vienyt ”Veikka” eli Way To Go. Syksyllä 2020 Suomeen saapunut Way To Go ei heti päässyt menestyksen makuun, sillä ansiot Suomen kilpailuista jäivät muutamaan sataseen. Seuraavana vuonna ruuna voittikin jo yhdeksän kertaa ja ansaitsi yli 55 000 euroa. Viimeistä kauttaan kilpailevan ruunan ansiot ovat jo lähes 140 000 euroa.
”Kyllä Way To Go on minun elämäni hevonen. Sen kanssa hommaa aloiteltiin ja vaisun alun jälkeen menestystäkin alkoi tulla. Ruuna on aina ollut vähän mielialahevonen ja pärjännyt, jos sitä on huvittanut kilpailla. Todennäköisesti sillä ajetaan uran viimeinen kisa Niinisalon paikallisraveissa. Hieno persoona se on ja antanut niin paljon upeita elämyksiä vuosien varrella”, kehuu Lella valmennettavaansa.
Porin illassa tiistaina Kristian Lellan ajokkina on oman tallin Real Time.
”Viimeksi se oli vaisu toisesta ulkoa. Se sai olla vihreässä ehkä liikaa ja yöpyminen ulkona taisi viedä siltä voimat. Uskoisin hevosen olevan nyt parempi ja rahasija on meidän tavoitteemme.”
Nuorista hevosista ja varsoista puhuminen saa Lellan innostumaan.
”Saxum Alfa aloittelee nyt uraansa. Vielä ei ole menestystä tullut, mutta ohjastajat ovat kehuneet sen tyyliä. Vuotta nuorempi Saxum Beta vaikuttaa myös ihan lupaavalta. Keväällä syntyi Parvelan Retusta suomenhevosvarsa.”
Kristian Lella on raviurheilun vankkumaton puolestapuhuja ja tehnyt paljon raviurheilun eteen myös yhtiönsä GLI:n kautta.
”Hevoset ja raviurheilu on parasta mahdollista vastapainoa henkisesti raskaalle työlle. Tässä lajissa pääsee sataprosenttisesti irti muusta arjesta ja hevosten kanssa on mahtavaa touhuta. Laji tarjoaa sellaisia fiiliksiä ja elämyksiä, joita ei saa mistään muualta.”
Kristian Lella toimii Lempäälän Hevosyhdistys Ry:n puheenjohtajana. Siellä ideoitiin Kavionkopsetta-kierros, jossa esiteltiin paikallisia talleja ja hevosia. Livanhoppa-hevoshoitola, jota Lella hoitaa puolisonsa Maj-Len Lellan kanssa, oli yksi kierroksen kohdetalleista.
”Sunnuntaina meillä kävi yli 30 ihmistä ihmettelemässä vesimattoilua ja tutustumassa hevosiin. Kivasti oli porukkaa paikalla ja mukavaa oli kertoa heille rakkaasta lajistamme”, Lella jatkoi.