• Päivän ravit: Metsärinteen Pommi pitkästä aikaa kilparadalla

    Keskiviikkona Vermossa ratkotaan Toto75-peliä. Ruotsissa tykitetään Toto86 kahdella radalla.
    Metsärinteen Pommi oli vuoden 2024 Derbyssä kakkonen Paavolan Hurmoksen jälkeen.
    Metsärinteen Pommi oli vuoden 2024 Derbyssä kakkonen Paavolan Hurmoksen jälkeen. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset|Ravit
    2.9.202612:30
    Markku Lindström

    Metsärinteen Pommi juoksi kaksi vuotta sitten Derbyn kakkoseksi. Tämän jälkeen ikäluokkahevosella on pääasiassa pysytty poissa kirkkaista valoista.

    Viime vuoden syksyllä ehdittiin ajaa koelähtö ja yksi startti, jonka jälkeen ori loukkaantui. Timo Tuomisen tallikommentit ovat odotetun maltillisia – tämä startti kertoo valmentajalle, missä hevosen kanssa mennään.

    Lähdön suosikki on Boscon Visa, jonka edellinen lähtö oli Ruunaruhtinas. Paavo Reposen suojatti oli tuossa kisassa aivan ylivoimainen.

    Varmistajat huomioivat ajoissa Birgerin, jonka nousukunnosta saatiin selkeät merkit edellisessä Vermon startissa. Ilkka Pyysalon treenattava pisti viimeksi jalalla koreasti tilaa saatuaan. Alustavan tiedon mukaan balanssia muutetaan keskiviikoksi, sillä kengitystietoihin on merkitty kaikki kengät jalkaan.

    Syyskuun alussa otetaan pieni katsaus ajajaliigaan. Santtu Raitala on 292 voitollaan valtakunnan selkeä ykkönen. Hannu Torvisen kakkossija on lähes yhtä selkeä. Pirkkalalainen on napannut 172 voittoa. Torvinen oli elokuun voitokkain ohjastaja 25 tolpallaan.

    Tommi Kylliäinen on palannut viimetalvisen sairauslomansa jälkeen ryminällä ajajaliigan kärkikahinoihin. Hollolalainen puhkaisi viime kuun lopussa sadan voiton rajan. Ari Moilasella samainen virstanpylväs on seuraavan voiton takana. Myös Tuukka Varis on lähestymässä sataa voittoa.

    Vermon iltaa seurataan TotoTV:n studiolähetyksessä. Studioisäntä Jere Törmästä komppaa asiantuntija Marko Lähteenmäki. Lauri Hyvönen tekee iltalenkin varikolla.

    Ruotsin Toto86 kisaillaan Axevallassa ja Solvallassa. Kierroksen kansanvarma on kolmevuotislähdössä kilpaileva Nightbird.

    Daniel Redénin valmennettava ei ole vielä tehnyt hutia uransa viidessä startissa. Vaggerydin startissaan tamma sai lopussa painetta Adrian Kolgjinin Followupilta, mutta Magnus A Djusen valjakko piti varmasti voittoon.

    Lisää aiheesta
    • Tommi Kylliäinen on vastannut monista Larkon ohjastuksista. Maanantaina Mikkelissä hollolalainen tarjosi ruunalle nappireissun.

      Ravit | Larkko sai valmentajansa tarkastamaan, ovatko nitrot mukana reissussa – uran kovin suoritus Mikkelin vauhtimaililla

      Tilaajalle
    • Paavo Reponen on valmentanut Boscon Visan huikeaan iskuun.

      Ravit | Boscon Visa jälleen keulassa

      Tilaajalle
    • Daniel Redénin Francesco Zet oli otsikoissa koko uransa ajan.

      Ravit | Francesco Zetin kilpaura päättyi loukkaantumiseen

    Artikkelin aiheet
    ravit
    Vermo
    Toto75
    Toto86
    Metsärinteen Pommi
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle