Loppuvuodesta kolmivuotiaiden tammojen kärkiriviin murtautunut Skyfall Emilie (Friendly Bourbon) on jouduttu lopettamaan tapaturmaisen jalkavamman takia.
Valmentaja Harri Koivunen kertoo, että Skyfall Emilie loukkasi jalkansa kesken hiittivedon. Hevonen oli kompastunut ja lyönyt jalkaansa.
Skyfall Emilien omistaja ja kasvattaja oli Hamkari oy. Yhtiön edustaja Hannele Mattila kertoo, että hevonen päädyttiin lopettamaan tutkimusten jälkeen.
”Lääkärin arvio ei ollut millään lailla lupaava, eikä haluttu lähteä hevosen kanssa sellaiseen epävarmuuteen. Lääkärin arvion mukaan mentiin”, Mattila huokaa.
Takaisku oli kova, sillä Skyfall Emilie oli osoittanut olevansa kykyhevonen. Sen uran viimeiseksi kilpailuksi jäi marraskuinen Kasvattajakruunun finaali, jossa Skyfall Emilie oli voimia tallella toinen.
”Oli paljon odotuksia, mutta ovat nyt menneet. Valitettavasti vastaan tulee myös asioita, joita ei voi korjata”, Hannele Mattila summaa.
Skyfall Emilien uran luvuiksi jäi 7 starttia totosijoin 3-2-0. Skyfall Emilien ennätys oli 14,2a täydeltä matkalta ja voittosumma 24 040 euroa.