
Lauantain Kriteriumin, Oaksin, UET Grand Prixin, UET Elite Circuitin ja Ruotsin 75-divisioonien finaalit Solvallassa olivat jotain ”ihan muuta”. Palkintokruunut laskettiin miljoonissa useissa lähdöissä ja huippu-urheilun toptop-tasosta ei ollut epäilystäkään. Enemmän kysymys oli siitä, missä iltapäivän yhteensä 14 lähdöstä meininki oli eniten huippua?
Millaisen kokemuksen syksyn Superlauantai raviurheilun järjestämisestä lopulta antoi? Onko kansainvälisellä huippu-urheilulla raveissa tulevaisuutta? Joskus tuntuu, että Keski-Eurooppa, Pohjoismaat ja muu maailma vetävät tässä lajissa niin omia linjojaan, ettei lajin kansainvälisyys voi hyvin, eikä vointi tule paranemaan. Onko koko lajilla edes tulevaisuutta, jollei yhteistä mittaa ja arvomaailmaa kilpailujen ympärille synny?
Lauantai antoi siinä mielessä toivoa, että Ranskan vetämä Keski-Eurooppa kilpaili Pohjoismaiden kanssa sulassa sovussa. Aikaisemmin kun tuntui, että kuilu on niin suuri säännöissä ja kulttuureissa, että ranskalainen maailman, tai ainakin Euroopan, vahvin raviyhteisö hylkää pian koko pohjoismaisen kilpailutarjonnan.
Ajotapojen kulttuureissa on edelleenkin säätöä Pohjoismaiden ja muun maailman kesken.
Lauantaina ilmasilta Ranskasta toi kovia hevosia kilpailemaan UET-finaalien miljoonista kruunuista ja syntyi upeaa kansainvälistä urheilua. Toki hollantilainen Robbin Bot sai Ruotsin Oaksin finaalikakkoseen Ninetta Bokolla päättyneestä ajostaan ennätykselliset 135 000 kruunun sakot ja ajokieltoa. Ajotapojen kulttuureissa on edelleenkin säätöä Pohjoismaiden ja muun maailman kesken.
Kuitenkin Euroopassa tuntuu sittenkin löytyvän aiempaa paremmin konsensusta siitä, kuinka kilpailevia hevosia tulee käsitellä. Jopa Pohjois-Amerikka on lähenemässä tällä hetkellä pohjoismaista käsitystä, joka on, vakaasti uskon, oikea suunta. Kansainvälisellä raviurheilulla on siis toivoa.
Yleisölajina Solvallan lauantai jätti silti kaksijakoisen tunnelman. Toisaalta paikalla oli menoa ja meininkiä, kuten absoluuttisen huippu-urheilun katsomoissa kuuluukin. Toisaalta ilmoitettu yleisömäärä 4 595 tuntuu vaisulta suoritusten tasoon ja palkintosummiin nähden. Onko tällaisia palkintoja maksettu koskaan raveissa ylipäänsä missään?
Totuus taitaa olla, että suuri yleisö kaipaa tapahtumajärjestämistä, ei pelkkää huippu-urheilua.
Solvallan urheilujohtaja Anders Malmrot oli tilanteesta kartalla. Hän sanoi perjantaina, että jos saadaan 5 000 paikalle lauantaina, hyvin on mennyt. Haasteita oli sääennusteiden kanssa, eikä sekään selitä kaikkea. Totuus taitaa olla, että suuri yleisö kaipaa tapahtumajärjestämistä, joka ei välttämättä ole pelkkää huippu-urheilua. Huippu-urheilu "raakana” ei tunnu enää vetävän.
Ilmoitettu yleisömäärä oli varmasti oikea, jopa maksaneiden katsojien lukumäärä. Ravintoloissa ei enää viikolla ennen lauantaita ollut yhtään vapaata paikkaa, ja Solvallassa noille paikoille mahtuu 3 000 katsojaa. Ulkoalueillakin oli silti elämää: rytmikäs taputus kuului ja menestys tuotti äänekästä iloa. Varmaankin kaikkiaan paikalla Solvallassa oli tuo Malmrotin pohtima 5 000 ihmistä. Silti jää kysymys roikkumaan ilmaan: miksei suurempi yleisö ole yhtä innoissaan huippuraviurheilusta kuin allekirjoittanut?