

Leo Abrivardin ohjastama Inmarosa vei isoimmat setelit lämminveristen stayer-kilpailussa Harper Hanovers loppissa.
Ranskalaistamma sai kilpailussa hyvät asemat alusta lähtien. Vaikka voittaja lähti matkaan 40 metrin takamatkalta, oli valjakko jo hyvissä ajoin vähintäänkin kelvollisella juoksupaikalla kolmannessa parissa ulkona.
Viimeisellä kierroksella Inmarosa näytti vauhtikestävyytensä, ja voitti suurkilpailun hallitusti.
”Hevonen oli todella hyvä. Tamma tuntui koko matkan vahvalta. Viimeisellä kierroksella kaikki tuntui todella hyvältä. Loppusuoralla tilanne oli hallinnassa. Hieno tamma, joka tekee aina parhaansa ja on ansainnut yli miljoona euroa”, Abrivard hehkutti voittajaa.
”Olisimme mielellään olleet mukana Elitloppetissa, mutta Harper Hanoverin voitto tuntuu todella hienolta”, valmentaja Laurent Claude Abrivard lisäsi.
Muut totosijat menivät ruotsalaishevosille. Kentucky River täydensi Daniel Redénin tallin hienoa päivää sijoittumalla toiseksi. Rikard N Skoglund narutteli Immortal Docin kolmanneksi.
Voittaja meni kolme kierrosta melkoista kyytiä, sillä voittoajaksi tuli 11,5. Travrondenin tilastojen mukaan tämä on kolme kymmenystä nopeampi noteeraus kuin tuhannen metrin radoilla juostu matkan ME-aika. Harperin voittaja kuittasi vaivanpalkaksi miljoona kruunua.
Markku Niemisen valmentama Goeland d’Haufor lähti matkaan vaikeista asemista 40 metrin takamatkan suljetulta radalta. Kovatasoisessa lähdössä tehtävä oli näistä asemista mahdoton. Ruunan sijoitus oli lopulta yhdeksäs.
Ohjastaja Santtu Raitala piti hevosen suoritusta hyvänä.
”Todella kovatasoinen lähtö, jossa meidän hevonen meni täydellä teholla koko matkan. Paremmalta lähtöpaikalta olisimme varmasti olleet vähän korkeammalla. Ei voi olla tyytymätön hevosen tehdessä parhaansa”, Raitala kertasi lähdön tapahtumia.
Pronssidivisioonassa suomalaishevosia juoksi kaksin kappalein. Star Photo S juoksi neljännessä parissa sisällä ja tuli maaliin kuudentena. Vincent C.D. laukkasi ensimmäisellä kierroksella ja tuli hylätyksi.