

Journey Stablen muutto Suomeen oli loppuvuoden yksi kiinnostavimmista raviuutisista. Maria Taipaleen omistaman tallin mukana Suomeen siirtyi myös sen valmentaja Marko Korpi.
Ruotsin Enköpingistä Lahden Jokimaan raviradalle muuttaneen tallin alkuvaiheet ovat olleet hiljaiseloa. Ennen muuttoa Marko Korpi oletti hevosten alkavan kilpailla Suomessa joulukuussa, mutta tallin hevosia ei ole vieläkään nähty radoilla.
Syy on melko erikoinen. Korvelle ollaan hankkimassa yksityisvalmentajan F-lisenssiä, mutta sellaisen saadakseen taustalla täytyy olla ennakkoperintärekisterissä oleva yhtiö.
Taipaleen suomalainen firma on tällä hetkellä Patentti- ja rekisterihallituksen ruuhkaisessa jonossa. Korpi toteaa, että olisi voinut näitä pykäliä kiertääkin, mutta se ei olisi ollut valmentajan mielestä muita kohtaan reilua. Mies haluaa noudattaa sääntöjä pilkuntarkasti.
”Yksi mahdollisuus olisi ollut ottaa Ruotsin lisenssi vielä täksi vuodeksi, ja anoa siihen kahden maan lisenssin. Tämä on nyt vähän hölmöjen asioiden summa, eikä erikseen kenenkään, ei viranomaisten eikä Hippoksen vika.”
Korpi myöntää, että halu saada hevosia lähtöviivalle on kova. Jälkiviisauteen ei valmentaja halua silti sortua.
”Monelle hevoselle olisi jo ollut hyviä sarjoja. Totta kai se harmittaa, mutta ei tässä kuitenkaan jää Prix d’Amerique tai Elitloppet ajamatta. Tehdään nyt kaikki pienet hienosäädöt, ja hankitaan tarvittava määrä porukkaa töihin.”
Lahdessa painitaankin henkilökunnan saatavuuden kanssa. Monelle valmentajalle tuttu ongelma on aiheuttanut päänvaivaa myös Korvelle.
”Tallihomma on varsinkin talvella kovaa ja kuluttavaa työtä. Moni miettii talven töitä tehtyään, ettei jaksa sitä enää. Valmentajien pitäisi osata järjestää mahdollisimman hyvät työolot, mutta me ollaan itse entisiä tallipoikia ja -tyttöjä, eikä me välttämättä osata niin hyvin sitä”, hän pohtii.
”Silloin kun olin itse tallipoika, niin ollaan omien pomojen kanssa eletty erilainen aika. Nykypäivän ihminen tarvitsee ja haluaa tehdä eri asioita. Ei se ole tekijöissä vika, vaan meilläkin on tässä ajattelun paikka.”
”Nykypäivän ihminen tarvitsee ja haluaa tehdä eri asioita. Ei se ole tekijöissä vika, vaan meilläkin on tässä ajattelun paikka.”
Korpi ei muuton yhteydessä salaillut sitä, että on viihtynyt Ruotsissa hyvin, ja pitää maan raviurheilusta suuresti. Paljon töiden perässä maailmalla reissannut Korpi ehti perheineen asumaan vuosien ajan Enköpingissä.
Silti Suomeen paluukaan ei ole tuntunut vastenmieliseltä. Korpi sanoo viihtyvänsä synnyinmaassaan.
”Kiva täällä on nähdä vanhoja tuttuja. Jokimaalla on hyvä porukka ja kivoja ihmisiä. Vastaanotto on ollut oikein hyvä, ja apua on saanut mihin tahansa on tarvinnutkin”, Korpi kehuu.
Kokonaisuutta helpottaa, että koko perheen arki on alkanut soljumaan mukavasti.
”Poikien koulut ja vaimon työt ovat alkaneet kivasti. Silti joka aamu kun herään, avaan vaistomaisesti Ruotsin ravien ilmoittautumissivut.”
Korpi palaakin mielellään Ruotsissa olon mieluisiin puoliin. Työ oli mielekästä, ja väyliä menestykseen on hevosilla paljon. Iso asia on myös lajin arvostus maassa.
”Vaikka varsa ei olisi ikäluokassaan ihan huippu, niin silti sillä pystyt sen rahan keräämään radoilta. Otat maakunnasta vauhtia, ja kokeilet sitten lauantaina. Tykkäsin ajastani siellä, vaikkei se hirveää menestyskulkua ollutkaan. Lisäksi Ruotsissa raviurheilu on monien tavallisten ihmisten huulilla.”

Tapansa mukaan Korpi haluaa kuitenkin katsoa kokonaisuutta eteenpäin ja säilyttää positiivisen asenteen. Pitkän talven jälkeen koittaa kevät, ja pian sen jälkeen monen mielestä Suomen raviurheilun paras aika vuodesta.
”Kyllä mä jollakin lailla Ruotsissa kaipasin Suomen ravikesää. Kesällä ihmiset on kivalla päällä, ja kaikki on helpompaa. Toivottavasti onnistutaan heittämään hevosia hyviin lähtöihin. Ei ole suurta ikäluokkahaavetta, mutta olisi mukava ainakin karsia ja pullahtaa jollain hevosella finaaliin mukaan. Divisioonahevosilta toivon, että päästäisiin kunnon karkeloihin.”
”Uskon, että asiat tulevat järjestymään, ja kaikki menee meidän osalta kivasti.”