
Lauantaina uutisoitiin, että Lappeenrannan Ravirata oy:n toimitusjohtaja Teemu Keskitalo on irtisanottu tehtävästään.
Reilut kolme vuotta raviradan johdossa olleen Keskitalon potkut tulivat yllätyksenä, sillä Keskitalon aikana Lappeenrannassa on ainakin ulkoapäin katsottuna ollut positiivinen vire.
Raviratayhtiön puheenjohtaja Timo Saksela ei halunnut eritellä irtisanomisen syytä tarkemmin. Saksela totesi, että asiaan ei liity väärinkäytöksiä tai muuta dramatiikkaa, mutta irtisanomisen olleen hallituksen yksimielinen päätös.
Sunnuntaina Etelä-Saimaa-lehti kuitenkin uutisoi, että raviratayhtiön hallituksesta olisi eronnut ainakin kaksi jäsentä. Etelä-Saimaa nimesi toiseksi eronneeksi Juha Härkösen, joka on aiemmin toiminut myös raviratayhtiön puheenjohtajana.
Hallituksen jäsenistä Ismo Kallio vahvistaa MT:lle eronneensa yhtiön hallituksesta.
”Päätös liittyy Teemun irtisanomiseen, mutta muuten en halua kommentoida asiaa sen enempää”, Kallio kertoo.
Etelä-Saimaan jutussa kerrotaan, että Juha Härkönen ei päässyt paikalle kokoukseen, jossa Keskitalon erottamisesta oli päätetty.
”Olisi voinut luulla, että näin isosta asiasta minuun olisi oltu yhteydessä ja pidetty puhelinpalaveri. Tai olisi voitu edes lähettää viestiä”, Härkönen kritisoi Etelä-Saimaassa.
Härkönen kertoo Etelä-Saimaassa, ettei hän ole löytänyt hallituksen pöytäkirjoista tai viestinnästä syytä Keskitalon erottamiselle.
”Veikkaan, että pitäisi myydä ja myydä. Toimitusjohtajan tehtävä on myydä tätä yritystä. Mutta ihminen pystyy tekemään vain määrätyn määrän töitä työaikansa puitteissa. Rahaa on vaikea kerätä määräänsä enemmän”, Juha Härkönen kommentoi Etelä-Saimaassa.
Hallituksen jäsenten eron lisäksi Keskitalon irtisanominen on aiheuttanut muutakin liikehdintää. Raviratayhtiön suurin yksittäinen osakkeenomistaja Etelä-Karjalan Ravinaiset ry on jo ilmoittanut vaativansa ylimääräisen yhtiökokouksen järjestämistä. Syynä on epäluottamus yhtiön hallitusta kohtaan.
Asian vahvistaa MT:lle Etelä-Karjalan Ravinaisten puheenjohtaja Sari Kontunen.
”Olemme asiasta aika suivaantuneita”, Kontunen toteaa.
”Vaatimus ylimääräisen yhtiökokouksen järjestämisestä on jo toimitettu. Ravinaisten osakemäärä ylittää kirkkaasti ylimääräisen kokouksen järjestämiselle vaaditun rajan.”