

Reilun viikon päästä ravattavassa Ruotsin derby-finaaleissa on suomalaisvalmentajien ja ohjastajien lisäksi edustettuna suomalaiskasvatusta. Pitkään Ruotsissa asunut ja nykyään omaa valmennustallia Axevallan raviradan lähistöllä Bjertorpissa pitävä Ville Karhulahti saa jännittää Stefan Perssonin ohjastaman Edibearin puolesta. Make it Happenistä olevan ruunan kasvattajan kohdalla lukee Ville Karhulahti ja yksi Ruotsin ykkösrivin ohjastajista Erik Adielsson.
Ravivalmentajien yhteishevosenomistajuus alkoi vuoden 2013 Ruotsin kriterium-huutokaupasta. Ville Karhulahti oli kiinnostunut tuoreen siitosoriin Virgil Bokon jälkeläisistä.
”Eihän siitä tullut suurta siitosoria jälkikäteen katsottuna. Sen varsat kiinnostivat kuitenkin silloin minua. Yksi niistä olikin Edibearin emä Fendi Boko. Mainitsin tammavarsasta Erik Adielssonille huutokaupassa.”
Kaksikon keskustelu ei johtanut ostopäätökseen huutotilaisuudessa. Fendi Bokon kasvattaja John Bootsman huusikin Fendi Bokon melko alhaisen tarjouksen jälkeen sisään.
”Erik huomasi tamman sisäänhuudon. Hän ehdotti, että teemme tarjouksen siitä kasvattajalle, ja Bootsman hyväksyi tarjouksemme.”
Kilparadoilla Fendi Boko esiintyi ainoastaan kerran kolmevuotiskeväällä. Melko pian omistajakaksikko teki päätöksen siitostamman urasta.
”Sillä oli sen verran ongelmia, että melko nopeasti päädyimme siirtämään hyvän emälinjan omaavan tamman siitokseen. ”
Fendi Bokon emälinja on täysin ranskalainen. Emä Nicole ansaitsi miljoona kruunua ja emänemä Adrienne tuplasti enemmän. Kumpikin voitti myös Vincennesissä. Isäoriksi omistajakaksikko valitsi Conway Hallin pojan Make It Happenin.
Vuodesta 2009 Ruotsissa astunut Make It Happen on jättänyt lähemmäksi 20 kruunumiljonääriä kirkkaimpina tähtinä vuoden 2014 derbyvoittaja Poochai sekä Elitloppetissakin kolmanneksi sijoittuneen Gareth Bokon. Oriin varsamaksut ovat kuitenkin olleet maltilliset.
”Make It Happen on hinta-laatusuhteeltaan varmasti yksi parhaista Ruotsissa astuvista oreista. Kumpikaan meistä ei halunnut satsata suuria summia varsamaksuihin”, perustelee Ville Karhulahti Fendi Bokon ensimmäistä isäorivalintaa keväällä 2017.
Karhulahti nostaa esiin mielenkiintoisen yksityiskohdan Fendi Bokon ensimmäisestä isäorivalinnasta.
”Isäoriin valinta tapahtui Make It Happenin ja toisen saman hintaluokan oriin Panne de Moteurin välillä. San Moteurin otteita seuratessa ei jälkimmäinenkään olisi ollut välttämättä hullumpi vaihtoehto. Ei aina tarvitse käyttää kalleinta oria. Hevosjalostus on oma erityinen maailmansa”, hymähtää Ville Karhulahti.

Edibear syntyi vuoden 2018 keväällä, ja emä uusittiin Make It Happenilla. Erik Adielsson halusi vähentää hevosia vuoden 2019 alkupuolella. Näin ollen sekä kantava Fendi Boko että vuosikkaaksi kääntynyt Edibear siirtyivät Ville Karhulahden omistukseen. Edibear tuntui lahjakkaalle varsalle alusta lähtien.
”Kauppasin varsaa aktiivisesti, mutta hintapyyntö vaikutti aluksi kai liian kovalle.”
Karhulahti ehti ajaa kolme starttia oriillaan kaksivuotiaana ennen myyntiä. Viimeisessä startissaan Edibear kulki kaksi kierrosta 14-vauhtia laukan jälkeen.
”Seuraavana päivänä Stefan Persson soitti ja solmimme kaupat heti pikimmiten Perssonin pitkäaikaisimpiin hevosenomistajiin lukeutuneen MusicCenter Skara AB:n kanssa.”
Nykyisin lainaohjastamiseen keskittyvä Persson on Ville Karhulahden ystävä jo yli 20 vuoden ajalta. Näin ollen Edibearin menestys tuntuu vieläkin hienommalle Karhulahdesta. Hevosen vastuuvalmentaja on Stefan Perssonin puoliso Linda Persson. ”Lindalla on Edibearin lisäksi vain neljä muuta valmennettavaa. Todella mukavaa heille saada Edibearin kaltainen hevonen.”
Perssonit pääsivät valitsemaan ensimmäisenä lähtöradan finaaliin. Edibear kiihdyttääkin finaaliin neljän miljoonan kruuunun jahtiin radalta kaksi. Ville Karhulahti aikoo Jägersrohon seuraamaan kasvattinsa otteita.
”Tosi tasainen ja hienotasoinen derbyfinaali. Edibear on kehittynyt todella paljon tänä vuonna. Kaksi mailin kisaa Spintermästare-kisassa Halmstadissa heinäkuun alussa veivät ruunaa paljon eteenpäin.”
Lähellä oli, ettei varsojen valmennukseen keskittyvällä Karhulahdella olisi ollut omasta tallistaan tammaderby-finalistia. Lara Bokon karsinnassa Karhulahden valmentama ja Ulf Ohlssonin ohjastama Heartbeat Julie laukkasi ensimmäisessä kaarteessa häirittynä.
”Tosi harmi, sillä olimme tähdänneet tähän lähtöön. Häiriön aiheuttanut kuski sai sakot, ja sattuuhan vahinkoja lähdöissä. Olisi ollut kuitenkin mielenkiintoista nähdä kuinka meidän olisi käynyt Lara Bokon selässä juostessamme. Ilmoitan sen lauantaiksi Jägersrohon. Syyskuussa ajamme varmaan Diamantsto-finaalin.”
”Ruotsissa maksetaan hyvät kasvattajarahat etenkin nuorten hevosten lähdöissä sekä STL-lähdöissä. Edibearin tasoinen hevonen on hyvä kauppa myös kasvattajalle.”
Yli 20 vuotta Ruotsissa viihtynyt Ville Karhulahti on työskennellyt muun muassa Kari Lähdekorven, Petri Salmelan ja viimeisimpänä Stig H Johanssonin palveluksessa. Karhulahti on pitänyt omaa valmennustallia reilut neljä vuotta. Viimeiset kolme vuotta Karhulahti on keskittynyt varsojen opettamiseen ja valmentamiseen. Karhulahti pyörittää yhdessä avopuolisonsa Jonna Roosin kanssa 15 hevosen tallia.
”Meillä on muutama starttihevonen. Pääpaino on varsoissa, jotka pääasiallisesti tulevat Reijo Liljendahlin kautta. Ne ovat luonamme yksivuotissyksystä reilun vuoden eteenpäin.”
Ville Karhulahti ei aio derbyfinalistista huolimatta laajentaa kasvatustoimintaansa. Fendi Bokon Karhulahti myi jo useampi vuosi sitten pois. Edibearin vuotta nuoremmasta täyssiskosta Sablierista Karhulahti kaavailee siitostammaa.
”Se oli oikein lahjakkaan oloinen. Sairasteluista johtuen siitä ei näillä näkymin tule kilpahevosta. Tamma jää meille siitostammaksi. Aion hankkia toisen siitostamman kaveriksi. Ruotsissa maksetaan hyvät kasvattajarahat etenkin nuorten hevosten lähdöissä sekä STL-lähdöissä. Edibearin tasoinen hevonen on hyvä kauppa myös kasvattajalle.”