MT Hevoset -ohjelmassa vieraillaan raviratojen kestomenestyjä Kimmo Niemelän luona. Mainiosti raviradoilla menestynyt Niemelä on varsinaiselta ammatiltaan asbesti- ja rakennuspurkualan yrittäjä, mutta rinnalla on koko ajan ollut nykyisin varsin laajamittaista hevostoimintaa.
"Tarkoitus olisi yrityspuolta vähentää, hevospuoli on kuitenkin se mihin veri vetää. Pitäisi vaan keksiä rahoitus", Kimmo Niemelä nauraa.
Niemelä on pärjännyt raveissa sekä urheilijana että pelipuolella, ja molemmista riittää tarinoita Juha Jokisen haastattelussa. Samalla tutustutaan Kimmo ja Sari Niemelän tallin toimintaan sekä valmennusolosuhteisiin, jotka ovat loistavat.
Kimmo Niemelä on päässyt valmentajana kuninkuuskisaan Vokmarin kanssa. Myös mieleenpainunein voitto on Kuninkuusraveista. Uran ykköshetki on itse ohjastettu ykkössija Hexan Voksulla Porin Kuninkuusraveissa vuonna 2014.
"Lauri (Hyvönen) kysyi, että miltä tuntuu, kun yli puolet yleisöstä tuntee minut. Koko loppusuora tuntui aika hienolta, kun kaikki huusivat", Niemelä muistelee.
"Ojanperän Antti oli sanonut, että mikä ukko on tää paksu mies, kun se vaan istuu ja päästää menemään, ja hän ei pääse ohi millään. Ne ovat sellaisia hetkiä, millä tätä hommaa taas jaksaa eteenpäin."