• Ranskassakin aletaan ravata – Saksa aloittaa jo ennen?

    Ravikilpailutoiminta Ranskassa käynnistyy uudelleen 11. toukokuuta.
    Ranska on valmis käynnistämään koronan takia keskeytyksissä olleen ravikilpailutoimintansa uudestaan.
    Ranska on valmis käynnistämään koronan takia keskeytyksissä olleen ravikilpailutoimintansa uudestaan. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset
    23.4.202012:21
    MT toimitus

    Ranskan keskusjärjestö tiedotti asiasta tänään ammattilaisille suunnatuilla verkkosivuillaan. Toteutuksen yksityiskohdat ja rajoitteet täsmentyvät myöhemmin, mutta luonnollisesti ravit ajetaan aluksi ilman yleisöä.

    Ranskassa on Pohjoismaihin verrattuna sellainen iso ongelma, että pelistä noin 75 prosenttia tulee pelikahviloista ja muista pelipisteistä, jotka ovat nyt suljettuina. Pohjoismaissa valtaosa pelistä tulee verkon kautta.

    Saksassa ravien aloittamista suunnitellaan jo 1.5. alkaen. Raveja on tarkoitus ajaa alkuun 3-4 päivänä viikossa ilman yleisöä ja kasvosuojuksia käyttäen.

    Päivitys 23.4. klo 11.20: Korjattu Ranskan suunnitelluksi aloituspäivämääräksi 11.5.

    Artikkelin aiheet
    ravikilpailut
    Ranska
    Saksa
    koronaviruspandemia
    Eurooppa
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle