• Suomen mestaruus toi Sara Hautamäelle paikan EM-kisoihin Hollantiin – voittaja luuli ensin hävinneensä

    Amatööriohjastajien kokonaiskilpailun kärkikolmikko päätyi tasapisteisiin. Osakilpailuvoittojen määrä ratkaisi Suomen mestaruuden Sara Hautamäen hyväksi.
    Sara Hautamäki voitti amatööriohjastajien Suomen mestaruuden. Toiseksi sijoittui Milla Markkanen ja kolmanneksi Jani Peräsalo.
    Sara Hautamäki voitti amatööriohjastajien Suomen mestaruuden. Toiseksi sijoittui Milla Markkanen ja kolmanneksi Jani Peräsalo. Kuva: SHKL/Marja Pylkkänen
    MT Hevoset|Ravit
    14.10.202416:30
    Kaj Närhinen

    Sara Hautamäki oli niukassa kahden pisteen johdossa neljän ensimmäisen Ylivieskassa ajettujen amatööriohjastajien SM -finaalilähdön jälkeen. Sunnuntaina Kuopiossa ravattujen neljän viimeisen finaalilähdön jälkeen hän vei Suomen mestaruuden vieläkin pienemmällä marginaalilla.

    Sara Hautamäki, toiseksi sijoittunut Milla Markkanen ja pronssimitalin vienyt Jani Peräsalo keräsivät kaikki 72 pistettä. Vaasassa vaikuttava Hautamäki vei kultamitalin osakilpailuvoittojen perusteella.

    ”Kuopioon saapuessani en jännittänyt sen enemmän kokonaiskilpailua. Vielä kun ensimmäinen osalähtö meni penkin alle, ei kokonaiskilpailun voitto ollut enää mielessä”, kertaa Sara Hautamäki tunnelmia päivä voitokkaan kisamatkan jälkeen.

    Hautamäen ohjastama Emmanuel De Gigue kolaroi ensimmäisessä osalähdön loppukaarteessa. Hevonen laukkasi menettäen mahdollisuudet ja ohjastajalle määrättiin sakko.

    ”Hevonen oli todella hyvässä vauhdissa, ja sitten kävi noin. Olin alamaissa tuon startin jälkeen, ja kyllä se vielä heijastui ajosuoritukseeni toisessakin osalähdössä.”

    Sara Hautamäki on ajanut tällä kaudella jo yli 100 starttia. Kuvassa nuori ohjastaja Veli-Erkki Paavolan Amazing Mayn kanssa Ylivieskassa elokuussa.
    Sara Hautamäki on ajanut tällä kaudella jo yli 100 starttia. Kuvassa nuori ohjastaja Veli-Erkki Paavolan Amazing Mayn kanssa Ylivieskassa elokuussa. Kuva: Elina Paavola

    Kolmannen osalähdön Sara Hautamäki voitti kuitenkin Satu Tolvasen The Comedianilla. Tällöin ohjastajalle selvisi, että peli kokonaiskilpailussa ei ollut menetetty.

    ”Kisaa johtaneen Milla Markkasen hevonen oli jäänyt pois viimeisestä lähdöstä. Mikäli olisin yhdeksäs viimeisessä osalähdössä, riittäisi se ainakin Millan ohittamiseen. Muuten en alkanut sen suuremmin asiaa miettimään.”

    Tullessaan maaliin viimeisessä osalähdössä luuli Sara Hautamäki hävinneensä taistelun Suomen mestaruudesta. Hän oli kymmenentenä maaliin tulleista valjakoista. ”Maaliin tulon jälkeen harmittelin Suomen mestaruuden jääneen yhden pisteen päähän. Siinä vaiheessa harmitti jonkin verran ensimmäisen lähdön tapahtumat.”

    Vasta varikkoalueella Hautamäelle selvisi yhden edellä olleen valjakon olleen hylätty. Näin ollen viimeisen lähdön sijoitukseksi tuli kuin tulikin yhdeksäs tila. Kuopion ravipäivä tarjosi nuorelle ohjastajalle koko tunneskaalan kirjon.

    ”Totta kai Suomen mestaruus tuntuu hienolle, nimeni löytyy nyt voittajien kohdalta kunniataulukosta.”

    ”Amatööriohjastajien SM -finaalit olivat kokemuksena todella hieno asia. Sain oppia tuntemaan paljon uusia hienoja tuttavuuksia hevosten taustajoukoista. Unohdin välillä olevani SM-finaalilähtöjä ajamassa, niin mukavia ihmisiä tapasin Kuopiossa iltapäivän aikana.”

    ”Mielenkiintoista päästä näkemään hollantilaista raviurheilua.”

    Sunnuntai-iltana tuore Suomen mestari ei ehtinyt juhlistamaan saavutustaan. Hän suuntasi kisassa seitsemänneksi sijoittuneen isänsä Markon ja pronssia kilpailusta ottaneen Jani Peräsalon kanssa samalla autolla kohti Pohjanmaata.

    ”Tulihan autossa käytyä läpi sunnuntain lähdöt melko tarkkaan. Jossakin vaiheessa pitää varmaankin tarjota mestaruuskahvit lähipiirille.”

    Ensi vuonna Sara Hautamäki pääsee edustamaan Suomea naisohjastajien EM-kilpailuihin Hollantiin.

    ”Mielenkiintoista päästä näkemään hollantilaista raviurheilua. Minulla ei ole rehellisyyden nimissä oikein sen parempaa kuvaa raviurheilusta Hollannissa.”

    Sunnuntaina tuore Suomen mestari ajaa Lady-Liiga-lähdössä Lahden Jokimaalla. Hän toivoo kauden aikana kerättyjen pisteiden riittävän Vermossa marraskuun lopulla ajettavaan finaaliin.

    ”Kyllähän tämä kausi on jo ollut todella onnistunut, ja mukava jos pääsee vielä ajamaan Lady-Liigankin finaalin.”

    22-vuotias ohjastaja toivoo Suomen mestaruuden lisäävän kysyntää entisestään ohjastajamarkkinoilla. Suomen mestaruuden myötä Hautamäellä on myös paikka jo ensi vuoden Amatööriohjastajien SM -finaaleissa.

    ”Ei minua vielä näillä vuosittaisilla starttimäärillä suljeta kisasta pois ensi vuonnakaan. Kilvanajaminen on kuitenkin todella mielekästä hommaa, ja yritän lähteä aina reissuun kun on kysyntää.”

    Amatööriohjastajien SM -finaalin lopputulokset

    1.Sara Hautamäki 71p

    2. Milla Markkanen 71p

    3. Jani Peräsalo 71p

    4. Suvi Vaittinen 67p

    5. Toni Ripatti 67p

    6. Juha-Pekka Ahonen 65p

    7. Marko Hautamäki 64p

    8. Janne Lukkari 56p

    9. Miia Salminen 47p

    10. Mika Rintala 46p

    11. Jari Autio 38p

    12. Roope Kiviranta 34p

    Lisää aiheesta
    • Sara Hautamäki ohjasti Heikki Astikaisen valmentamaa Guts N'Glorya derbypäivänä Killerillä.

      Ravit | Sara Hautamäki johtopaikalla SM-finaalien avauspäivän jälkeen – nuori ohjastaja tyytyväinen kauteensa

      Tilaajalle
    • Sara Hautamäki kertoo hevoshistoriastaan ja nykypäivästä Juha Jokisen haastattelussa.

      Ohjelmat | Sara Hautamäki sai kipinän kilpaurheiluun jo lapsena − nyt hän kertoo raveissa kilpailemisesta MT Hevoset -ohjelmassa

      Tilaajalle
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle