

Keski-Pohjanmaan Koulutuskuntayhtymän KPedun Kaustisen ja Perhon hevosalan koulutukset yhdistyivät syksyllä 2021. Koulu oli Opetushallituksen analyysin mukaan hevosalan vetovoimaisin. Kaustisella hakijoissa nähtiin huima nousu, sillä viime keväänä ensisijaisia hakijoita oli 12 ja tänä vuonna 27. Vuonna 2022 hakijoita oli 20. Aloituspaikkoja Kaustisella on 24 kappaletta.
”Vahvuudet löytyvät kehittämis- ja hanketyöstä, olemme mukana useammassa hevosalaa ja hevosten hyvinvointia kehittävässä valtakunnallisessa hankkeessa, lisäksi olemme viime vuosina ketterästi toteuttaneet erilaisia työelämän tarpeista nousseita, ei niin perinteisiä koulutustuotteita. Somenäkyvyys on hyvää ja henkilöstö on äärimmäisen sitoutunutta ja koulutettua nimenomaan hevosten hyvinvointiin ja koulutukseen liittyvissä kokonaisuuksissa”, arvioi luonnonvara-alan toimialapäällikkö Hanna-Mari Laitala Kaustisen koulutuksen suosiota.
Eniten hakijoita hevosalan perustutkintoihin oli Ypäjän Hevosopistoon, 43 kappaletta. Paikkoja olisi 80. Määrässä oli pudotusta, sillä viime vuonna ensisijaisia hakijoita oli 63.
YLEn juuri yhteishaun alla julkaistulla dokumentilla Hevosopistosta lienee ollut vaikutusta hakijamääriin. Hevosopiston toimitusjohtaja Heli Kivimäki-Manner vahvistaa, että dokumentin jälkeen esimerkiksi Hevosopiston työntekijöihin on kohdistettu uhkailuja ja epäasiallista käytöstä.
Myös koulutuskeskus Salpauksessa Lahdessa ensisijaisten hakijoiden määrä putosi viime vuoden 30:stä hakijasta 23:een.
Ylä-Savon ammattiopistossa Kiuruvedellä hakijamäärä oli sama 21 kuin viime vuonna. Harjun oppimiskeskukseen hevosalalle haki yhteishaussa 30, mikä oli muutamia opiskelijoita vähemmän kuin edellisenä keväänä. Koulutuskeskus Brahen koulutukseen Ruukissa haki 9 opiskelijaa, kun viime vuonna ensisijaisia hakijoita oli 8.
Kaikkien koulujen luvut ovat ensisijaisia hakijoita, joten ne eivät kerro sitä, kuinka monta opiskelijaa syksyllä aloittaa missäkin koulussa. Esimerkiksi Salpaukseen haki ensisijaisesti 23 hakijaa, mutta sijalla 1−7 se oli 93 hakijalla.
Yhteishaussa haetaan perusopetuksen jälkeiseen koulutukseen. Hevosalalla aloituspaikkoja olisi kuudessa koulussa kaikkiaan 216.
Lisäksi kouluihin haetaan jatkuvalla haulla. Esimerkiksi Ypäjällä Hevosopistolla aloittaa opintonsa aina tammikuussa ja elokuussa myös perustutkintoryhmä, joka suorittaa opintonsa monimuotoisesti. Näissä opiskelijoita on aina 15–20 aloitusryhmää kohti. Salpauksessa maalis- ja huhtikuun aikana jatkuvan haun kautta opiskelijoita haki 17 kappaletta.