• Lieksalainen nettipelaaja teki 19 muutakin onnelliseksi

    Magig Mondayn Toto65-kierroksen ainoa täysosumarivi oli jaettu 40 osuuteen, joista 19 myytiin netin kautta eri puolille Suomea.
    The Rectorin voitto päätöskohteessa Kouvolassa pudotti yhtä lukuun ottamatta kaikki Toto65-systeemit maanantaina. Arkistokuva
    The Rectorin voitto päätöskohteessa Kouvolassa pudotti yhtä lukuun ottamatta kaikki Toto65-systeemit maanantaina. Arkistokuva Kuva: Anu Leppänen
    MT Hevoset
    11.3.202016:48
    MT toimitus

    Rivi äityi niin vaikeaksi, että täysosuma löytyi vain yhdestä, 768 euroa maksaneesta systeemistä. Se oli kohdistettu vain ylimpään 6 oikein –voittoluokkaan, jolloin sillä sai koko potin, 167 943,28 euroa.

    Tällä kertaa ylimpään voittoluokkaan kohdistaminen osoittautui virheeksi, sillä edellä mainitun potin päälle olisi ”normaalilla” pelitavalla tullut lisäksi 23 viisi oikein –tulosta. Ne olisivat tietysti laskeneet tuntuvasti viitosten arvoa, joka oli nyt 2896,10 euroa, mutta tuottaneet silti viisinumeroisen summan lisää jaettavaa.

    Se tuskin suuremmin suretti pienvoittajia, joille jokaiselle 19,20 euron sijoitus poiki 4198,58 euroa. Peliin 403,20 sijoittaneet systeemin laatijan osuus voitosta oli puolestaan 88 170 euroa.

    Suurvoittoja Suomeen tuli myös lauantaina Ruotsista. Nettipelaajat Lempäälästä ja Seinäjoelta laativat Färjestadin Toto75-kierrokselle Veikkaus.fi:ssä osuneet porukkapelit, joilla tuli 384 829 euron ja 397 311 euron voitot.

    Veikkaus: Suomeen kaksi suurta voittoa Färjestadin Toto75-kierrokselta

    Artikkelin aiheet
    toto65-kierros
    Magig Monday
    nettipelaaminen
    Lieksa
    Veikkaus
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle